Aika on ystäväni

Ei ajan ystäväksi ja parhaaksi kaveriksi houkutteleminen helppoa ole.

Siksi moni meistä työn ja perheen yhteensovittajista uupuu väsytystaistelun alle. On helpompi nostaa kädet pystyyn ja luovuttaa.

Ota sitten kaikki, samperi. Vie viimeisetkin minuutit, niitähän sinä hamuat kerran kuitenkin. Minä laahustan täällä perässä. 

Tulen, tulen joo, kun ehdin.


käsityö
Käsityöt raunhoittavat tutkitusti mieltä ja lisäävät hyvinvointia.
Lisäksi ne auttavat keskittymään.



Kuulostaako tutulle? Oma elämä menee jossain kaukana edellä? Ohjaksissa on aina joku muu?

Yhteistä kaikessa oli ainakin sille joukolle, joka saapui eilen keskiviikkona neulekahvila Lentävään Lapaseen Järvenpäähän ottamaan selvää, miten kiireen ja ajan voisi kesyttää.

Ja miten siitä saisi itselleen ystävän.

Aloitetaan ensin huonoista uutisista. Kiireen kesyttäminen ja ajanhallinta on oman pään sisäinen juttu. Kaikki alkaa omista arvoista.

Ja kun kaikki alkaa arvoista, kiirestressi ei sitten purkaannukaan noin vain, simsalabim, yhdessä yössä. Ajanhallinnan eteen pitää tehdä töitä.

Siksi moni lannistuu.

On helpompi antaa ohjakset jonkun muun käteen, vaikka se viimeistään nukkumaan mennessä joka ilta suututtaakin.

lentävä lapanen

Lentävä Lapanen


Masari Oy:n elämäntaidonvalmentaja Sari Hämäläinen antaa konkreettisen esimerkin Kiitos lähtee lapasesta - Aika on ystäväsi -tilaisuudessa.

- Meillä kaikilla on käytettävissämme vuorokaudessa 86 400 sekuntia; joka ikinen päivä. Puolen yön aikaan tuo aikapankki tyhjennetään. On meidän jokaisen päätettävissä, miten me nuo sekunnit käytämme. Yhtään sekuntia emme voi tallettaa seuraavalle vuorokaudelle.

24 tuntia vuorokaudessa voi tuntua lyhyeltä ajalta, mutta 86 400 sekuntia on aikana jo pitkä. Ihan oikeastiko annat siis elämässäsi aina jokun muun päättää, miten tuon ajan käytät?

Aika on ystäväni


Onneksi seuraa myös hyviä uutisia. Ajanhallinnan voi ottaa haltuun siitäkin huolimatta, että on olemassa tukku sellaisia pakollisia töitä ja asioita, joista emme voi vuorokauden aikana tinkiä.

Hämäläinen jakaa kuulijoille tehtäväpaperin ja antaa konkreettisen tehtävän. Tehtävä sopii toteutettavaksi myös kotona.

Jaa ajankäyttösi neljään eri kategoriaan. Mieti aikaasi päivä- tai jopa viikkotasolla. Mitä eri toimia tehtäviä saat jokaiseen seuraavaan osioon?

  1. Tärkeät, kiireelliset arjen tehtävät = pakko-osastoa, joita ilman oma ja perheesi arki ei pyörisi
  2. Kiireelliset ja ei-tärkeät tehtävät = sellaiset asiat, jotka varastavat aikaasi
  3. Ei kiireelliset, eivätkä todellakaan tärkeät tehtävät = siis turhat aikasyöpöt ja aikavarkaat - mur
  4. Tärkeät, mutta ei-kiireelliset tehtävät = asiat, joista nautit ja jotka ovat omaa laatuaikaasi, tuovat arkeesi iloa ja onnea

Kokeilepa!

Sari Hämäläinen

Ykköskohta edustaa pääsääntöisesti kotiin ja perheeseen liittyviä arkiaskareita: useimmilla tässä kohdassa ovat ruoanlaitto, siivoaminen, kaupassa käyminen, lasten harrastuksiin kuskaaminen jne. jne. 

Jopa työ. Se kuuluu pakko-osastoon, jota ilman arki ei pyörisi (monen mielestä valitettavasti).

Nämä pitää siis vain tehdä, vaikka ei aina niin haluttaisikaan. Ne kuuluvat ei tingitä -osastoon, ja ne tehdään siksi mukisematta.

Kakkoskohdalle Hämäläinen antaa yleisnimeksi "kahvikuppikaapparit". Niihin kuuluvat hetket, jotka ystävällismielinen työkaveri varastaa sinulta työpaikalla kahvikuppi kädessä juuri silloin, kun sinulla olisi tärkeämpääkin tekemistä.

Kaappareita löytyy, vaikka et töissä olisikaan. Tämän alle kuuluvat muun muassa sähköpostit, joihin vastaat heti sen sijaan, että saattaisit aloittamasi työn loppuun.

Tai Facebook-ilmoitukset tai Whats up -viestit, joihin on "nyt vain pakko vastata heti".

Kolmoskohtaan kuuluvat aikavarkaat. Siinä on sellaisia asioita, jotka harmittavat sinua itseäsikin; että "tulipas taas käytettyä ihan tyhjänpäiväiseen aikaa - olisi tässä ollut parempaakin tekemistä".

Hämäläinen kutsuu kohtaa myös leirinuotioksi. Useimmilla on tässä kohdassa muun muassa telkkari, Netflix, netti ja Facebook...

Jostain kumman syystä.

Lentävä Lapanen

Neloskohta on se, joka tekee sinut onnelliseksi. Sieltä löytyvät sinua aidosti kiinnostavat asiat, jotka tuovat arkeesi iloa ja tyytyväisyyttä: perhe, ystävät, harrastukset, jopa nukkuminen ja matkustaminen.

Hämäläisen teesinä on, että tinkimällä kakkos- ja kolmoskohdasta, vaikka vain 10 prosenttia, ja satsaamalla neloskohtaan, teet ykköskohdan pakolliset asiat yhä suuremmalla kiitollisuudella, ja elämäsi on onnellisempaa.

Kaikki lähtee kuitenkin arvoista. Minun arvoni eivät ole samanlaiset kuin sinun arvosi. Vaikka ystäväsi Facebook-seinä suoltaa silmiesi eteen hänet onnelliseksi tekeviä asioita, ne eivät tee välttämättä sinua onnelliseksi.

Päinvastoin.

Samoihin asioihin käyttämäsi aika saattaa yllättäen kuulua listan kolmoskohtaan. Tulipa siis taas kerran käytettyä aikaa sellaiseen, johon ei olisi pitänyt.

Siksi omat arvot pitää ensin selvittää - ja ennen kaikkea sisäistää.

Lentävä Lapanen


Lentävä Lapanen

Nykyelämä ei ole enää mitään muuta kuin mahdollisuuksia ja valintoja. Elämä tarjoaa enemmän kuin ehtii vastaanottaa. 

Joskus itselleen onnellinen elämä tarkoittaa ei:n sanomista myös mukaville asioille; sellaisille, jotka ovat ihan ookoo-juttuja jollekin, mutta itselle ne eivät vastaa omien arvojen mukaista elämää.

Jos perhe ja omat läheiset ja lähiystävät ovat arvolistalla ykkösenä, työkavereiden kanssa humppaaminen kolmatta viikonloppua peräkkäin tuskin lisää omaa onnellisuutta. 

Niin mukavia kuin työkaverit ovatkin...

Omat, onnellisuutta lisäävät asiat, ja samalla usein arvot, löytyvät listan neljännestä kohdasta, ja niihin satsattu aika kannattaa.

Ajan kesyttäminen on työtä siinä, missä sen perässä laahustaminenkin. Mutta kun aika on kesytetty, se on aito ystävä.

Meistä kukaan ei saa takaisin menetettyjä sekunteja. 

Kannattais siis varmaan tehdä jotain.

Kiitos lähtee lapasesta
Rillipäät Kiitos lähtee lapasesta -tilaisuuden takaa kiittävät.
Kiittäen Lentävän Lapasen Taina Schildt, Rouva Sana alias Minna Luoma,
Masari Oy:n Sari Hämäläinen ja Lentävän Lapasen Tarja Jussila.

auringonkukka

Bloggaus perustuu Masari Oy:n 
elämäntaidonvalmentaja Sari Hämäläisen luentoon
Kiitos lähtee lapasesta - Aika on ystäväsi -tilaisuudessa.


Tilaisuuden järjestivät yhteistyössä 
sisältötoimisto Rouva Sana,
elämäntaidonvalmentaja Sari Hämäläinen Masari Oy:sta
sekä neulekahvila Lentävän Lapanen.

8 kommenttia

  1. Onpa ollut hyvä ja ajankohtainen aihe. Vuorotteluvapaani jälkeen töihin palaamiseen liittyi pientä ahdistusta siitä, palaanko myös samaan "kiireen oravanpyörään". Onneksi voin todeta, että näin ei ole käynyt. Työ ja lapsen aikataulu aikatauluttaa väkisinkin, mutta onneksi minulla on nyt vähemmän tunteja: Ehdin tehdä asioita enemmän työpaikalla ja työpäivät eivät uuvuta minua täysin. Nostan hattua (tai säälin) opettajia, jotka todella joutuvat tekemään töitä 30 tuntia viikossa ja vielä valmistelut ja arvioinnit yms. päälle. Sain vaikuttaa työhöni ja tämä vähäinen tuntimäärä + ns. pariopettajuus tuntuu työnä vähemmän kuormittavalta.
    Tuo neljän kategoria listaus täytyy ehdottomasto tehdä, vaikka tosin tiedän jo etukäteen jo nuo "aikasyöpöt". Jonkinlaista arjen hallinnan parannusta olen ihan oikeasti jo toteuttanut ja vaikka tätä ohjelmaa tuntuu olevan, ei se tunnu enää hallitsemattomalta kiireeltä.
    Hyvä kirjoitus, joka laittoi taas miettimään...
    Kohti kiireettömämpää ajan(ja arjen)hallintaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii, ihan mahtia, jos sinusta Satu tuntuu, että kirjoitus jotenkin upposi. Minäkin olen aiheesta ihan täpinöissäni, ja saimme illan aikana kyllä sellaiset vinkkivitoset kotiin vietäväksi, että niistä riittää pohdittavaa pitkälle syksyyn asti.

      Useinhan se onkin niin, että me jollakin alitajuisella - tai no, joskus jopa tietoisemmallakin - tavalla tiedämme ajankäyttöön liittyvät ongelmamme, mutta olemme liian voimattomia ottamaan niistä niskalenkin.

      Minusta tuota postauksessa kerrottua tehtävää voisi verrata jollakin tavalla aarrekartan tekoon. Kun sanoitat omat asiasi (tässä tapauksessa siis ajankäyttöön liittyvät pulmasi), siitä tulee konkreettisempaa - ja ongelmiin on sen jälkeen helpompi tarttua, ja tehdä muutos.

      Ja mikään muutos, tämäkään, ei tapahdu yhdessä yössä. Se vaatii määrätietoista työtä.

      Ja silti tulee aika ajoin hairahduksia... Mutta niidenhän me emme anna häiritä ;).

      Ihanaa, levollista viikonloppua Satu <3!

      Poista
  2. Totta niin totta, ajattelin kun tätä postausta luin. Pitäisi tosiaan alkaa miettimään, mitä juttuja voisi jättää tekemättä, koska eivät ole niin tärkeitä. Olen sen verran edistynyt, että sängyssä en enää koska luuriin, vaan käyn oikeasti nukkumaan.
    Ihanaa syyskuuta ihanalle Rouva Sanalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoitapa aikasi Outi tuon tehtävän mukaan, ja kokeile syksyn aikana puuttua omiin ajankäyttöön liittyviin ongelmakohtiisi. Melkein väittäisin, että niihin on helpompi tarttua, kun ne on kerran pukenut itselleen konkreettisesti sanalliseen muotoon.

      Ja jostain on hyvä aloittaa. Pieni askelin, se on on se juttu. Luurin jättäminen toiseen huoneeseen sänkyyn mennessä on toooosi iso asia <3.

      Rentouttavaa viikonloppua Outi <3!

      Poista
  3. Tämä oli loistava ajatuksia herättävä kirjoitus, josta jaottelu pääsee mietintään. Hyvän mielen korteista on minulle ollut konkreettista iloa aamuhetkiin. Oman itsensä näköistä elämää on hyvä tavoitella. Aurinkoista syyskuuta! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulan kantaan Tuija; oman näköinen elämä on se juttu <3 - ei se, mitä esimerkiksi Facebook meille päivittäin esittelee (niin paljon muuta hyvää kuin Facebookissa onkin).

      Hyvän mielen kortit ovat täälläkin käytössä. Joskus pitäisi tehdä niistä ihan oma juttunsa.

      Ihanaa viikonloppua Tuija <3!

      Poista
  4. Juuri näin! Hyvä kirjoitus! Olen tullut aikaa myöten aina vain valikoivammaksi ajan käytön suhteen. Teen asioita joista aidosti pidän. Vähän niinkuin ajankäytön konmarittamista. Myöskin se, että en enää stressaa niin paljon kuin nuorempana miten kaikki sujuu ja mitä jos menee pieleen. Sekin helpottaa elämistä hetkessä, jolloin ajoittainen kiire ei tunnu niin pahalta. Ihanaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajankäytön konmarittaminen, sinäpä sen sanoit Yrtteilijä. Just noin!

      Olen itse laittanut oman aikani paperille viime talvena hieman eri metodein kuin postauksessa on mainittu, mutta idea siinäkin oli sama. Huomasin, että se oli loistoasia. On paljon helpompi sanoa ei - vieläpä erittäin hyvällä omalla tunnolla - ihan mukavillekin asioille, mutta jotka eivät ole vain minun juttuni, eivätkä vastaa omalla listallani tärkeimpiä asioita, omia arvojani.

      Ajankäytön konmaritus on sen jälkeen ollut paljon helpompaa ;)..

      Meillä on tämä yksi elämä; todellakin pitäisi tehdä niitä asioita, joista itse pidämme.

      No, siksi olen heivannut muun muassa telkkarin omasta ajankäytöstäni lähes kokonaan pois, ja olen satsannut liikuntaan. Telkkari on enää oikeastaan leffojen katsomista varten kotona (ja leffoistahan en nyt sitten voi luopua koskaan; ovat arvolistalla kohtuukorkealla nääs ;)..).

      Ihanaa viikonloppua Yrtteilijä <3!

      Poista

Jaa blogikirjoitukseen liittyvä ajatuksesi, anna palautetta, lähetä salainen viesti, kerro tarina. Kaikista näistä: iso, lämmin kiitos!