Kun Rouva Sana kokee olevansa omissa unelmahommissaan juuri nyt, voi toki kysyä, mikä järki on viettää aikaansa unelmatyön tavoitteluun keskittyvän kirjan parissa.

Niinpä.

Mutta ehkä syy onkin juuri siinä. Uteliaisuudessa.

Halussa saada kuulla ja tietää, miten kollegat ovat oman unelmansa toteuttaneet.

Unelmahommissa


Ja, että onko se unelmatyö sittenkään niin hattaraa...

Unelmahommissa - tee itsellesi työ siitä, mistä pidät (WSOY, 2017) on uunituore, vain vajaa kuukausi sitten ilmestynyt teos siitä, miten voit tehdä unelmatyön... no, kirjan nimen mukaisesti siitä, mistä pidät: harrastuksesta, oman mielenkiintosi kohteesta.

Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta?

Ehkä, mutta unelmatyö ei tarkoita tietenkään aina pelkkiä pilvilinnoja. Unelmahommissa-kirjan tekijät tietävät, mistä he kirjoittavat.

Satu Rämö ja Hanne Valtari ovat molemmat paitsi bloggaajia ja sisällöntuottajia myös yksinyrittäjiä, joiden päivittäiset rahavirrat koostuvat monelaisesta tekemisestä: erilaisista, sekalaisista unelmahommista.

Unelmahommissa-kirja piirtää lukuisten esimerkkien voimin kuvaa siitä, miten oman unelmien mukaisen työn toteuttaminen voi olla mahdollista.

Ainakin noin niinku periaatteessa.

Kirjassa käydään läpi sitä, mikä oma, henkilökohtainen unelmatyö voi olla ja mitä sen muuttaminen voin leivän päälle tuottavaksi työksi vaatii (= rutkasti aivotyötä ja mielentaitoja).

Miten yksinyrittäjä voi yhdistää työn ja hektisen lapsiperhearjen, ja miten aika ylipäätään riittää kaikkeen, mihin sen pitäisi.

Kirjassa muistutetaan verkostojen, brändin ja haa, myös muun muassa levon ja luovan joutilaisuuden merkityksestä (tämä rouva tykkää, jihaa!) sekä siitä, että unelmatyöstä on saatava myös asianmukainen korvaus.

Muuten unelmatyö ei ole työtä. Se on pelkkää unelmaa.

Ehdotonta plussaa on, että kirjassa puhutaan rahasta. Siis oikeista rahasummista.

Se on tekstiä, jota tässä hinnastojen piilotetussa maassa kuulee edelleenkin harvoin kenenkään suusta.

Lopussa jaetaan tukku konkreettisia vinkkejä muun muassa kivijalkapuodin perustajalle ja pohditaan, kuinka suurta unelmaa maailmanmatkaajan työ sitten lopulta onkaan.

Aika sekalainen ja tiivis paketti siis monesta näkökulmasta.

Unelmahommissa


Jotta kirja ei menisi silkaksi yksin- (tai kaksin-)puheluksi, teokseen on haastateltu myös muita yrittäjiä.

Muun muassa hyvänmielen asiantuntijaa Maaretta Tukiaista, hyvinvointialan yrittäjää Virpi Mikkosta. Miika Lipiäistä, jonka kavereiden kanssa saunanlauteilla ideoimasta viskistä ja ginistä on tullut lähes tarua ihmeellisempi sekä norjalaista Ida Skivenesiä, jonka ruoalla leikkimisestä muodostui ammatti.

Näin vahvaan ikään ehtineenä bloggaajana ja sisällöntuottajayrittäjänä (jos et ole lukenut vielä tätä postaustani, ainakin kurkkaa), kirjalla on myös omat hidasteensa.

Erityisesti muutamat pitkät kehityskertomukset ja selonteot oman elämän vaiheista kehdosta nykyhetkeen ovat paikoin turhankin seikkaperäistä luettavaa. Ymmärrän tarinoiden pointin, mutta hieman mutkia oikovammatkin stoorit olisivat riittäneet hyvin.

Mutta vaikka Rouva Sana ei ihan jokaiselle tarinalle lämpene, niille on todennäköisesti nuoremmassa sukupolvessa kiinnostunut lukijakunta. Miksi niistä siis enempää murmuuttamaan.

Semminkin, kun Unelmahommissa-kirjalla on ansionsa. Niiden merkitys korostuu, kun teoksen teeman asettaa hetkeksi laajempaan viitekehykseen.

Suomen Yrittäjien mukaan järjestön jäsenistöstä yli puolet (lähes 70 prosenttia) on yksinyrittäjiä. Järjestöön kuuluvista jäsenistä valtaosa on tätä nykyä siis yksin työtä tekeviä. Ei mitään isoja sata henkeä työllistäviä suuryrityksiä.

Ja yksinyrittäjien määrän arvioidaan lähivuosina vain kasvavan.

Unelmahommissa on siksi erinomainen vastaus nykymaailman muutokseen työelämässä, jossa yhä useampi haluaa - tai joutuu - pienellä pakotuksella luomaan itselleen uuden työn, yksin.

Mikä olisi silloin mahtavinta, jos työ olisi edes jonkinlainen unelma.

Unelmahommissa


Rouva Sana ei olisi Rouva Sana, jos hän ei seisoisi kirjaakin lukiessa jalat tiukasti maassa. Siksi suurta plussaa on annettava teoksen arkirealismille.

Kirja muistuttaa, että vaikka omasta harrastuksesta on mahdollista tehdä työ, missään tapauksessa helppoa se ei ole. Niin kuin ei oikeassa elämässä todella olekaan.

Unelmatyö ei tarkoita ruusuilla tanssimista tai yhtään vaaleanpunaisempaa elämää kuin palkkatyössä.

Päinvastoin.

Jokainen unelmatyötään tekevä joutuu huomaamaan, että oma työ kannattaa ottaa elämäntapana.

Tästä samasta aiheesta viikonlopun Helsingin Sanomissa puhui muuten myös Yhdysvalloissa yritystrategistina toimiva Tero Kuittinen, jonka mielestä suomalainen tapa erottaa työ ja muu elämä toisistaan on historiaa.

Elämäntapana oma unelmatyö on syytä ottaa myös siksi, että toistuvasti tulee hetkiä, jolloin joutuu laskemaan alamäkeä. Kun on monet ohjakset käsissä, alamäki ei toivottavasti pitkä  - tai ainakaan pitkäaikainen.

Rämö on kirjoittanut alamäestä hiljan omassa Salamatkustaja-blogissaan oivallisen postauksen. Jos et ole lukenut Mitä tehdä, kun yksinyrittäjän laskukausi alkaa, lämpimästi suosittelen lenkkiä blogin puolelle.

Ehtaa arkirealismia ja faktaa - sekin.

Mutta kun työ ja elämä on yhtä ja ne sujuvat, arki on täyttä unelmaa, unelmatyötä (ehkä Kuittinenkin tässä kohtaa nyökyttelee).

Melkein eniten tämä rouva tykkää kirjassa Rämön yhdestä lauseesta: "Maailman epävarmin pituusyksikkö on matka toiveesta valmiiksi."

Se sopii hyvin myös tällaiselle jo yrityksensä perustaneelle ja unelmatyönsä kanssa tovin hääränneelle.

Saatan tehdä lauseesta itselleni vielä huoneentaulun.


Unelmahommissa - tee itsellesi työ siitä, mistä pidät -kirja (WSOY, 2017).
Satu Rämön blogi: Salamatkustaja ja
Hanne Valtarin blogi: Lähiömutsi.

Kirja on saatu arvostelukappaleena.