Miten yksi blogikirjoitus syntyy, ja kuinka kauan yhden valokuvin kuvitetun tarinan laatimiseen menee? Tapoja ja keinoja lienee yhtä monta kuin on sisällöntuottajaakin. Kaikilla on oma tyylinsä.

Jokaisella jutulla on kuitenkin yksi yhteinen piirre. Laadukkaat sisällöt eivät synny muutamassa tunnissa muun arkipuuhastelun ohessa.

Rouva Sana avasi viime viikolla sisällöntuottajan arjen nurjaa puolta; sitä, miksi liian usea yhteistyökumppani edelleen olettaa vaikuttajamarkkinoinnin olevan ilmaista.

Siitä kumpusi ajatus kahden jatkojutun kirjoittamiseen.

Eilen Rouva Sana julkaisi tarinan siitä, millainen on sisällöntuottajan työpäivä. Tänään valotan, miten omat blogikirjoitukseni syntyvät - ja mistä työn hinta koostuu.

Rouva Sana on nopea kirjoittaja. Tuotan tekstiä sukkelaan. Kirjoittaminen on toinen luontoni; tapani ajatella ja havainnoida maailmaa.

Opin nopeaksi kirjoittajaksi uutistoimittajan työssäni, jossa päivän aikana tarvittiin monta tiivistä ja napakkaa tarinaa ajankohtaisista uutisaiheista.

Ei ollut aikaa jäädä pähkäilemään. Piti tarttua aiheeseen kuin aiheeseen, olipa se tuttu tai ei, ja vastata paitsi jutun sisältämien faktojen oikellisuudesta myös tarinan oikeakielisyydestä.

Valtaosa blogikirjoituksista kuitenkin poikkeaa perinteisestä uutistyöstä. Blogikirjoituksen tehtävänä usein on nykytilanteen valottamisen lisäksi taustoittaa aihetta laajemmin.

Journalistisista jutuista blogikirjoitus kuvineen muistuttaa pikemminkin reportaasia kuin uutista. Ja jokainen toimittaja tietää, että ainuttakaan reportaasia ei roiskaista parissa tunnissa, ei oikeastaan edes päivässä.

Kahta reportaasia työpäivän aikana ei tee kukaan.

Rouva Sanan asiakkaiden tilaamista jutuista ja blogikirjoituksista yksikään ei synny yhdellä istumalla.

Käytän yhden bloggauksen tuottamiseen julkaisuvalmiiksi keskimäärin yhden työpäivän, aiheesta ja kuvituksesta riippuen noin kuudesta kahdeksaan tuntia.

Blogikirjoituksen viisi työvaihetta


1) Jutun näkökulman ideoiminen

Blogilla on oltava punainen lanka, mutta niin sellainen pitää olla myös jutussakin. Jokaisella julkaistavalla jutulla on oltava pointti, syy, miksi se julkaistaan.

Siksi suunnittelen jokaisen jutun näkökulman aina etukäteen. Näkökulman suunta voi toki kirjoitettaessa joskus muuttua (sillä kirjoittaminenhan on havainnointia), mutta ilman etukäteen mietittyä syytä kirjoittaminen on... vain tajunnanvirtaa.

Jos omille tarinoilleni en löydä punaista lankaa, jätän ne aiheeksi ja otsikoksi luonnoksiin, ja tartun niihin myöhemmin.

Tai sitten en tartu koskaan. Aika usein käy niinkin.

Asiakkaiden tilaamia tarinoita vatvon niin kauan, että punainen lanka löytyy. Eikä näkökulman löytäminen yleensä työlästä ole. Muut työvaiheet ovat.

Jutun näkökulman ideoinnin yhteydessä mietin jo jutun kuvitusta.

2) Juttuun liittyvän materiaalin kerääminen 

Kun jutun näkökulma on tiedossa, alkaa itse jutun valmistaminen. Käytännössä se tarkoittaa materiaalin keräämistä ja laatimista.

Toteutustapa riippuu aiheesta.

Omia juttujani pohjustan harvoin kuvaamista ja kuvitusta lukuun ottamatta, mutta yhteistyössä toisen tahon kanssa toteutettu blogikirjoitus ei synny koskaan ilman valmistelua.

Miksi?

Siksi, että vain hyvin harvan yrityksen toimeksianto sisältää toiveen: kirjoita ihan vapaasti vain, mistä mieleen juolahtaa.

Vain tällaista toimeksiantoa ei tarvitse mitenkään valmistella.

Valmistelu voi tarkoittaa tilaisuudessa tai tapahtumassa käymistä, haastattelua, tuotteen noutamista tai sen kuvaamista yrityksessä tai muussa erikseen sovitussa paikassa.

Valmistelua voi olla myös esityksen, näytelmän tai elokuvan katsominen tai kirjan lukeminen.

Ruokabloggaajilla uppoaa monta työtuntia ruoan valmistamiseen ja annoksien kuvaamiseen.

3) Jutun kirjoittaminen

Bloggaajissa ja kirjoittavissa sisällöntuottajissa on kaksi koulukuntaa: osalla tulevat ensin kuvat ja sitten tulee kirjoitus.

Rouva Sana menee aina, aina ja aina sanat edellä. Kirjoitan aina ensin tarinan.

Pyrin kirjoittamaan jutun kahteen kertaan, kahdessa eri osassa. Parhautta on, jos saan jutun ensiversion valmiiksi, ja voin nukkua sen kanssa yön yli.

Seuraavana aamuna käyn jutun läpi, ja kirjoitan sen tavallaan uudestaan.

Aina se ei toki ole mahdollista. Eikä ihan jokainen juttu edes vaadi sitä. Omista jutuista kevyet stoorit, yhden kuvan käsittävät lyhyet tarinat julkaisen usein ihan saman tien.

Olen luonteeltani asiakirjoittaja. Siksi ensimmäinen kirjoitusvaihe sisältää paitsi raakaa sanojen asettamista peräkkäin myös tietojen hankintaa, taustoittamista ja faktojen tarkistamista. Google on kovassa käytössä läpi koko kirjoitusvaiheen. Aina.

Käytän paljon aikaa asiakokonaisuuksien hahmottamiseen. Haalimastani tiedosta usein vain murto-osa päätyy omaan tekstiini, aina ei edes sitäkään.

Työvaihe on kuitenkin itselleni tärkeä. Olen vastuussa lukijoilleni kirjoitusteni oikeellisuudesta; olivatpa tarinat asiakkaan tilaamia tai omassa blogissani julkaisemiani. Olen tarkka faktoista.

Toinen kirjoitusvaihe keskittyy tarinan jouhevaan kuljettamiseen ja oikeakielisyyteen. Siirtelen kappaleiden paikkaa, ja lisään uusia kappaleita tai poistan tarinastani tekstiä.

Tarkistan myös käyttämieni ilmaisujeni kirjoitusasut. Hyvästä kielestä en tingi.

Tai no, jos tingin, on se tietoinen valinta (lukuun ottamatta kirjoitusvihreitä, joita tahtoo silloin tällöin väkisinkin jäädä - omalle tekstilleen kun vain sokeutuu, veivasipa sitä kuinka pitkään tahansa).

4) Jutun kuvittaminen

Ideaalitilanteessa minulla on jo juttua ideoitaessa ajatus jutun kuvittamisesta: kuvat ovat toivottavasti olemassa tai tiedän, mistä ne saan (kuten yhteistyökumppanilta, asiakkaalta tai oman kamerani tai tietokoneeni kätköistä).

Jos kuvat ovat muistikortillani, puran ne tässä vaihessa. Valikoin kuvista (onnistuneet ja) juttuuni sopivat sekä käsittelen ne kuvankäsittelyohjelmalla.

Näin meidän kesken en juuri edes pidä kuvien käsittelystä. Se on supertylsää puuhaa, joka on omiaan latistamaan hyvän kirjoitusmoodin. Yhtään kuvaa en kuitenkaan julkaise ilman pientä hienosäätöä.

PS. Jos valokuvaaminen ja blogikirjoitusten kuvien syntyvaiheet kiinnostavat enemmän, suosittelen koukkaamaan Rouva Sanan bloggaajakollegan Pian Lyhyenä hetkenä -blogin puolelle.

Tässä mainiossa tarinassaan Pia kertoo erään kuvituksensa tarinan. Samastuin siihen niin.

Ei mene todellakaan aina niin kuin Strömsössä, ei - varsinkaan meillä sanat edellä bloggaavilla.

5) Jutun ulkoasun tarkistaminen

Kenties entisestä työstäni toimitussihteerinä ja toimituspäällikkönä johtuen juttujeni ulkoasu ja kokonaisuuksien viilaaminen ovat minulle tärkeitä.

Hahmotan omat juttuni parhaiten kuvien kanssa julkaistuna, ja siinä oivana apuvälineenä toimii blogialustan esikatselu-toiminto.

Kun jutun teksti ja kuvat ovat valmiit, alkaa osaltani kirjoittamisprosessin viimeinen vaihe: jutun muokkaaminen julkaisukuntoon.

Omalla kohdallani se tarkoittaa jutun viimeistelyä esikatselu-toiminnon kautta. En julkaise koskaan yhtään juttua kierrättämättä ja viilaamatta sitä ensin esikatselun kautta.

Esikatselussa hahmotan jutun otsikon ytimekkyyden ja osuvuuden, löydän kirjoitusvirheet ja muut kielelliset, rakenteelliset ongelmakohdat, havaitsen tekstin sujuvuuden - tai sen, että se ei kulje joustavasti - sekä erotan kuvien oikean paikan.

Tässä työvaiheessa on vielä paljon työtä, mutta samalla siihen sisältyy outoa, innostavaa ja inspiroivaa taikaa. Se syy, miksi teen tätä työtä.

Ihan joka kerta.

Vasta tässä vaiheessa syntyy The Juttu. Tarina, (blogi)kirjoitus.

Aina ja aina uudestaan.

Usein voisin käyttää tähän viilausvaiheeseen loputtomaltakin tuntuvan ajan. Omassa tekstissä ja tarinassa kun on aina jotain parannettavaa.

Onneksi on dead linet.

Olen tainnut ylistää niitä täällä lukemattomia kertoja, ja nyt tiedät yhden syyn, miksi.

Kun olen painanut julkaise-nappia tai luovuttanut jutun asiakkaalle, kaikki on ohi. Jutusta on tullut yksi tarina muiden tarinoiden joukkoon, ja se on sen jälkeen lukijoiden ja tilaajan hallussa.

Olen kääntänyt ajatukseni jo seuraavaan tarinaan.



6) Bonus: esimerkkitarina bloggaajan elävästä elämästä

Eräs pieni suomalainen yritys otti minuun yhteyttä ja tiedusteli halukkuuttani blogata heidän uudesta tuotteestaan. He olivat siis kiinnostuneita vaikuttajamarkkinoinnista.

Tuote sopi aiheeltaan hyvin blogiini, ja kiinnostuin. Mietin jutulle näkökulman, suunnittelin siihen etukäteen kuvat ja tein aiheesta tarjouksen.

Valotin omaa seuraajakuntaani ja kaikkia niitä etuja, mitä yritys kauttani saa. Sanoin, että sisällöntuottaminen on työtäni, enkä voi tehdä työtäni ilmaiseksi.

Pyysin kuvallisesta tarinastani, noin päivän työstä, naurettavan summan, 180 e + alv. Se ei olisi mitenkään kattanut edellä olevan neljän kohdan työmäärää, joten summa oli todellisuudessa mielenvikainen.

Mutta jostain kummallisesta päähänpistosta halusin tulla tarjouksellani yritystä vastaan.

Markkinointipäällikkö vastasi, että vaikka he myyvät tuotteitaan kuluttajille ja he ovat lanseeraamassa markkinoille täysin uuden tuotteen, heillä on pieni markkinointibudjetti.

Että miettivät asiaa.

Se oli siinä. Yrityksestä ei kuulunut enää koskaan halaistua sanaa.

Meni noin kuukausi ja sama tuote esiteltiin lukuisissa blogeissa. Kaikki jutut oli tehty samasta näkökulmasta, samanlaisin kuvin.

Se oli tylsää. Boring. En jaksanut lukea jokaista näkemääni juttua loppuun.

Voi vain arvata, miten vaikuttajamarkkinointikampanja oli lopulta toteutettu. Semminkin, kun 180 euroa yhdestä erilaisesta jutusta oli yritykselle liikaa.

Jostain syystä mieleeni kumpusivat kuulut sanat: "Köyhän ei kannata ostaa koskaan halpaa".




Vaikuttajamarkkinointikäyttöön tilatuissa blogikirjoituksissa eli sisältöyhteistöissä 
maksaa kaikki edellä kuvattu.

Juttu on viimeinen kolmiosaisesta sisällöntuottajan työtä käsittelevästä juttusarjasta. 
Edelliset osat löydät täältä ja täältä.