Yhteistyössä Järvenpään teatteri *
Paluuta epidemian jälkeiseen aikaan on tehty niin pitkään, että tekisi mieli sivuuttaa kaikki siihen liittyvät, kuluneeksikin muodostuneet toteamukset, mutta nyt en kerta kaikkiaan vain voi.
Järvenpään teatterin 50-vuotisjuhlavuoden voimainnäyte Titanic näki viime lauantaina päivänvalon, ja voi maar, millaista juhlan ja suoranaisen glamourin tuntua ilmassa olikaan.
Tuntuu kuin monisatapäinen katsomo olisi kuin huokaillut onneaan yhdestä suusta.
Onneaan livekulttuurielämyksen kokemisesta. Onneaan jälleennäkemisistä ja kohtaamisista. Onneaan teatterin suomasta ja mukanaan tuomasta juhlahetkestä keskelle syyssäätä.
Aa että.
Järvenpään pieni ja piskuinen teatteri on päässyt 50 vuoden ikään. Se ei ole mikään vähäpätöinen merkkipaalu.
Se, että teatteri, joka koostuu käytännössä yksinomaan aiheesta innostuneista harrastajista ja kykenee luovimaan tiensä näinkin pitkälle, ei ole lainkaan itsestään selvä asia.
Ei tarvita kovin kummallisia hoksottimia oivaltaakseen, että teatterin aktiiveille olisi tänä maailman aikana tarjolla monta muutakin mielenkiintoista harrastusta tai ainakin ajanvietettä. Silti he valitsevat vapaa-ajanviettotavakseen teatterin.
Järvenpään teatterissa tehdään asioita ilmeisen oikein, kun yhdistyksen taival on jatkunut yhtäjaksoisesti jo viiden vuosikymmenen ajan.
Hurraa jo sille!
Järvenpään teatterin Titanic on iso, näyttävä ja hulppea musikaali. Jussi Hongisto on maestro Wallace Hartley eli liveorkesterin kapellimestari. (Kuva: Kapina Oy) |
Järvenpään teatterin nyt nähtävä Titanic on todellinen juhlaesitys. Titanic on suuri, mahtipontinen, näyttävä ja hyvällä tavalla glamoröösi.
Kaikkea on isosti ja laajasti. Karkkia silmille ja korville.
Omassa mielessäni esitys vertautuu Järvenpään teatterin takavuosien Evitaan. Se ei ole ihme. Evita juhlisti teatterin 40-vuotistaivalta, ja se oli kooltaan ja näyttävyydeltään samaa luokkaa Titanicin kanssa.
Titanic on osittain eri Titanic kuin millaisena suurin osa meistä on oppinut tarinan tuntemaan.
Järvenpään teatterin versiossa ei ole samaan tapaan palavasti rakastunutta nuorta pääparia kuin tutussa elokuvassa, eikä siihen ole upotettu sitä yhtä kaikkien aikojen kuuluisimmista elokuvakohtauksista laivan keulassa.
Eikä tässä Titanicissa kuulla edes sitä. Siis sitä Celine Dionin kuuluisaksi tekemää, lähes puhki kulutettua klassikkotunnussävelmää.
Järvenpään teatterin Titanicin jälkeen totean vain, että onneksi ei. Mitään edellä mainittuja en jäänyt katsomossa kaipaamaan. Tarina kantaa ihan sellaisenaan.
Järvenpään teatterin Titanic
on musikaali
Titanic on lähes läpi esityksen laulettu musikaaliversio. Se perustuu vuonna 1997 Peter Stonen luomaan tarinaan ja Maury Yestonin sävellyksiin.
Stoori on pääpiirteittäin sama kuin elokuvassa.
On suuri ja uljas matkustajalaiva, joka huhtikuussa 1912 starttaa neitsytmatkalleen Southamptonista Englannista kohti New Yorkia.
On kolmen kastin matkustajia: miljonäärejä, jotka voivat ostaa uusia timantteja, kun vanhat jäävät uppoavaan laivaan, on keskikastia, joka haaveilee... no, jostain paremmasta. Ja on rahvasta, jonka aikomuksena on aloittaa uusi uljas elämä uudella mantereella.
Ja sitten on turkasesti erilaista henkilökuntaa. Sillä miksikäs ei. Olihan Titanic aikansa ylellisin matkustaja-alus.
Ja sitten on tietysti itse Titanic. Se tuttu paatti, jolle käy musikaalissa juuri niin tylysti kuin oikeassakin elämässä.
Murheellisesta teemastaan huolimatta Titanic on myönteinen, hyvällä tavalla rönsyilevä, jopa iloinen.
Jos se viestittää meille katsojille jotain, niin ainakin sen, että elämästä kannattaa nauttia niin kauan kuin voi.
Huomisesta kukaan ei tiedä. Voi olla, että huomenna kaikki on jo ohi.
Kokonaisuus, joka on paikalleen loksahtavien
osiensa summa
Järvenpään teatterin Titanic on kokonaisuus.
Isolla Järvenpää-talon Sibelius-salin näyttämöllä nähdään kaikkiaan noin nelisenkymmentä näyttelijää. Usein kaikki, tai lähes kaikki, yhtä aikaa.
Taustalla soittaa läpi esityksen kymmenhenkinen liveorkesteri kapellimestarinaan Jussi Hongisto.
Esitys onnistuu, sillä se on paikalleen loksahtavien osiensa summa.
Tällaisesta taitavasta joukosta on oikeasti synti nostaa näyttelijöitä esiin ohi muiden. Teen sen kuitenkin.
Idols-kisoista vuosien takaa tuttu Kevin Sarinko tekee taidokkaan työn lämmittäjä Frederik Barretin roolissa. Hänestä on tulevaisuudessa vielä vaikka mihin.
Yhtään huonommin eivät onnistu Alice Beanen Sannamaria Ojanperä tai Kate McGowanin roolissa Meri Vahterakaan. He ovat taitavia laulajia.
Vaikka näyttelijät ovat harrastajia, ohjaustyöstä Järvenpään teatterissa vastaavat yleensä ammattilaiset. Niin nytkin.
Kokoonpanon rytmittämisestä lavalla, ja kaikesta muustakin vastaa ohjaaja Heikki Paavilainen yhdessä koreografi Jere Jääskeläisen kanssa. Ammattilaisten jälki näkyy.
Tässä yhteydessä voisin toki mainita mittavan, vajaan kolmetuntisen esityksen pienistä kompastuksista tekniikan osalta. Siitä, kuinka äänentoisto haki ensi-illassa vielä paikoin paikkaansa tai siitä, kuinka vuorosanoista oli katsomoon asti paikoin haastava saada selvää, mutta jätän sen tekemättä.
Olen varma, että kun istut nyt katsomoon, asiat ovat korjaantuneet, ja pääset osaksi yhtä kokonaisvaltaista elämystä kuin minäkin.
Eli siis mene ja koe. Yhtä taidokasta kulttuuritekemistä näyttämöillä löytyy harvoin näiltä kyliltä.
Kevin Sarinko tekee Titanicissa taidokkaan roolityön lämmittäjä Frederik Barrettina. (Kuva: Kapina Oy) |
Titanic Järvenpään teatterissa 12.11. asti.
* Rouva Sana näki esityksen ensi-illassa kutsuvieraana
(Kuva: Kapina Oy) |
0 comments:
Lähetä kommentti
Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!