Pois kaikki vanhukset kaduilta ja yksinäisyydestä - Harmaat Pantterit pelastavat

Tapasin hiljan erään kaltaiseni hyvässä iässä olleen naisen. Hän oli ammatinvaihtaja.

Nainen oli aikaisemmalta ammatiltaan lähihoitaja. Hänen tehtäviinsä kuului käydä hoitamassa ja tervehtimässä kotona asuvia vanhuksia.

Nainen paloi työssään loppuun. Hän sanoi olevansa sydämeltään vanhustenhoitaja, mutta hän ei jaksanut tehdä enää työtään. Sen tekemiseen tarvittava aika oli otettu häneltä pois.

Työaika meni autossa istumiseen, kaikenlaiseen asioiden kirjaamiseen ja liian monen vanhuksen pelkään moikkaamiseen ulko-ovelta.

Keski-Uudenmaan teatteri
Jussipekka Visapuu (Esko Vuorio) tekee Käpyhovissa tuttavuutta Linnea von Snappertunan (Anu Sinisalo) kanssa.
(Kuva: KUT/Sebastian Rosenberg)

Joku raadollisempi sanoisi, että sen tarkistamiseen, onko vanhus enää elossa.

Itkettäisi, jos ei naurattaisi. Nyt onneksi kuitenkin naurattaa.

Keski-Uudenmaan teatterin Harmaiden Panttereiden osa kolme, Käpyhovin pelastuspartio, on hulvatonta katsottavaa.

Tämän jutun prologi ei ole KUT:n tuoreimman komedian käsikirjoitus vaan totisinta totta erään kunnan vanhustenhuollon arjesta muutamien kuukausien takaa.

Prologi kuitenkin kuvaa, miten asian ytimessä ja ajankohtaiseen aiheeseen Heikki Lundin käsikirjoittaman trilogian viimeinen osa aiheellaan edelleen tarttuu.

Kimmo Virtasen ohjaama Käpyhovin pelastuspartio alkaa, kun Käpyhovin työntekijöihin kuuluva Kikka (Inka Kallén) tuskailee lehden äärellä, kuinka yksi... ei kun siis kaksi vanhusta on menehtynyt yksin omaan kotiinsa.

Todellakin: itkettäisi, jos ei naurattaisi.

Joku viisaampi on joskus sanonut, että vaikeita ja herkkiä aiheita on usein helpompi käsitellä komedian keinoin.

Se totisesti on totta. Vaikka silmät ovat kosteat paikoin vuolaasta nauramisesta, ei näytelmän tärkein sanoma unohdu.

Onhan se nyt kumma, jos tässä yhteiskunnassa vanhusten on itse ryhdyttävä pelastamaan toinen toisiaan.

Keski-Uudenmaan teatteri
Taas yksi vanhus on menehtynyt yksin omaan kotiin!
(Kuva: KUT/Sebastian Rosenberg)


Käpyhovin pelastuspartio on suoraa jatkoa Harmaiden Panttereiden aikaisemmille osille. Näytelmät ovat saaneet kantaesityksensä Keski-Uudenmaan teatterissa vuoden välein.

Jos edelliset osat eivät ole sinulle tuttuja tai haluat muuten vain verrytellä muistiasi, löydät Rouva Sanan jutut Harmaiden Panttereiden ykkösosasta Kapina Käpyhovissa ja kakkososasta Käpyhovi taistelee klikkaamalla vihreitä linkkejä.

Vanhainkodissa kun ollaan, osa tutuista asukkaista on siirtynyt vuodessa ajasta ikuisuuteen, mutta yksi on ja pysyy: eläköitynyt juorulehden päätoimittaja Irmeli Kurppa (Anna-Leena Sipilä).

Hänen jalkansa vippaa suonikohjuista huolimatta (tai ehkä juuri niiden vuoksi...) melkein vauhdikkaammin kuin kakkososassa.

Tuttuja kasvoja edellisistä osista Irmeli Kurpan ja Kikan lisäksi ovat Käpyhovin tiukan asiallinen johtajar Ilona Huttunen (Elina Varjomäki), ikisympaattinen, mutta kovin jo suomalaistuneen oloinen Masa (Jari Vainionkukka) sekä sosiaalitoimen johtaja Natunen (Seppo Halttunen).

Arki rullaa Käpyhovissa Irmeli Kurpan ja emeritus-arkkitehti Jussipekka Visapuun (Esko Vuorio) voimin, kunnes taloon saapuu uusi asukas, kartanon omistajan ex-rouva Linnea von Snappertuna (Anu Sinisalo).

Juu juu, von Snappertunan elegantista olemuksesta menevät hetkeksi sekaisin niin Irmeli Kurppa kuin Irmelin toiveesta myös herra Visapuu.

Pian eläkeläisnaiskaksikko kuitenkin oivaltaa, että heillä on yhdessä enemmän annettavaa kuin kisailtavaa, ja he ryhtyvät aika ennakkoluulottomaankin työhön: pelastamaan kadulle tai muutoin yksin heitteille jääneitä vanhuksia Käpyhoviin suojaan.

Jos Harmaiden Panttereiden ykkösosa oli naurun riemujuhlaa ja kakkososa polki hieman paikoillaan, kolmas osa ottaa aimo harppauksen kohti ykkösosan ilottelua.

Käpyhovin pelastuspalvelu sisältää muutamia ihan ilmiömäisen taitavia kohtauksia. Niistä ykkönen on ehdottomasti keravalaisen hierojan Jorman (Jari Vainionkukka) astuminen omasta työkammiostaan käpyhovilaisten eteen.

En ole missään, koskaan, milloinkaan nähnyt niin ilmiömäisen taidokkaasti, ammattitaidolla ja - arvaattehan jo myös - hauskasti näyteltyä h-i-d-a-s-t-e-t-t-u-a kohtausta.

Siis hidastettua. Sellaista samanlaista, joita ovat elokuvat teknisesti toteutettuna pullollaan.

Kun Jorma viuhahtaa - tai no, ei se nyt mitään viuhahda vaan astelee kylmän viileästi, estottomasti ja todellakin hitaasti - ohuen ohuissa urheilukalsareissaan Irmelin ja Linnean ohi, eläkeläisnaisten ilmeet ja reaktiot ovat katsomoon asti kirjaimellisesti käsin kosketeltavat.

Ilmaa voisi viiltää veitsellä.

Kuinka kukaan voi osata näytellä livenä hidastetun kohtauksen niin, että se on kuin suoraan elokuvasta?

Ja tässä kohtauksessa saman tekee yhtä aikaa monen näyttelijän joukko. Yksinkertaisesti ihan vain huikeaa näyttelemistä yhteen, sanoo Rouva Sana.

Toinen suosikkikohtaukseni on Käpyhovin pelastuspalvelun kohde numero ykkösen eli Elviksen (Seppo Halttunen) laulama soolo Linnealle. Se nostattaa ihon kananlihalle - ja yksinomaan liikutuksesta ja tilanteen kauniista tunnelmasta.

Keski-Uudenmaan teatteri
Verkosta löytyy yhtä sun toista, tietävät Kikka (Inka Kallén) ja Irmeli Kurppa (Anna-Leena Sipilä).
(Kuva: KUT/Sebastian Rosenberg)


Käpyhovin pelastuspartio on loistava esimerkki roolituksen onnistumisesta, ja siitä, miten katsoja viihtyy sen vuoksi.

Sinisalo kasvaa näytelmän aikana Linnea von Snappertunan roolissa. Loppua kohden hän on jo niin aidon ja todellisen oloinen eläkeläisrouva, että Rouva Sana paitsi liikuttuu myös mietttii, pitäisikö olla huolissaan: niin taidolla näytellystä roolista siis.

Käpyhovin tuoreista hahmoista yksi on kuitenkin ylitse muiden: Halttusen näyttelemä Elvis.

Siinä laitapuolen kulkijassa ja elämää enemmänkin nähneessä miehessä on jotain niin sydämeen uppoavaa ja syvälle sinne jäävää, että Natusen leiskautukset eivät tunnu enää yhtään miltään.

Siis olkaapa kuulolla hyvä Käpyhovi!

Jos Elvis ei löydä itselleen pysyvää kotia tai hän ei tahdo muutoin vain asettua aloilleen, täällä heilutetaan jo vapaaehtoisena kättä.

Aina tällainen rouva voi nyt omaan kotiinsa yhden liikuttavan Elviksen adoptoida.

Varsinkin, kun hänellä on yllään nahkatakki ja kaulassa kitara.

Ja kun hän laulaa niin kuin Elvis.


Harmaat Pantterit - Käpyhovin pelastuspartio 
Keski-Uudenmaan teatterissa KUT:ssa 12.3. asti.
Lisätiedot www.kut.fi.

Rouva Sana näki näytelmän kutsuvieraslipulla.


2 kommenttia

  1. Upea näyttelijäkaarti! Kuulostaa kyllä hauskalta näytelmältä, vaikka aihe onkin arka. Se on kyllä totta, että huumorilla saa ikävätkin asiat hauskemmiksi ja yllättävää kyllä, niitä myös pohtimaan enemmän.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytelmässä todellakin on upea näyttelijäkaarti <3. Ja hatun noston ansaitsee aina se, kun näytelmiä tehdään marginaalista. Teatterissa se ei ole toki lainkaan tavatonta - onneksi -, mutta ei vanhusten nykytilasta yhtään liikaakaan puhuta.

      Ihanaa alkavaa viikkoa: aurinkoa ja energiaa!

      Poista

Jaa blogikirjoitukseen liittyvä ajatuksesi, anna palautetta, lähetä salainen viesti, kerro tarina. Kaikista näistä: iso, lämmin kiitos!