Lukuaika
Lisää kommentti
*Yhteistyössä Järvenpään Taidemuseo
ja Keski-Uudenmaan blogit - KUBLO
Ei siinä mitään, että seisomme taidemuseossa luurit päässä. Koskaan aikaisemmin en ole kuitenkaan kuunnellut taidemuseossa paikallista päivän säätä ja vielä klassiseksi musiikkiversioksi käännettynä.
Pinnistelen korviani, suljen hetkeksi silmäni ja keskityn kuuntelemaan.
Kyllä.
Jos matalapaineen pitäisi kuulostaa joltakin, se olisi todennäköisesti juuri sellainen kuin kuulen kuulokkeista juuri sillä hetkellä.
Huomaan pohtivani, kuinka minun pitäisi käydä taidemuseossa uudelleen kesähelteellä. Monta oivallista päivää olen jo missannut... Miltä järvenpääläinen helle mahtaisi kuulostaa klassiseksi musiikiksi sovitettuna...?
Jotain uutta ja jotain vanhaa
Ei minulla ole mitään taidemuseoissa usein nähtäviä klassikkoteoksia vastaan. Päinvastoin.Voisin varata suosikkiteosteni äärestä paikan ja istua tuijottamassa niitä vaikka koko päivän (yhdestä sellaisesta kuulet ihan kohta).
Silti monta, todella monta taidenäyttelyä nähneenä sydämessäni aina ailahtaa, kun museotiloihin tuodaan jotain uuden ja vanhan yhdistävää - jotain, jonka avulla upeista, vanhoista teoksista huolimatta on kurkotettu myös tähän päivään.
(Täydellisen innostava esimerkki tällaisesta on muuten Tallinnassa KinoHelioksessa esillä oleva Klimt2Monet-näyttely, joka on edelleen avoinna - kesän ehdoton tärppi Tallinnaan, jos olet menossa: uuden Fotografiskan lisäksi tietysti siis, vink vink).
Niin todellakin tekee Järvenpään Taidemuseossa klassikkoteosten keskelle asetettu, musiikiksi sovitettu tuore päivän sää.
Mutta miksi ihmeessä juuri sää? Miksi ei vaikkapa uunituoreen tv-sarjan dialogi?
No, siitä yksinkertaisesta syystä, että Sadejuovia ja pilvisäteitä -näyttelyn teemana ovat taiteilijoiden taivaat.
Näyttelyn on kuratoinut metereologinakin tunnettu, keskisellä Uudellamaalla asuva Seija Paasonen.
Taideteoksestakin voi lukea sään
Järvenpään Taidemuseo pitää hallussaan mittavaa Eero Järnefeltin taidekokoelmaa. Järnefelt, jos joku maamme kuvataitelijoista, on tullut tunnetuksi pilviaiheisista teoksistaan.Sattumaa tai ei, teoksista on ollut paikoin mahdollista lukea päivän sään: sen hetkisen vallitsevan sääolotilan, missä teosta on maalattu - kunhan se on tehnyt joku, joka tuntee pilvien liikkeet ja niistä aiheutuvat sään vaihtelut.
Taiteesta kiinnostunut Paasonen tutustui aikanaan Järnefeltin ja kumppaneiden teoksiin säätieteilijän näkökulmasta, ja laati havainnoistaan vuosi sitten kirjan Taiteilijoiden taivaat meteorologin silmin.
Nyt sama teema on jalostunut taidenäyttelyksi Järvenpään Taidemuseoon. Esillä on paitsi Järnefeltin kuuluisia "The Pilvi -maalauksia", mutta myös muiden aikalaisten ja hieman myöhempienkin aikojen taiteilijoiden säätä kuvaavia teoksia.
All time favourite: Isorysä
Joukossa on myös yksi kaikkien aikojeni all time favouriteni: Venny Soldan-Brofeldtin Isorysä vuodelta 1894. Voisin istua sen edessä piiiitkän tovin, ja vain tunnelmoida.Olen miettinyt usein, miksi teos vetoaa minuun niin kovin. Taidemuseon amanuenssi Tuomas Ravea kertoo, että teosta on aikanaan kritisoitu, sillä sen värimaailmaa pidetään epäuskottavana.
Epäuskottava tai ei, minulle teoksen tunnelma tuo mieleen lapsuuteni maisemat: levollisen merenpinnan (silloin, kun se suostuu sitä olemaan), meriveden suolan tuoksun, lämpimän tunnelman ahtaassa veneessä. hiljaa huutavat lokit, kalojen pärskeen verkkoja nostettaessa.
Ja mielen tyyneyden.
Kuinka kaikki on hyvin - juuri tässä ja näin.
Sadejuovia ja pilvisäteitä 30.9. asti
Järvenpään Taidemuseossa (Kirjastokatu 8, Järvenpää)
* Rouva Sana näki näyttelyn osana Keski-Uudenmaan blogit - KUBLOn
vierailua Järvenpään Taidemuseoon
Sisällöntuottajakollega Sari Saaran lautasella -blogista kuuntelee järvenpääläistä päivän säätä klassiseksi musiikiksi sovitettuna. |
0 comments:
Lähetä kommentti
Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!