Ekopaaston aikana päiviin palasi valo ja ilo

18 huhtikuuta 2017

Ekopaaston ansiota tahi ei, Rouva Sanan hektisenä ja jopa hieman angstisenakin ryskynnyt talvi rauhoittui kevään myötä.

Päiviin palasi tuttu ilo ja valo.

Pääsiäinen


Tosin Ekopaasto herätti myös toisenlaisia ajatuksia.

Mietin, elänkö oikeasti niin askeettista ja yksinkertaista elämää, että kuuden viikon aikana en juuri huomannut edes ekopaastoavani.

Ekopaaston parhautta on, että se pysäyttää ainakin kerran vuodessa arvioimaan omaa elämäänsä.

Kuten Ekopaaston starttiin liittyvässä postauksessani maaliskuun alussa kirjoitin, Ekopaasto herättelee pohtimaan, voisiko jonkin asian suuntaa omassa elämässään tänä vuonna muuttaa, ja jos voi, miten.

Jos muutos ei ollut mahdollinen vuosi sitten, voisiko se olla nyt?

No, tämän rouvan suunta ei tänä vuonna kovinkaan paljon muuttunut rauhoittumista ja hiljentymistä lukuun ottamatta.

Mutta ehkä se on hyvä niin.

Ehkä se on vain merkki siitä, että elämä on kohtuuhyvällä mallilla - paitsi siis se rauhoittuminen ja hiljentyminen...

Pääsiäinen

Rouva Sanan vuoden 2017 Ekopaaston tulokset:


1. Ruoka, sen valmistus ja ostaminen

No, niinhän siinä kävi niin kuin hieman ounastelinkin, että ei tästä perheestä mikään kasvisruokafamily tullut.

Ei, vaikka oli yritys hyvä kymmenen (sen tietävät ainakin kaikki Rouva Sanan Instagram-seuraajat, joille kasviskeittokirjapino tuli tutuksi Ekopaaston ajalta).

Kun osa perheestä haluaa syödä ruokansa lihan kanssa, tämä rouva on ihan liian laiska valmistamaan ruokia joka lähtöön.

(Yhden havainnon mittavan kasvisruokakeittokirjavalikoiman äärellä tosin tein: miksi iso osa ruokakirjoista tehdään hifistelijöille ja varsinaisille kokkikolmosille ja -ykkösille? Missä on tumpelokokin "Maailman helpoimmat kasvisruoat" -kirja?...

Niin öö, kun tämä rouva haluaa kokata ruokansa edelleen kirjasta.)

Sitä paitsi, mitä sanoa perheen teinille, joka omaehtoisesti ja vapaasta tahdostaan haluaa tehdä viikonloppuna ruoaksi perunamuusia ja ehtaa perinteistä lihamureketta!

Ei muuta kuin: Kyllä kiitos (Ekopaastosta huolimatta).

Mutta olivat kasvikset silti osa päivittäistä ruokavaliota Ekopaaston ajan, ja ehtoja kasvisruokiakin pöydässä nähtiin - miesväen kulmien kohottelusta huolimatta.

Sukellus uusien kasviskeittokirjojen maailmaan toi erityisesti erilaiset kasvisvokit tutuksi, mikä oli täyttä plussaa.

Pääsiäinen


2. Kulutushyödykkeet

Rouva Sana on tylsä tyyppi, eikä ainakaan kulutukseltaan lainkaan yhteiskunnan mieleen. En osaa shoppailla. Ostamattomuus ei tehnyt siksi siis tiukkaakaan.

Loppumetreillä tein yhden ainoan hankinnan, tarjouslaarista hetken mietinnällä peräti kolme uutta urheilutoppia kerralla entisten vanuneiden ja venyneiden roskiskamojen tilalle. En ollut vain raaskinut ostaa uusia urheilutoppeja kalliilla normaalihinnalla.

Ja silti ostosten jälkeen hetken jo hetken kadutti. Muistin Ekopaaston ja antamani lupauksen: en osta mitään.

Suostuin kuitenkin antamaan itselleni synninpäästön. Sain kolme urheilutoppia lähes yhden hinnalla, ja hankinnat tulivat täydelliseen, huutavaan tarpeeseen.

Ja kuuteen viikkoon ei tullut tehtyä ainoatakaan muuta hankintaa ruokakaupan lisäksi.

Ei edes huulipunaa (mitä minä niillä?), kynsilakkaa (no, niillä nyt tekisi aina jotain, rouvakin) tai huulirasvaakaan (no huh huh, saavutus!).

Pudasjärvi

3. Muut ympäristöä säästävät asiat

On silkkaa sattumaa, ehkä, että Rouva Sanan raivokas konmaritus jälkikasvun huoneissa ja erityisesti kuopuksen kohdalla ajoittui juuri Ekopaaston aikaan. Ei ollut alun perin tarkoitus, mutta tulipas siivottua.

Sen seurauksena paikalliselle kirpputorille myyntiin päätyi monta säkkiä lasten vaatteita sekä yksi nurkissa pyörinyt astiasto. Myynti kävi hyvin. Tykkäsin!

Jopa hyötyliikuntakin löysi tavoitteiden mukaan ohjelmistoon. Kun lumet sulivat kävelytieltä ja kun asiakastapaamisen yhteyteen ei ollut löytynyt muita reissuja (kuten ruokakaupassa käymistä), sain kuin sainkin lähdetyksi liikenteeseen polkupyörällä.

Läppäri ja laukku pyörän tarakalle ja menoksi. Ei huono, ei yhtään.

4. Hiljentyminen ja oma aika

Ehkä parhaat Ekopaaston tulokset sain aikaan hiljentymisessä ja oman ajan ottamisessa. Pääsin vihdoin takaisin siihen verkkaiseen elämisen rytmiin, joka minulla aikaisemmin oli ollut.

Varasin viikolla enemmän aikaa liikunnalle, suljin läppärin aikaisemmin illalla, ja luin. Jätin somettamisen vähemmälle, ja asetuin rauhassa jälkikasvun kanssa katsomaan viikonloppuna elokuvia.

Tapasin Ekopaaston aikana läheisiä ja ystäviä.

Samoissa tunnelmissa Ekopaasto pääsiäisenä myös päättyi.

Ei ihme, että elämä tuntuu taas aika mukiinmenevältä. Samassa moodissa on hyvä jatkaa..

Rouva Sana

Rouva Sana

Ekopaastoa vietettiin tänä vuonna 1.3.-16.4. 

Evankelisluterilaisen kirkon yhteistyössä Suomen luonnonsuojeluliiton ja Marttojen 
kanssa toteutettavan kampanjan tarkoituksena oli 
herättää ihmisiä pohtimaan omia kulutus- ja ruokailutottumuksiaan
sekä saattaa heidät arjen kiireiden keskellä hiljentymään ja rauhoittumaan.


Pudasjärvi

Jutun kuvat on ikuistettu pääsiäisenä pohjois-Suomessa.
Lisää Rouva Sanan pääsiäisen tunnelmia Instagramissa.



2 comments

  1. Kivasti ja rennoissa tunnelmissa on sinun ekopaastosi sujunut!
    Mukavaa tiistaita ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko tähän rouvaan sittenkin pukannut Ekopaaston jälkeinen kaaos, kun ehdin vastaamaan ja kiittämään vasta nyt... Iik. Onneksi on perjantai, perjantai, perjantai.

      Kiitos ihana Outi ja levollista tulevaa viikonloppua <3!

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram