Sanat ja kirjoittaminen ovat talon perusta

Oi, oi-oi-oi, oi-oi-oi, OI!

Mitä Rouva Sanan kirjoittamisesta ja lukemisesta taipuneet silmät oikein näkevätkään? Valtakunnan päämedioihin kuuluva Helsingin Sanomat uhrasi eilen torstaina rutkasti verkkopalstatilaa kirjoittamiselle ja taidon tarpeellisuudelle.

Siis SANOILLE! Kirjalliselle viestinnälle!

Rouva Sana/sanat ja kirjoittaminen

"Töissä on nyt kysyntää taitaville kirjoittajille", Hesari otsikoi.

Oho ja vau, tuumii vielä tänään Rouva Sana.

Kuluneiden vuosien aikainen digitalisaatio on nostattanut visuaalisuuden ja liikkuvan kuvan ympärille suuren hypen. Toki ihan aiheesta.

Onhan yksiomaan aikakauslehteä - tai vaikka tätä blogijuttua - mukavampi lukea visuaalisesti näyttävällä tai kauniilla kuvalla ryyditettynä kuin yhtenä pötkönä juoksutettua tekstimassaa.

Puhutaan myös, että lukeminen - joka on siis yksi taidokkaan tekstin laatimisen edellytys - ei enää kiinnosta. Että se on out. Täysin vanhanaikaista.

Kaikki uusi, tärkeä ja mielenkiintoinen nykyään kuunnellaan ja katsellaan. Kirjoistakin on olemassa jo äänikirjoja lukemiseen kyllästyneille.

Ja onhan kuvaaminen tänään myös simppeliä: välineet ovat oikeastaan ihan kaikkien saavutettavissa ja käytettävissä melkein vauvasta vaariin, ja erilaisen kuvan julkaiseminen on yksinkertaisimmillaan yhtä helppoa kuin heinän teko.

Tarvitaan minimissään vain kännykkä ja yksi sovellus. Se on siinä.

Ei ole mitään yhtä uudistuksellista kirjoittamisessa ja sanallisessa viestinnässä, ei.

On edelleen samat, tylsät näppikset ja tekstinkäsittelyohjelmat. Kännykässäkään sormet eivät ole enää milllään osua kiiressä oikeisiin kirjaimiin.

Kun ovat niin pieniä. Mokomat. Tulee kirjotusvihreitä. Alkaa suututtaa.

Kirjoittaminen on siis ihan liian vaikeaa, ja se vie aikaa.

Mutta niin... ehkä avainsana onkin siinä.

Siis juuri siinä, että kuvat, olivatpa ne sitten staattisia tai liikkuvia, syntyvät yleensä hetkessä: ilman suurempia valmisteluja, tilanteessa, jossa olemme ja elämme.

(No juu, hieman kärjistäen tietenkin, sillä ruokakuvat esimerkiksi, edessä olevaa ravintola-annosta lukuun ottamatta, eivät oikeassa elämässä todellakaan synny hetkessä.)

Kaikki halutaan ja pitää saada valmiiksi ja tehdyksi heti, samantien.

Ja se, jos jokin, ei sovi sitten lainkaan kirjoittamiseen.

Kirjoittaminen ja sanat vaativat aikaa.

Hauduttelua. Pyörittelyä. Tuumailua ja miettimistä.

Sanojen kääntämistä puolelle toiselle. Sanojen ja lauseiden ylivetämistä. Taukoja. Joskus jopa kokonaista unohtamista.

Kirjoittaminen vaatii paljon lukemista. Joutilaita hetkiä. Ja ihan vähintään sanoille ja kirjoittamiselle varatun rupeaman.

Kirjoittaminen on ajattelun, havainnoinnin ja samalla myös viestinnän väline. Siksi varttitunnin ratikkamatkalla tai puolen tunnin lounastauolla kiireessä kirjoittaessa ei synny laatua. Silloin syntyy tarkkaan ottaen tajunnanvirtaa.

Ja juuri siksi tekee hyvää, että meitä muistutetaan valtakunnan päämedioita myöten sanojen merkityksestä. Palautetaan takaisin maanpinnalle - ja omille juurillemme.

Annetaan sanoille sekä kirjoitetuille viesteille ja tarinoille se arvo, arvostus ja aika, joka niille tässä visuaalisessa maailmassa kuuluu.

Muistutetaan, että vaikka kuvat ovat joka päivä meidän kaikkien verkkokalvoilla, sanat, kirjoittaminen ja oma äidinkielemme on jossain syvällä meissä kuin talon perusta.

Yhtä merkityksellinen ja tärkeä. Tapahtuipa talon ja seinien sisällä vuosien ja vuosikymmenten aikana sitten ihan mitä tahansa.

Sillä kymmenen vuoden päästä taloon sisälle todennäköisesti kuuluu jotain muuta kuin tänään. Silti sanat ja kirjoittaminen yhä edelleen ovat.

Kirjoittamisen ja lukemisen iloa ystävät!

Rouva Sana/lukeminen
Parhaillaan vietetään Kirjalla kuntoon -viikkoa. Viikon aikana halutaan nostaa esiin erityisesti hyvinvointiin liittyvää
kirjallisuutta, mutta Rouva Sana rohkaisee ylipäätään ihan vain lukemaan. Kirja käteen viikonloppuna.



































Tämä tarina sai innoituksensa Helsingin Sanomien jutusta


Sisältötoimisto Rouva Sana kurssittaa ja kouluttaa kirjoittamiseen, 
tekstien tuottamiseen ja sisällöntuotantoon sekä luovuuteen liittyen. 
Lue lisää Rouva Sanan tarinaa kirjoittajan luovuudesta täältä.



12 kommenttia

  1. Kirjoittelu kunniaan lukemisen lisäksi <3
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkihan eivät vain ole kirjoittajia, sekin on taivahan tosi: monille sopii esimerkiksi puhuminen ja esiintyminen paljon paremmin. Hesarin jutussa hienoa oli kuitenkin se, kuinka siinä nostettiin esiin kirjoittamisen merkitys. Kuinka kirjallisen sanomisen taito ei ole kadonnut vuosikymmenten aikana mihinkään.

      Ja jotenkin lukemisen merkitystä ei voi näin 2000-luvulla korostaa yhtään liikaa. Siitä on iloa heillekin, jotka eivät kirjoittamista koskaan työssään tai vapaa-aikanaan muutoin tarvitse.

      Joutilasta, rentouttavaa viikonloppua Outi <3!

      Poista
  2. Pakko myöntää, että lukeminen on jäänyt taka-alalle, ennen ahnehdin kirjan/viikko. Luinkohan viime vuonna edes 3 ja nekin taisivat olla dekkareita. Pitää ottaa aikaa, ettei kokonaan unohdu ja hyvä kirja vie mennessään uusille "matkoille". Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin haluaisin itse muistaa olla armollinen itselleni lukemisen osalta. Ihmisillä on erilaisia elämänvaiheita. Joka väittää, että aina ehtii lukea, on minusta ehdottomasti väärässä. Ei ehdi; en minä ainakaan olen aina ehtinyt. Mutta nyt taas ehdin, aika hyvinkin, ja olen siitä tietysti superiloinen. Tärkeintä olisi muistaa kokonaisuus.

      Viime vuonna olet ehtinyt lukea vähän. Tänä vuonna ehdit ehkä enemmän. Pääasia, että antoisa harrastus ei jää.

      Lukeminen on ennen kaikkea ihan mieletön ovi ympäröivään maailmaan ja lähde erilaisten tietojen äärelle. Mutta lukiessa äärimmäisen kaunista, kuvailevaa tekstiä tai muuten vain sellaisen tarinan, jonka loppumista fyysisesti melkein suree, tulee lähes syyllisen nautinnollinen olo - heh, jos tiedät mitä tarkoitan :D.

      Sen jälkeen on helppo ymmärtää, että hyväksi kirjoittajaksi kehittyminen ja harjaantuminen vaatii kirjoitustreenien lisäksi myös lukemista.

      Ihanaa viikonloppua Sari <3!

      Poista
  3. Sanalla on edelleen väliä -ehkä enemmän kuin koskaan. Hiotulla tekstillä erottuu siitä tajunnanvirrasta. Yhä useammin olen ärtynyt huonosti kirjoitetusta, äkkiä sutaistuista teksteistä, joissa faktoja ei ole tarkistettu, kirjoitus- ja kielioppivirheet seuraavat toistaan ja sisältö on tylsää klikkauskulttuuri-huttua. Sitä enemmän tosin nautin saadessani lukea pohdittua, elävästi kirjoitettua tekstiä, olipa se faktaa tai fiktiota, viihdettä tai uutissisältöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et usko, kuinka iloinen olen tästä kommentistasi Lumo <3. Kiitos, että kerroit sen. Komppaan sinua niin.

      Elämme tällä hetkellä niin visuaalisessa maailmassa. Siinä puhuvat nyt lähes yksinomaan kuvat ja videot - ja niistä siis myös keskustellaan. Sanat ja tekstit ovat unohtuneet lähes kokonaan keskusteluista, ne saavat nyt pienemmän paino-arvon. Silti ne eivät ole hävinneet, mutta ne ovat jääneet hieman taka-alalle.

      Ja tämä ehkä vääristää monen ajatuksia. Että kun tekstin merkityksestä ei puhuta enää ääneen, sillä ei olisi mitään väliä. Että on pääasia, että edes kirjoittaa jotain. Kun kerran on kuitenkin ne kuvat ja videot.

      Mutta on sillä. Paljon. Tasavertaisesti kuvien ja videoiden rinnalla.

      Itse asiassa minusta tuntuu, että teksteillä ja hyvällä kielellä on tänä päivänä väliä oikeastaan yhä enemmän.

      Täällä ainakin ilmoittautuu käsi pysytyssä toinen, joka ei halua uhrata yhtään omaa aikaa huonosti kirjoitettuun, kielellisesti kömpelöön sisältöön, olipa julkaisija sitten ihan kuka tahansa.

      Poista
  4. Loistavaa rouva Sana! Olet nimesi mittainen toimissasi. 💫 Tuija ps. Odotan viikonlopun auvoisaa uppoutumista kirjauutuuteen 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Tuija <3. Ja lukemisen (kuin myös kirjoittamisen iloa ;)..) viikonloppuusi!

      Poista
  5. En ole koskaan ollut erityisen hyvä kirjoittaja, vaikka olen lapsuudessani ja nuoruudessani lukenut paljonkin kirjoja ja kirjoittanut esim. päiväkirjaa. Arvostan (ja joskus jopa kadehdin) ihmisiä, jotka lukevat paljon kirjoja ja niitä kenellä on "sana hallussa". He vaikuttavat silmissäni sivistyneiltä. Itse olen enemmänkin juuri tuo kuvailemasi tapaus, jolle esiintyminen ja puhuminen on luontevaa (ehkä joku kadehtii minuakin...?). Kaikesta huolimatta olen uskaltanut ryhtyä bloggaajaksi, jossa tekstillä ja kuvilla on oma tehtävänsä. Tiedän, että tekstissäni on kirjoitus-ja kielioppivirheitä, mutta en anna sen haitata. Jos mietin liikaa niitä, se tyrehdyttää minulta kirjoittamisen ilon...enkä uskaltaisi kirjoittaa mitään.
    Tällä hetkellä luen kirjoja vain satunnaisesti. Tänäänkin kävin kirjastossa, mutta mukaan tarttui vain sisustukseen liittyviä kirjoja...
    Ja mikähän mahtoi olla kommentointini pointti? Ei oikeastaan mikään :). Uskon siihen, että sanan ja kirjoittamisen mahti säilyy...tavalla taikka toisella. Ja ihailen teitä "kynäilijöitä", jotka osaatte kirjoittaa soljuvaa tekstiä. Sanoisin, että se on lahjakkuutta samalla tavoin, kun piirtäminen tai musisointi...Olet aivan loistava esimerkki lahjakkaasta "sanan hallistijasta", nimensä veroinen! <3

    VastaaPoista
  6. Ja heh, heh...loppuun tuo kirjoitusvirhekin...piti kirjoittaa "sanan hallitsijasta"...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, supersuuri kiitti Satu, kun jätit kommenttisi. Kirjoitusvihreineen päivineen <3. Saan ajatuksestasi kiinni hyvin. Samalla se tarjoaa minulle mahdollisuuden vielä jatkaa aiheesta ;).

      Toivotan nimittäin suuresta sydämestäni luovaa kirjoittamisen iloa sinulle ja kaikille muillekin, joille kirjoittaminen ja sanojen käyttäminen on joskus haasteellista. Ei se ole todellakaan helppoa aina itsellenikään, vaikka tunnen kirjoittamisen ehdottomasti luontevimmaksi ilmaisumuodokseni.

      Kirjoittaminen on luova ilmaisun muoto siinä missä soittaminen, laulaminen, näytteleminen, valokuvaaminen, käsitöiden tekeminen - ja mitä niitä kaikkia nyt lopulta onkaan. Ken tuntee yhtään sen itselleen tärkeäksi ja mielekkääksi, rohkaisen jokaista ilman muuta jatkamaan harrastuksessaan siihen liittyvistä haasteista huolimatta. En siis dissaa ainuttakaan kirjoittajaa, päinvastoin vaan kannustan heitä jatkamaan, varaamaan harrastukselleen sen ajan minkä se vaatii ja kehittämään itseään siinä.

      Kannanottoni koski pikemminkin kirjoittamisen ja sanataiteen yleistä arvostusta. Se on ollut yleisesti oikeastaan oikeastaan aina jonkinlaisen lapsipuolen asemassa. Hyvä esimerkkinä in muun muassa se, että luovan taiteen muodoista sanataide ja kirjoittaminen hyväksyttiin viimeisenä yliopistolliseen koulutusohjelmaan vasta vuosituhannen vaiheessa. Ja ihan vain siksi, kun meillä vallitsi käsitys, että kirjoittamistahan nyt ei todellakaan tarvitse opettaa - akteemisesti nyt varsinkaan (vaikka esimerkiksi näyttelemisessä ja soittamisessa sitä on opetettu maan sivu). Ehei, kaikkihan nyt osaavat kirjoittaa.

      Kirjoittaminen ja sanojen käyttäminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Siis taito, jonka opimme äidinmaidossa tai viimeistään ekaluokalla, ja joka on ja pysyy meissä kaikissa. Taitoa pitää kehittää (ja jos emme kehitä, käy kuten Hesarin mainossa artikkelissa maalailtiin, että työelämä kaipaa jo huutavasti taitavia kirjoittajia - osaamme tehdä jo videoita ja puhua, mutta emme enää kirjoittaa).

      Kirjoittaminen on antoisa harrastus, yksinomaan omiin tarpeisiin toteutettuna. Ei kaikkien tarvitse edes blogata. Riittää, kun tuntee rakkautta sanoihin ja jaksaa harrastaa. Suomen kieli, suomalaiset sanat ja tarinat, pelkästään omat ajatukset ansaitsevat sen.

      Kirjoittamisen iloa Satu <3!

      Poista
    2. No niin, yksi-yksi tasapeli, Satu :D. Ei tullut kielellisesti täydellistä tekstiä näköjään täälläkään - taaskaan :).

      Milloin tänne Bloggeriin saisi oikolukuohjelman? Sille olisi meinaan käyttöä..

      Poista

Jaa blogikirjoitukseen liittyvä ajatuksesi, anna palautetta, lähetä salainen viesti, kerro tarina. Kaikista näistä: iso, lämmin kiitos!