Kahden käden sormeni eivät riitä laskemaan, kuinka monelle erilaiselle kirjoituskurssille olen vuosikymmenten saatossa osallistunut. Määrä hipoo neljää kättä.

Kun olen kirjoittanut työkseni reilut 20 vuotta, on helppo ynnätä, että ammattivuosilleni jaettuna kirjoituskursseja on osunut keskimäärin yksi vuoteen.

Ja kun laskuissa huomioi (onneksi jo taakse jääneet) ruuhkavuodet, jolloin aikaa omaehtoiselle opiskelulle ja kirjoittamisen treenaamiselle ei ollut käytännössä juuri lainkaan, parhaimpina vuosina olen osallistunut erilaisiin kirjoittamisen koulutuksiin usean kerran vuodessa.

Kurssit ovat vaihdelleet keskimäärin yhdestä päivästä yhteen viikkoon.

Joku kysyi minulta joskus, että miksi ihmeessä. Miksi käytän aikaani kirjoittamisen treeneihin?

Mitä järkeä. "Sinähän jo osaat kirjoittaa."

Eikö minulle ole omassa työssäni kirjoittamista jo ihan tarpeeksi?

Palaute ja vertaistuki

Niin, niin väärin.

Kukaan luovan alan ammattilainen ei ole koskaan omassa työssään valmis. Hän, ken itsestään niin kuvittelee, erehtyy - pahemman kerran.

Uskon toki vinhasti, että kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla ja jatkuvalla treenaamisella. Työ tekijäänsä opettaa, mutta työ ei käy koskaan yksin treenaamisesta.

Vaarana on, että omassa työssään urautuu, juuttuu omille raiteilleen, kirjoittaa laput silmillä, toistaa itseään toistamistaan, rutinoituu enemmän kuin luovassa työssä on hyväksi - ja pahimmillaan kyllästyy.

Minusta sisällöntuottajan, bloggaajan, toimittajan ja kirjoittajan työ on kuin muusikon ammatin harjoittamista - josta siitäkin, siis soittamisesta, tiedän juuri sen verran, että osaan verrata töitä toisiinsa: toinen jäi aikanaan pysyvästi elämääni, toinen ei, koska minulla ei ollut intoa ja halua treenata kuin yhtä.

Ei kukaan muusikkokaan saavu suoraan keikalle soittamaan ilman säännöllisiä ja sinnikkäitä treenejä: yksin ja yhdessä.

Ainoa tapa kehittää omaa kirjoittamistaan on etsiytyä samanhenkisten kirjoittamisesta, sanoista ja tarinoista sekä ennen kaikkea niiden puhumisesta kiinnostuneiden joukkoon ja harjoitella taitoja yhdessä heidän kanssaan.

Miksi?

No, se aito ja suora palaute ja vertaistuki, juu sii.

Kirjoittajan parasta vitamiinia

Osallistuin hiljan Helsingin seudun kesäyliopiston järjestämälle yhden päivän mittaiselle kirjoituskurssille.

Mertzi Bergmanin Luovan työelämäkirjoittamisen seitsemän salaisuutta ei ehkä tuonut omaan osaamiseeni konkreettisesti mitään uutta, mutta päivä oli siitä huolimatta innostava ja inspiroiva (sama tyyppi tulee muuten opettamaan ainakin Järvenpään ja Keravan Opistoon ensi syksynä, vink vink...).

On todellista luksusta saada kuulla, mitä muut omasta kirjoittamisestaan ajattelevat, miten he havainnoivat maailmaa, millaisia tapoja ja rutiineja heillä kirjoittamisessaan on, ja mitä heiltä voisi poimia omaan tekemiseensä.

Olen oppinut, että luksusta on myös tällainen:

saa aikaa 15 minuuttia, kirjoita annettujen ohjeiden mukainen juttu, lue se sen jälkeen kollegallesi, viilailematta ja kaunistelematta kirjoitusvirheet hyväksyen, ja ota vastaan kollegan antama suora palaute ja ajatukset omasta kirjoituksestasi.

Parasta vitamiinia ja uutta buustia kukaan kirjoittaja ei voi mistään muualta saada.

Lämpimästi suosittelen! Kokeile joskus.

kirjoituskurssi, kirjoitustreenit, luovuus, kirjoittaminen, luova kirjoittaminen, Rouva San