Kuluneiden kuukausien aikana julkisuudessa on puhuttu paljon ääneen lukemisesta ja sen merkityksestä erityisesti lapsille. Ja sekös Rouva Sanaa ilahduttaa.
Helsingin Sanomat julkaisi heinäkuussa artikkelin "Ääneen lukeminen kehittää lasta - vanhemmat eivät ymmärrä, miten tärkeästä asiasta on kysymys". Jos sinulla on rajaton lukuoikeus ja pääsy Hesarin vanhoihin juttuhin, löydät sen edelleen täältä.
Artikkelissa lastenkirjallisuuden tutkija Päivi Heikkilä-Halttunen toteaa, kuinka ääneen lukemisesta on konkreettista, jopa
mitattavaa hyötyä lapsen kehitykselle ja huom! ennen kaikkea koko perheen hyvinvoinnille.
Ja että ääneen lukemisella ei ole ikärajoja. Ääneen lukeminen kannattaa aina: ikään, sukupuoleen ja säätyyn katsomatta.
Tässä huushollissa on sitten luettu ääneen muidenkin edestä. Ilmeisesti siksi, että rouva, joka oli aluksi neiti ja josta tuli sittemmin äiti, rakastaa lukemista - myös ääneen lukemista.
Esikoinen oli kyllästetty Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuu -runoilla jo ennen kuin hän osasi kontata.
Ääneen lukemisen perinne jatkui jälkikasvun päiväkotiajan, mutta heidän tullessa kouluikään, kyllä, tapa harveni. Tosin ei äidistä johtuvista syistä vaan lapsista itsestään.
Kokonaan ääneen lukeminen ei ole jäänyt koskaan, ja esimerkiksi viime kesä oli (kiitos suvisten sateiden) ääneen lukemisen kulta-aikaa.
Siihen sopivat mitä parhaiten omalle kotiseudulle eli keskiselle Uudellemaalle ja Järvenpäähän sijoittuvat lastenkirjat Supermarsu ja jääräpää Janne sekä Soiva metsä - Jean Sibeliuksen matkassa.
Kun lapsen kodin ikkunasta pilkottaa päivittäin pala Ainolaa ja kultakauden taiteilijayhteisön jäsenet reilun sadan vuoden takaa ovat lähes elävää arkipäivää, Supermarsu ja jääräpää Janne (Paula Noronen, Tammi, 2015) saa lapsen mielessä ihan uusia ulottuvuuksia.
On samastumispintaa enemmän kuin kylliksi.
Supermarsu eli 11-vuotias Emilia lähteää luokkansa kanssa leirikouluun, jonka voi sijoittaa omissa mielikuvissaan vaikkapa Tuusulan Rantatien Gustavelundin paikkeille.
Leirikoulun ohjelmaan kuuluu vierailu Ainolaan vaan kuinkas käykään, kun Rasvis päättää uhmata säveltäjämestarin kotitalon kieltotauluja, hiipii salaa yläkerran huoneeseen ja rikkoo vahingossa huoneesta löytyvän viulun.
Tarvitaan kirjasarjan aikaisemmista osista tuttuja Supermarsun voimia, mutta sepä ei olekaan ihan helppo asia, kun Rasvis kavereineen on yhtäkkiä singahtanut vuoteen 1876.
Tuorein Supermarsu on hauska kirja, ainakin jos sitä kysytään nuorelta lukijalta ja kuulijalta.
Kirjan huumori kikatuttaa paikoin pitkään, ja hulvattoman hauskat henkilöhahmot (mukaan lukien kirjassa olevat aikuiset...) ja Supermarsun luokkakavereiden luonteenpiirteet saavat lapsen miettimään. Ehdotonta plussaa tässä kirjassa ovat lapselle kirjaimellisesti tutut maisemat.
 |
| (Kuva kirjasta Soiva metsä, Katri Kirkkopelto; Lasten Keskus, 2015) |
Tyttönen tutustuttaa lukijan paitsi säveltäjään myös hänen puolisoonsa Ainoon sekä Ainolaan ja sen lähiympäristöön. Kun pappa ryhtyy säveltämään, Aino-mummi valottaa papan nuoruusvuosia.
Soiva metsä on ennen kaikkea äärimmäisen kaunis kirja. Sen kuvista nauttii lapsen ohella myös aikuinen.
Lisäksi se on hyvin tunnistettavissa oleva kirja: Ainon puutarha kukoistaa kirjassa samaan tapaan kuin kuluneena kesänä, kielometsä kukkii kuin kesäkuun alussa ja joutsenet lentävät Ainolan yli kuin ne keväisin ruukaavat liihottaa.
Kirjan mukana tuleva lyhyt cd-levyllinen Sibeliuksen musiikkia on kaunis lisä - semminkin, kun se on selvästi myös lapsen mieleen.
 |
| (Kuva kirjasta Soiva metsä, Katri Kirkkopelto; Lasten Keskus, 2015) |
Molemmat ovat vähintään jokaisen keskiuusmaalaisen lapsiperheen must-teoksia, mutta kyllä niistä nauttivat myös kaikki - ainakin näin Sibeliuksen juhlavuonna.
 |
| (Kuva kirjasta Soiva metsä, Katri Kirkkopelto; Lasten Keskus, 2015) |
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!