Naisia tupa täynnä

24 kesäkuuta 2019

                                                                                              Yhteistyössä Halosenniemi *

Muistan, kuinka sinä tammikuisena iltana pakkanen narskui kenkien alla, ja kaulahuivia oli pyöritettävä tiiviimmin pään ympärille.

Oli kylmä, siis KYL-MÄ. Kylmempi kuin pitkään aikaan sinä talvena.

Pysäköintialueen jälkeen mäen takaa iski vihmova tuuli. Se löi suoraan kasvoille, ja pakkanen kävi luihin ja ytimiin.

Mutta sisällä kaikki oli toisin.

Tunnelma muuttui kuin sormia napsauttamalla. Hirsiseinistä hehkuva lämpö riisui kylmän ja loi ympärilleni turvallisen pesän.

Aivan sama, mitä talon ulkopuolella tapahtui, kaikki oli nyt hyvin: tässä ja näin.

Maailmassa on harvassa paikkoja, joista voi sanoa, että ne ovat kauniita kaikkina vuodenaikoina, mutta - sattumaa tai ei - moni niistä sijaitsee Tuusulanjärvellä.

Katselin tuona merkillisen hyisenä pakkasiltana iltana kotiin palatessani yön pimeydessä reilut sata vuotta seissyttä hirsitaloa, kuuntelin talon takaa pauhaavaa tuulta ja seurasin alas pysäköintialueelle tuulen lennättämää lunta.

Ymmärsin, mikä veti kultakauden taiteilijaa niemenkärkeen, ja mikä inspiroi häntä tarttumaan kotiseudullaan ulkona siveltimeen myös silloin, kun olosuhteet eivät olleet kaikkein otollisimmat.

Käsitin, miten upea paikka Halosenniemi on - ihan kaikkina vuodenaikoina.


Hehkeää kuin roseeviini auringonpaisteessa

No, mutta nyt on kesä, ja upea kesä jälleen onkin.

Maija Halosen upea puutarha on Halosenniemessä kukkeimmillaan, ja taiteilija-ateljeen täyttää hehkeä kesänäyttely Naisia tupa täynnä - maalauksia naisilta kuin naisistakin.

Halosenniemi on avoinna ympäri vuoden, ja äkkiseltään saattaisi tuntua, että mitä uutta museo pystyy kävijöilleen tarjoamaan tällaisin aukioloajoin. Iso osa taitelijakodeistahan on maassamme avoinna vain kesäisin.

Haloseniemen rikkaus ovat kuitenkin sen vaihtuvat näyttelyt. Museon vahvuus on löytää jokaiseen vuodenaikaan sopivia, kävijöitä kiinnostavia kokonaisuuksia.

Olen jo oppinut, että kesäaikana Halosenniemessä riisutaan paksut talvipalttoot pois, laitetaan kukkamekot päälle ja levitetään piknikviltti ulos aurinkoon - siis noin niin kuin kuvainnollisesti ilmaisten.

Meno sopii Halosenniemeen kuin roseeviini auringonpaisteeseen.

Naisia tupa täynnä on nimenomaan kesänäyttely. Ja vielä kaunis ja kukkea sellainen. Pääroolissa ovat naiset ja naisten ikuistamat aiheet.

Kuten kultakauden taiteen ystävät tietävät, naistaiteilijoiden oli aikanaan vaikea saada omia teoksiaan esille ja heidän aiheitaan väheksyttiin taidoista huolimatta.

Mutta mukana on myös miehisiä näkökulmia naisista.

Esillä myös harvinaisuuksia - jälleen

Halosenniemen näyttelyissä itseoikeutetusti mukana aina on talon isäntä Pekka Halonen.

Nyt hän on saanut vieraakseen muun muassa Helene Schjerfbeckin, Amalie Lundhalin, Elin Danielsson-Gambogin ja Ellen Thesleffin.

Mukana ovat myös naapurista tutut Venny Soldan-Brofeldt sekä Eero Järnefelt.

Ja joukossa ovat muun muassa talossa lukemattomia kertoja vierailleet Akseli Gallen-Kallela ja Albert Edelfelt.

Jos Halosenniemen vahvuus ovat mielenkiintoiset näyttelyt, ehdoton taito museossa on kaivaa ja saada luvan kanssa esille teosharvinaisuuksia, joita kävijä bongaa muista museoista vain harvoin - jos koskaan.

Inspiraation lähde kaikkina vuodenaikoina

Muutama sana vielä tulevasta. Halosenniemi on sijainnut tukevasti samoilla sijoillaan vuodesta 1902 asti.

Halosenniemen museo juhlii kuitenkin ensi syksynä 70 vuottaan. Museo sai alkunsa, kun Tuusulan kunta osti Halosenniemen sen omistaneelta perikunnalta vuonna 1949.

Ja onneksi osti.

Vastaavankaltaisten kokonaistaideteosten kuuluu olla tavalla tai toisella kaiken kansan saavutettavissa, ja niitä on yhteisesti vaalittava.

Ensi syksyn Taide pitkä, elämä lyhyt -juhlanäyttely valottaa Pekka Halosen ja Halosenniemen vaiheita. Näyttelyssä palataan myös jutun alussa kertomiini tunnelmiin.

Kuten museolta todetaan: "Oma koti karunkauniilla kallioniemellä oli Pekka Haloselle ehtymätön inspiraation lähde."

Kaikkina vuodenaikoina.

Naisia tupa täynnä -näyttely 8.9. asti
Halosenniemessä (Halosenniementie 4-6, Rantatie, Tuusula)
Lisätiedot www.halosenniemi.fi

* Rouva Sana näki näyttelyn kutsuvieraana
Naisia tupa täynnä, Halosenniemi, Pekka Halonen, Rouva Sana


4 comments

  1. Kerrankin pääsen sanomaan, että tuolla minäkin olen ollut! Ihana paikka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtia, mahtia, mahtia <3!!

      Tosin Halosenniemi on kyllä sellainen paikka, että siellä pitää käydä monta kertaa vuodessa - ja kaikkina vuodenaikoina. Mennään joskus yhdessä <3!

      Poista
  2. Ihana näyttely oli ja kiitos kutsusta avajaisseuraksi. Halosenniemi on paikkana jo koskettava ja nyt kun "tupa on täynnä" mielenkiintoisia naisia ja vähän miehiäkin on sielläkin lisää koettavaa. Ymmärrän hyvin miksi taiteilijat päätyivät aikoinaan Tuusulanjärven rannalle. Kuin herrankukkarossa oltaisiin ja silti junamatkan päässä Kämpista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Superihanaa, kun tulit <3.

      Aika tavalla mieletön miljööhän tämä on. Reilut sata vuotta sitten Tuusulanjärven äärellä tehtiin koko Suomeen myöhemmin vaikuttavaa taidetta monessa eri tuvassa ja pirtissä muutaman kilometrin säteellä - ja tänään tehdään yhä. Siitä oiva osoitus on muun muassa Järvenpään kesäteatterissa hiljan kantaesitetty Rakkautta Aholassa -näytelmä (josta lisää toisaalla täällä blogin puolella). Todellinen kulttuuriteko - vuonna 2019 :).

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram