Lukuaika
Lisää kommentti
Myönnetään.
Rouva Sanan rinnan ja pinnan alla on kuplinut ja poreillut jo tovin aikaa.
Ei ole mitenkään itsestään selvää erottua alati kasvavasta, tätä nykyä aika megalomaanisenkin kokoisesta sisällöntuottajajoukosta ja läpäistä jo kolmannen kerran peräkkäin pääsy Suomen ainoaan vaikuttajamarkkinoinnin ammattitapahtumaan PING Helsinkiin.
Siellä se Rouva Sana kuukauden kuluttua kuitenkin lukuisan muun tunnetun bloggaajan ja sisällöntuottajan kera jälleen on.
On aika nöyrän kiitollinen olo. Taas.
Mutta se ei ole ainoa anti. Eikä rehellisyyden nimissä edes tärkein.
PING Helsingin parasta antia ovat alan tuoreimmat kuulumiset sekä vaikuttajamarkkinointia suunnittelevien, ostavien ja toteuttavien yritysten ja niiden edustajien tapaaminen.
Rouva Sana listaa ohessa muutamia syitä, miksi PING Helsinki on myös just sun juttu.
Miksi sinun yrittäjänä ja vaikuttajamarkkinointia suunnittelevana, ostavana ja ennen kaikkea tarvitsevana ei kannata missata tätä ammattitapahtumaa.
3 + 1 syytä saapua PING Helsinkiin
1. Vaikuttajamarkkinointi nyt vain on se tämän päivän juttu = usko, luota, kehity, opi
Törmään, jos en nyt ihan päivittäin niin ainakin viikottain työssäni tilanteisiin, joissa huomaan miettiväni, että voi elämä, kun tuokin yritys älyäisi käyttää hyödykseen vaikuttajamarkkinointia eli sisältöyhteistyötä sisällöntuottajien kanssa.
Vaikuttajamarkkinointi kun nyt vain on tänä päivänä se juttu.
Vaikuttajamarkkinointi ei ole ilmaista. Se on markkinointia siinä missä mikä tahansa lehti-ilmoituskin.
Lehti-ilmoitusta ei makseta kustantajalle kahdenkympin tarjouksessa olevalla paidalla eikä sillä makseta vaikuttajamarkkinointiakaan.
Vaikuttajamarkkinointi maksaa enemmän kuin tuotteen verran.
Vaikuttajamarkkinoinnilla on kuitenkin monta etua. Vaikuttajamarkkinointiin erikoistuneen Bablerin tuoreen (suomalaisen) tutkimuksen mukaan:
a) blogit ovat lukijoilleen mieluinen media, niitä oikeasti luetaan = älä siis dissaa blogeja, vaikka et niitä itse lukisikaan tai pidä niitä pelkkänä parikymppisten muotivouhotuksena
b) blogeissa julkaistu sisältö vaikuttaa merkittävästi lukijoiden tekemiin ostopäätöksiin = kun pääset esille yrityksesi kannalta merkityksellisiin blogeihin, tuotteesi ja palvelusi muistetaan, ja hei, niitä jopa oikeasti ostetaan
c) vaikuttajamarkkinointi on tullut jäädäkseen = lukijat ja seuraajat hyväksyvät maksetut sisältöyhteistyöt ja sisältöinä jopa odottavat (!) niitä.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Rouva Sana näistä paasaa. Oikeastaan siksi sinun pitääkin saapuakin PING Helsinkiin.
Että tämä olisi viimeinen paasauskerta.
Ehkä.
PING Helsingissä kuulet, tunnet ja aistit joka solullasi, että kaikki yllä on totisinta totta, eikä vain yhden rouvan horinaa.
Vain harva pk-yritys mittaa millään tavalla oman markkinointinsa tuloksia. PING Helsingissä jaettiin viime vuonna oppia, millä kaikilla keinoin vaikuttajamarkkinointia on mahdollisuus mitata. |
2. Konkreettiset esimerkit, vaikuttavat puheenvuorot = kerää härskisti kaikki mahdollinen tieto
Pk-yrityksen markkinoinnissa on helppo toimia niin, miten on aina ennenkin toimittu. Uusi ja vieras on hankala ja ehkä hieman pelottavakin asia.
Ja kun asioiden selvittäminen vie vielä sitä työaikaakin. Mistä sitä nyt voi tietää, kenen sanomaan tässä voi oikein luottaa.
No, PING Helsingin jälkeen tiedät.
Tapahtuma on erinomainen tilaisuus ottaa asioista selvä, koska siellä ei mistään muusta puhutakaan kuin vaikuttajamarkkinoinnista ja sisältöyhteistyöstä.
PING Helsingin ohjelmatarjonta runsas - niin runsas, että hitaampaa huimaa. Kaikkeen ei päivän aikana edes ehdi.
Puhun muuten siis kokemuksesta.
Tämän rouvan saattaa tänä vuonna löytää ehkä täältä: "Storytelling - the business of inspiration" - Casey Neistat, YouTube-tähti ja elokuvatuottaja.
Tai täältä: "Koukuttavat kanavavalinnat - miten synnytät sisältöjä, joiden parissa ihmiset viettävät aikaansa" - mm. tuotantoyhtiö WeCast.
Ja ainakin täältä: "Opi parhailta: 12 vinkkiä kirjoittamiseen" - Mikko "Kalenterikarju" Toiviainen, some-vaikuttaja ja Ronja Salmi, kirjailija ja some-alan yrittäjä.
Miltä kuulostaa?
Sinulle suosittelisin ainakin tätä: "Tiedolla ja tunteella! Näin rakennat vaikuttavan sisältömarkkinointikampanjan" - mm. Rantapallon Thaimaan parhaat -kampanja.
Ja ehkä myös tätä: "Ylivoimainen sisältö yrityksen omissa kanavissa: miten tuotetaan, kuinka organisoidaan?" - mm. Great Pointin toimitusjohtaja Jaakko Tapaninen.
Mutta mikä minä olen sinua neuvomaan. Tsekkaa koko ohjelma täältä ja valitse itse parhaat palat. Niitä on paljon.
Eikä haittaa, vaikka olisit ensikertalainen ja umpiummikko. Iltaan mennessä olet taatusti scenessä ja inessä.
Tämä on lupaus. Jos et ole, lupaan sinulle ilmaisen postauksen.
PING Helsingissä kaadetaan tietoa päähän niin, että kuumottaa. Huomaa rouvan hikisistä sormista rasvoittunut kännykkä. |
3. Tapaa minut ja muutama muu = verkostoidu hyvä ihminen!
Tiedän kokemuksesta, että verkostoituminen, toisten ihmisten tapaaminen, ei ole suomalaisille helppoa. Mikä siinä tekeekin kaiken niin vaikeaksi?
Tekee mieli kadota tapettiin tai nojata kahvikuppi ja kännykkä kädessä kiireisen näköisenä seinään ennen seuraavan ohjelman alkamista.
Mutta tiedän kokemuksesta myös sen, että yrittäminen ei ole mitään ilman tiiviitä verkostoja. Haitaksi ei ole sekään, että joukossa on runsas edustus markkinoinnin osaajia ja ammattilaisia.
Ei voi tietää... mitä nimeä voikaan tarvita puolen vuoden kuluttua.
Vaikuttajamarkkinoinnin verkostoitumisen osalta PING Helsinki on tuhannen taalan paikka. Parempaa paikkaa ei Suomessa ole. Puhun taas tylsästi omasta kokemuksesta.
Verkostoitumista helpottaa huhtikuun alussa avautuva, kaikkien osallistujien käytössä oleva Brella: "pienen pyöreän pöydän osallistujien" ajanvarausmahdollisuus etukäteen.
Käytännössä Brella tarkoittaa tätä:
1. Tsekkaa PING Helsingin sisällöntuottajien eli content gurujen lista läpi jo nyt. Löydät kaikki osallistujat vaikka heti. Valitse heistä mielenkiintoisimmat tyypit, joiden kanssa haluaisit jutella ja joiden kokemuksista haluaisit kuulla enemmän.
2. Ilmoittaudu Brellan käyttäjäksi ja varaa aika suosikkityypeillesi.
Ja ta-dam. Se oli siinä.
Kun tapaamisaika on varattu ja hyväksytty etukäteen, madaltaa se verkostoitumisen kynnystä - toisin kun käytävällä julkisuudesta tuttujen tyyppien hihasta vetäminen ihan noin vain suomalaisittain iisisti ex tempore.
Jos verkostoituminen tuntuu vieläkin vaikealle, aloita ajan varaaminen Rouva Sanasta. Tapaani sinut mielelläni.
Bonus: Pidä yksi työpäivä aidosti hauskaa
Rouva Sana on sen verran työorientoitunut ja nipo tyyppi, että työpäivien aikana ei kyllä turhia irrotella vaan tehdään kunnolla töitä ja vähintään opitaan.
Mutta haittaa ei yhtään ole siitä, että työpäivä on myös hauska. Sitä PING Helsinki nimittäin on.
Siis poskettoman hauska. Innostava. Inspiroiva.
Jo oikein odotan sitä. Odotathan sinäkin!
Kirjailija Ronja Salmi haastattelee PING Helsingin äideistä yhtä: Inna-Pirjetta Lahtea. |
PING Helsinki Business Festival on
Pohjois-Euroopan merkittävin vaikuttajamarkkinointitapahtuma.
Tapahtuma järjestetään perjantaina 28.4. klo 8-23.30 Clarion Hotel Helsingissä.
Tapahtumaan osallistuu 250 sisällöntuottajaa Suomesta ja ulkomailta
sekä merkittävä joukko vaikuttajamarkkinoitia harjoittavia yrityksiä.
Rouva Sana on yksi osallistuvista sisällöntuottajista.
PING Helsinki Business Festivalin lisätiedot ja liput löydät täältä.
PING Helsinki Business Festivalin lisätiedot ja liput löydät täältä.
Lippuja on mahdollisuus ostaa myös suoraan Rouva Sanan kautta.
PING Helsingin historiaa eli Rouva Sanan tarinoita edellisiltä vuosilta löydät
muun muassa täältä, täältä ja täältä.
Jutun kuvat ovat PING Helsingistä vuodelta 2016.
PING Helsinki
sisällöntuotanto
sisältömarkkinointi
sisältötoimisto Rouva Sana
vaikuttajamarkkinointi
PING Helsingin historiaa eli Rouva Sanan tarinoita edellisiltä vuosilta löydät
muun muassa täältä, täältä ja täältä.
Jutun kuvat ovat PING Helsingistä vuodelta 2016.
0 comments:
Lähetä kommentti
Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!