Olen siihen sorttiin kuuluva, joka ruukaa tehdä uudenvuodenlupauksia. 

Aina.

Joo-o, naura sinä vain. Tapaan on monta syytä. Olen kirjoittanut siitä niin paljon, että jätän tällä kertaa syyt ja taustat valottamatta.

Viime vuosi oli poikkeus. Katselin uudenvuodenrakettien loistetta taivaalla, ja mietin, että nii-in: näin se vuosi vain vaihtuu ilman ainuttakaan lupausta

Ei ollut syytä sellaisiin. Tuntui erikoiselle.

Kunnes luin Eeva Kolun Uusi muusa -blogia ja bongasin hänen erinomaisen kirjoituksensa hyvistä tarinoista

"Tajusin yhtäkkiä, että vaikka olen lukenut lukupäiväkirjani mukaan tänä vuonna yli 60 kirjaa, olen lukenut hyvin vähän sellaisia kirjoja, joiden lukeminen olisi oikeasti ollut… tosi ihanaa."

Touché! Tuntui kuin salama olisi virrannut läpi kehoni. 

Ihan kuin Eeva olisi kirjoittanut minun suullani ja ajatuksillani (no, paitsi, että en todellakaan ollut siinä vaiheessa lukenut vuodessa yli 60 kirjaa...).

"- Mutta olen lukenut hälyyttävän vähän kirjoja, joissa on hyvä tarina."

Hyvä tarina. 

Maistelin sanaparia, ja tajusin, että se oli siinä. Minun uudenvuodenlupaukseni vuodelle 2020. 

Kirjat, joissa on ennen kaikkea hyvä tarina.

Enemmän hyviä tarinoita, vähemmän faktaa

Olin jo pitkän aikaa kärsinyt samasta kuin Eeva blogikirjoituksessaan kirjoittaa. Olin päässyt takaisin lukemisen makuun sitten ruuhkavuosien, mutta luin typerän puritanistisesti.

Etusija oli kirjoilla ja aiheilla, jotka olivat ammatillisesti tärkeitä ja merkittäviä - tai jotka olivat yksinkertaisesti vain sellaisia "hyvä tietää yleissivistyksen vuoksi" -kirjoja.

Viihtyminen oli sallittu vain lomalla ja ehkä pitkin hampain muulloin, jos mitään muuta ei siihen hetkeen löytynyt.

Kun yksinomaan suomenkielisiä teoksia julkaistaan monta vuoden jokaisena päivänä, eikä yksi ihmiselämä riitä kaiken lukemiseen, tietäähän sen, mihin tiukka ajattelutapa lopulta johtaa.

Aloin olla lopen kyllästynyt omaan lukemiseeni.

Näin jälkikäteen voin vain ihmetellä, miten ihminen voi olla niin outo ja ankara itseään kohtaan. Ja vielä asiassa, jonka pitäisi olla ennen kaikkea ilo ja nautinto.

Kiitos Eevan, hänen oikeaan aikaan esittämiensä ajatusten sekä lupauksettoman uudenvuoden, päätin, että tämä vuosi onkin nyt sitten hyvien tarinoiden vuosi.

Enemmän tarinoita. Vähemmän tietokirjoja, kuten Eeva blogikirjoituksessaan sanoittaa.

Tarinat veivät mennessään

Kuinka rouvan sitten kevään aikana kävi?

Kun kuluvaa vuotta on eletty kohta ensimmäinen puolikas, olen lukenut puolessa vuodessa enemmän kuin koskaan sitten teinivuosieni. Kirjojen määrää en ole laskenut, mutta niitä on jo paljon.

Lukemisessani verrattuna entiseen on ollut huikaiseva ero. Tarinat ovat vieneet mennessään. 

Olen lukenut talven aikana ammattikirjallisuuttakin, toki, mutta vain, jos sormeni ovat syyhynneet kirjan pariin - ei päinvastoin. 

Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta olen lukenut aloittamistani kirjoista kaikki, kannesta kanteen (sillä samassa yhteydessä vannotin, että elämä oikeasti ON liian lyhyt kirjoille (ja elokuville), jotka eivät kiinnosta eivätkä vedä). 

Ei mikään huono uudenvuodenlupaus. 

Taas kerran.

Neljä kirjavinkkiä, poimi!

Kiinnostaako sinua vuosi hyvien tarinoiden parissa? 

Vinkkejä oivallisista kirjoista ei ole olemassa koskaan liikaa. Bongailen niitä itsekin verkosta ja somesta eri kanavista ja laadin niistä listoja itselleni.

Jos sama kiinnostaa, tarkista ovatko nämä kirjat jo listallasi:

Celeste Ng - Tulenarkoja asioita

Bongasin Ng:n kirjan Eevan edellä mainitusta blogikirjoituksesta ja vain pari päivää sen jälkeen kirja aivan kuin astui kirjakaupassa silmieni eteen. Pakkohan se oli ostaa.

En ensin tiennyt, oliko kirjassa oikeasti hyvä tarina vai oliko se hyvä vain sen keveyden vuoksi. Kun pääsin teoksen loppuun, tajusin, että vaikka tarinan alkuasetelmat ovat enemmän kuin perinteiset, loppu kruunasi kaiken.

Kirjan tarina on hyvä. Koko kirja on hyvä.

Tarinan keskiössä on eri yhteiskuntaluokat ja niihin liittyvät olettamukset ja epäluulot, perhesiteet ja perheenjäsenten väliset suhteet, menneisyys ja menneen unohtaminen, joskus jopa tavalla, joka ei ole järkevää. 

Kaikesta ei vain voi vaieta, vaikka mieli tekisi.

Pajtim Statovci - Kissani Jugoslavia

Tämä kuuluu samaan sarjaan Ng:n kanssa. En alussa tiennyt, oliko kirjan tarina hyvä vai oliko kirja jostain muusta syystä ok. 

Mutta onhan siinä nyt oikeasti myös pahuksen hyvä tarina. 

Paikoin tarina saa ihan hengityksen salpaamaan. Niin tarkkanäköisesti ja hienovireisesti se on kuvattu.

Statovci haastaa lukijaa tarinan eri aikatasoilla ja näkökulmien vaihdoksilla. Lukija ei välttämättä saa heti selville, missä mennään. Paljon, todella paljon, tarinassa on kirjoitettu myös rivienväleihin.

Silti - tai juuri siksi - ehdottoman lämmin suositus. Bollaa en ole vielä lukenut, mutta tämän lukukokemuksen jälkeen, en varmasti jätä sitä väliin. 

Lori Nelson Spielman - Kivi sydämeltä

Spielmanin teokset lasketaan ilmeisesti kuuluvaksi chick litiin, mutta minusta ainakin Kivi sydämeltä on hyvin vetävä sellainen.

No joo, tarina kyllä alkaa perinteisesti "ollaanko nyt yhdessä vaiko eikö olla" -hengessä niin, että ihan haukotuttaa. Onneksi juonenkulku ei startin jälkeen jää polkemaan paikoillaan. 

Vaikka kyseessä on selkeä parisuhdetarina, äidin ja tyttären suhteeseen, oikeastaan kirjan päähenkilön Hannahin koko lapsuuden perhesiteisiin liittyvä sivujuoni tuo tarinaan vetävyyttä ja syvyyttä.

Sen verran hyvä kirja oli, että hyllyssä odottaa jo toinen Spielmanin teos lukemistaan.

L. M. Montgomery - Annan nuoruusvuodet

Ne, jotka seuraavat minua Instan Storiesin puolella, tietävät, että olen mennyt talven aikana täysin sekaisin lapsuusvuosien ikiklassikosta Vihervaaran Annasta.

Syy siihen on Netflixissä esitettävä Anna, lopussa A -sarja, jonka kolme tuotantokautta ovat ihan huikeaa katsottavaa. En ole aikoihin katsonut niin erinomaisesti toteutettua, kirjoihin perustuvaa tv-sarjaa.

Olin revetä liitoksistani, kun onnistuin saamaan Tori.fi:n kautta Vihervaaran Annan kolme ensimmäistä teosta ja pari bonusta päälle.

Toivoin keväällä salaa, että löydän Annat jostain ja vietän kesän terassilla lukemalla niitä. En kuitenkaan ikinä uskonut, että toiveestani tulisi totta vielä ennen kesää. 

Annan nuoruusvuodet on minulla yöpöydällä aavistuksen kesken. Muistan kuitenkin jo nyt, miksi kirjasarja oli yksi lapsuusvuosieni suosikkeja. 

Tarina on klassisista klassisin "vaikeuksista voittoon" -stoori, ja Montgomeryn kieli on yhä, 100 vuotta myöhemmin huikean kaunista ja... no, vain upeaa. 

Anna-kirjoja on vaikea löytää. Niiden kaikki painokset ovat loppuunmyytyjä, ja Tori.fi:n myyjäkin sanoi, että minua lykästi: hän sai kirjasarjasta ihan lukemattoman määrän tiedusteluja. Jos hyvä tuuri käy, saatat olla yhä onnekas kuin minä. 

Jos et, lainaa omasi kesäksi kirjastosta. Ja katso nyt ainakin se tv-sarja. 

Lukemisen - ja katsomisenkin - iloa!