Viikon viisi parasta
Kun kuluneet päivät ovat menneet sellaisella vauhdilla, että niille on ehtinyt tuskin suoda ajatusta, on ehkä suurta viisautta pysähtyä hetkeksi, tuijottaa ikkunasta ulos ja pohtia menneen viikon viisi parasta asiaa.
Sillä täytyyhän niitä olla.
On niitä.
Työ (jota rakastan)
Viime kuussa huokailin ja vannotin, että kun kuunvaihde koittaa, helpottaa. Työkiireet meinaan.
Vähänpä osasin ennustaa. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet töitteni osalta lähes mielipuoliset.
Bloggaajan käsikirja on vaatinut töitä runsaasti yhä ilmestymisensä jälkeen - ja todennäköisesti vaatii vielä pitkän aikaa tästä eteenkin päin. Kirjan tiimoilta on tulossa kaikkea mukavaa, joista ainakin yhdestä kuuletsomen puolella aivan näillä näppäimillä EDIT: nyt täällä.
Mielipuoliseksi kuluneen työviikon on tehnyt kuitenkin lähestyvä pääsiäinen ja sen myötä asiakkaiden tilaamien juttujen aikaistuneet deadlinet.
Olen sanan varsinaisessa merkityksessä koko viikon KIRJOITTANUT.
Seitsemänä päivänä viikon aikana. Niin, että sanat ovat sauhunneet päästäni.
En kuitenkaan valita vaan nautin. Olen saanut tehdä hartiavoimin töitä, jota vilpittömästi rakastan.
Mikä olisi suurempaa parhautta työikäisen ihmisen elämässä.
YES Kummi -vierailu Keudaan
Saan ihan uskomatonta energiaa lasten ja nuorten kohtaamisista. Se on syy, miksi hyvin varhaisessa vaiheessa yrittäjätaivaltani innostuin YES Kummi -toiminnasta.
Jes, olen YES Kummi. Käytännössä se tarkoittaa, että vierailen kutsusta kouluissa ja oppilaitoksissa kertomassa omasta yrittäjätarinastani ja siitä, mitä yrittäjyys on.
Perjantaiaamuna poikkesin vierailulla Keravalla Keudassa asiakaspalvelua ja kirjanpitoa opiskelevien nuorten yrittäjyyden oppitunnilla.
Jos minusta ei olisi tullut toimittajaa ja sisällöntuottajaa, minusta todennäköisesti olisi tullut äidinkielenopettaja - tai opettaja ylipäätään.
Nuorilla on koko elämä edessä. Se, että saan omalta osaltani olla edes pienen murto-osan mukana saattamassa heidän matkaansa, palkitsee.
Joka ikinen kerta yhtä paljon.
Liikunta x 5
Jotain olen talven hektisten kuukausien aikana oppinut, sillä menneellä viikolla kiireestä huolimatta oli yksi asia, josta en todellakaan tinkinyt: liikunta.
Liikuntaa jossakin muodossa oli kaikkiaan viitenä päivänä viikossa. Ei huono suoritus edes omasta mielestä.
Viikolla poikkesin ensimmäisen kerran vuosivuosikausiin myös kehonkoostumusmittauksessa.
Kyllä, tiedän. Kehonkoostumusmittauksista ollaan useaa eri mieltä, enkä ihmettele yhtään, että mittauksesta syntynyttä dokumenttia ei toivota luettavan kuin piru raamattua.
Minua itseäni kiinnosti eniten viskelaarirasvan eli vatsaontelossa ja sisäelimissä olevan rasvan määrä.
Viskelaarirasvan sanotaan olevan terveyden kannalta jopa suurempi haitta kuin suoraan vyötärölle kertyvä rasva. Toisin kuin muuta rasvan kertymistä, viskelaarirasvaa on mahdoton arvioida silmämääräisesti. Se vaatii jonkin sortin todentamisen.
Oli lohdullista - ja samalla äärimmäisen palkitsevaa - saada hyväkuntoisen rouvan paperit.
Jopa muutaman kilon nousu samaan aikaan, kun lihakset ovat voimistuneet, on luonnollinen ja aika väistämätönkin merkki.
Niin siinä kuulemma käy, kun kunto kohoaa.
Tämä rouva kiittää, eikä valita tästäkään.
Minijoogaretriitti
Alkuvuoden todella tiiviin ja painokkaan Valiokuukauden jälkeen päätin, että Ekopaastossa keskityn tänä vuonna arjesta pois heitettäviin ja vahvistettaviin asioihin.
Uutenavuotena tein listaa tämän vuoden to do -tavoitteista. Niistä yksi oli edes yhden päivän mittainen joogaretriitti.
Aika vaatimattomista lähtökohdista kummunneet uudenvuodenlupaukset, Valiokuukausi ja Ekopaasto yhdistyivät viikonloppuna kahden päivän mittaiseksi minijoogaretriitiksi.
Kun yksi kanssajoogaajista huokaisi retriitissä toisen päivän alkajaisiksi, että tämä on nyt niin mitä tähän elämäntilanteeseen tarvitsen, nyökyttelin vieressä päätäni komppaamisen merkiksi.
No, niin minäkin.
Voi apua, miten hyvää totaalisesti itseensä päin kääntyminen ja keskittyminen lopulta tekikin. Olen kohdellut kroppaani kaltoin jo pitemmän aikaa, ja säälinyt sen hupenevia energiavaroja.
Onneksi joogaohjaaja Katri Syvärinen totesi, että antamalla keholle tilaa, se jaksaa kyllä kannatella.
Meidät molemmat on nyt toviksi ravittu: minut ja kroppani.
Kevät
Ajelin lauantaina minijoogaretriitistä kohti kotia. Pellolla, kivenheiton päässä kotoa, isäntä oli kaivanut traktorin talviteloiltaan ja kynti peltoa.
Muuttomatkaltaan saapuneet lokit kiersivät käännetyn pellon yllä ja laskeutuivat maahan. Tuoretta multaa hohkava pelto peittyi valkoisiin täpliin.
Vaikka viikko ei sään osalta ollut todellakaan paras mahdollinen, meillä on kuitenkin kevät.
Sillä täytyyhän niitä olla.
On niitä.
Työ (jota rakastan)
Viime kuussa huokailin ja vannotin, että kun kuunvaihde koittaa, helpottaa. Työkiireet meinaan.
Vähänpä osasin ennustaa. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet töitteni osalta lähes mielipuoliset.
Bloggaajan käsikirja on vaatinut töitä runsaasti yhä ilmestymisensä jälkeen - ja todennäköisesti vaatii vielä pitkän aikaa tästä eteenkin päin. Kirjan tiimoilta on tulossa kaikkea mukavaa, joista ainakin yhdestä kuulet
Mielipuoliseksi kuluneen työviikon on tehnyt kuitenkin lähestyvä pääsiäinen ja sen myötä asiakkaiden tilaamien juttujen aikaistuneet deadlinet.
Olen sanan varsinaisessa merkityksessä koko viikon KIRJOITTANUT.
Seitsemänä päivänä viikon aikana. Niin, että sanat ovat sauhunneet päästäni.
En kuitenkaan valita vaan nautin. Olen saanut tehdä hartiavoimin töitä, jota vilpittömästi rakastan.
Mikä olisi suurempaa parhautta työikäisen ihmisen elämässä.
YES Kummi -vierailu Keudaan
Saan ihan uskomatonta energiaa lasten ja nuorten kohtaamisista. Se on syy, miksi hyvin varhaisessa vaiheessa yrittäjätaivaltani innostuin YES Kummi -toiminnasta.
Jes, olen YES Kummi. Käytännössä se tarkoittaa, että vierailen kutsusta kouluissa ja oppilaitoksissa kertomassa omasta yrittäjätarinastani ja siitä, mitä yrittäjyys on.
Perjantaiaamuna poikkesin vierailulla Keravalla Keudassa asiakaspalvelua ja kirjanpitoa opiskelevien nuorten yrittäjyyden oppitunnilla.
Jos minusta ei olisi tullut toimittajaa ja sisällöntuottajaa, minusta todennäköisesti olisi tullut äidinkielenopettaja - tai opettaja ylipäätään.
Nuorilla on koko elämä edessä. Se, että saan omalta osaltani olla edes pienen murto-osan mukana saattamassa heidän matkaansa, palkitsee.
Joka ikinen kerta yhtä paljon.
Liikunta x 5
Jotain olen talven hektisten kuukausien aikana oppinut, sillä menneellä viikolla kiireestä huolimatta oli yksi asia, josta en todellakaan tinkinyt: liikunta.
Liikuntaa jossakin muodossa oli kaikkiaan viitenä päivänä viikossa. Ei huono suoritus edes omasta mielestä.
Viikolla poikkesin ensimmäisen kerran vuosivuosikausiin myös kehonkoostumusmittauksessa.
Kyllä, tiedän. Kehonkoostumusmittauksista ollaan useaa eri mieltä, enkä ihmettele yhtään, että mittauksesta syntynyttä dokumenttia ei toivota luettavan kuin piru raamattua.
Minua itseäni kiinnosti eniten viskelaarirasvan eli vatsaontelossa ja sisäelimissä olevan rasvan määrä.
Viskelaarirasvan sanotaan olevan terveyden kannalta jopa suurempi haitta kuin suoraan vyötärölle kertyvä rasva. Toisin kuin muuta rasvan kertymistä, viskelaarirasvaa on mahdoton arvioida silmämääräisesti. Se vaatii jonkin sortin todentamisen.
Oli lohdullista - ja samalla äärimmäisen palkitsevaa - saada hyväkuntoisen rouvan paperit.
Jopa muutaman kilon nousu samaan aikaan, kun lihakset ovat voimistuneet, on luonnollinen ja aika väistämätönkin merkki.
Niin siinä kuulemma käy, kun kunto kohoaa.
Tämä rouva kiittää, eikä valita tästäkään.
Minijoogaretriitti
Alkuvuoden todella tiiviin ja painokkaan Valiokuukauden jälkeen päätin, että Ekopaastossa keskityn tänä vuonna arjesta pois heitettäviin ja vahvistettaviin asioihin.
Uutenavuotena tein listaa tämän vuoden to do -tavoitteista. Niistä yksi oli edes yhden päivän mittainen joogaretriitti.
Aika vaatimattomista lähtökohdista kummunneet uudenvuodenlupaukset, Valiokuukausi ja Ekopaasto yhdistyivät viikonloppuna kahden päivän mittaiseksi minijoogaretriitiksi.
Kun yksi kanssajoogaajista huokaisi retriitissä toisen päivän alkajaisiksi, että tämä on nyt niin mitä tähän elämäntilanteeseen tarvitsen, nyökyttelin vieressä päätäni komppaamisen merkiksi.
No, niin minäkin.
Voi apua, miten hyvää totaalisesti itseensä päin kääntyminen ja keskittyminen lopulta tekikin. Olen kohdellut kroppaani kaltoin jo pitemmän aikaa, ja säälinyt sen hupenevia energiavaroja.
Onneksi joogaohjaaja Katri Syvärinen totesi, että antamalla keholle tilaa, se jaksaa kyllä kannatella.
Meidät molemmat on nyt toviksi ravittu: minut ja kroppani.
Kevät
Ajelin lauantaina minijoogaretriitistä kohti kotia. Pellolla, kivenheiton päässä kotoa, isäntä oli kaivanut traktorin talviteloiltaan ja kynti peltoa.
Muuttomatkaltaan saapuneet lokit kiersivät käännetyn pellon yllä ja laskeutuivat maahan. Tuoretta multaa hohkava pelto peittyi valkoisiin täpliin.
Vaikka viikko ei sään osalta ollut todellakaan paras mahdollinen, meillä on kuitenkin kevät.