Kohti parempaa oloa - #Valiokuukausi2021

22 tammikuuta 2021

Se tapahtuu joululoman aikaan joka vuosi: mopo karkaa tyystin käsistä. 

Silloin ei syömisiä eikä tekemisiä (tai paremmin: tekemättä jättämisiä) paljon lasketa tai huhuilla niiden perään. Pari viikkoa vierähtää tauottomassa mättötilassa joutilaan onnellisena.

Ja tietäähän, mitä siinä sitten lopulta aina käy. 

Kun loma on ohi ja arki käynnistyy, käsi hamuaa kohti suklaarasiaa tai piparkakkukulhoa ennen kuin päivä on ehtinyt kunnolla valjeta.

Niin se meni tänäkin vuonna. 

Mikä siinä oikeasti onkaan, että aamu starttaa käyntiin paljon paremmin, kun suussa maistuu kahvin ja joulutortun (joo, kyllä: siis hyvin vielä tammikuussakin!) ylväs liitto. 

Jos minulta kysytään, voisin aloittaa aamuni aina niin.

Mutta -

Kokemuksesta tiedän, että tammikuu on myös oivaa aikaa palauttaa itsensä takaisin ruotuun. 

Tehdä ryhtiliike. Ottaa itseään niskasta kiinni. Ja mitä niitä kaikkia oivia sanontoja meillä Suomessa onkaan.

Tammikuu (joskus myös helmikuuu) on Valiokuukausi

Valiokuukaudella on vuodenkierrossani pitkä perinne. Ryhtiliike alkaa, kun joululoma loppuu, ja se kestää vähintään kuukauden. 

Viime vuonna moodi oli niin hyvä, että sen imussa vierähti lähes seuraavaan lomaan eli talvilomaan saakka. Kuutisen viikkoa.

Tavoite on sama nytkin: neljä-kuusi viikkoa.

Ei hyvänolonkuukaudessani mitään uutta tai mullistaavaa ole. Saatat viettää samansisältöistä kevennysmeininkiä ehkä toisella nimellä. 

Tai saatat satsata samoihin asioihin keväällä ennen pääsiäistä Ekopaaston muodossa.

(Tässä taannoin oli muuten useita vuosia, jolloin vietin molempia, Valiokuukautta ja Ekopaastoa, käytännössä lähes peräkkäin. Enää en. Meni meinaan aika heviksi. 

Jätin siksi sittemmin Ekopaaston pois, vaikka siitä muuten tykkäänkin. Valiokuukausi ajaa kohdallani saman asian.)

Mitä Valiokuukausi sitten omalla kohdallani tarkoittaa?

Keventämistä, vähentämistä, karsimista, hiljentämistä, tauottamista ja keskittymistä olennaisiin.

Olen seonnut jo laskuissani. En muista, kuinka pitkä perinne Valiokuukaudella itselleni on. Se on joka tapauksessa pitkä. 

Julkista selontekoa olen hyvänolonkuukaudestani tehnyt muistaakseni kolme.. tai ehkä neljä vuotta.

Valiokuukauden olennaiset - noin niinku yleensä

Kokemusta on kertynyt jo siinä määrin, että oppinut itsestäni muutamia seikkoja. 

Tavaroiden haaliminen ja shoppaileminen (tai ostoskeskuksissa ajan viettäminen) ei ole ollut minun juttuni koskaan, joten niiden karsimiseen tai edes vähentämiseen minun on oikeastaan täysin turha keskittyä. 

Myös muu ekoilu ja kierrättäminen sujuu niin hyvin kuin se nykyisissä oloissa on oikeastaan mahdollista. 

Omat tavoitteeni ovat kiertyneet yhä useammin hyväänoloon ja terveyteen liittyviin näkökulmiin. Ja kas, tänä vuonna teemanani on ruoka ja liikunta: nimenomaan niiden kombo.

Liikkumiseni on hyvällä tolalla - periaatteessa, YLEENSÄ, normioloissa -, mutta nyt kannan viime vuoden aikana kertynyttä painolastia. 

Kun salille ei voi edelleenkään mennä (edellistä käynnistä on jo kohta vuosi!), eikä sää suosi aina  ulkoliikuntaa (kun taivaalta sataa kissoja ja koiria tai pakkanen on niin kova, että se lyö astmaatikon kanveesiin), huomaan laistavani omista hyvistä tottumuksistani enemmän kuin oma hyvinvointi sallii.

Myös omissa ruokailutottumuksissani on viilaamisen varaa. Ei niinkään määrän, eikä ihan aina laadunkaan vaan ateriarytmin ja uusien tapojen osalta. 

Maailman terveellisintä ihmiselle ei ole ehkä se, että sitä laittaa (siis sen aamupiparkakun jälkeen) suuhunsa jotain ensimmäisen kerran, kun vuorokausi on kääntynyt iltapäivän puolelle.

Viisi kertaa päivässä syöminen on minulle täysin vieras käsite.

Valiokuukausi on buusti koko vuoteen

Tänä vuonna Valiokuukauteni on erilaisempi kuin se on koskaan ollut. Valitsin matkalleni ensimmäistä kertaa myös kirittäjän. 

Ensimmäiset kolme viikkoa etenen ja treenaan Martina Aitolehden nettivalmennuksessa

Valmentaja olisi voinut olla toki joku muukin. Netti on pullollaan erilaisin näkökulmin varustettuja ja varmasti ihan oivallisia hyvinvointivalmennuksia. 

Aitolehden nettivalmennuksessa minua inspiroi eniten ruoan ja liikunnan yhdistelmä (ja sellaisia taas ei muuten ole jostain syystä yhtään liikaa...). Oma painoarvonsa oli myös aikaisemmilla, valmennukseen osallistuneiden kokemuksilla.  

Aitolehden valmennuksessa jokainen osallistuja saa kolmen viikon ruokavalion selkeine resepteineen sekä ohjeet liikkumiseen kotona peräti kuudeksi päiväksi viikossa.

Ou jee! Vastaavaa yhdistelmää, jos jotain, olen todellakin viime ajat kaivannut. 

Oppini ja havaintoni vajaan kahden viikon valioilun jälkeen:

  • liikkuminen 5-6 kertaa viikossa on mahdollista, vaikka tekisi sitä vain kotona 
  • ihminen voi hoikistua jo viikossa, vaikka se ei ole edes tavoite ja 
  • miten paljon ihminen saakaan vuorokaudessa syödä, kunhan se on terveellistä ja oikeaa syötävää! 

Tänä vuonna Valiokuukausi tarkoittaa minulle siis sokerin, alkoholin ja ylipäätään kaikenlaisten joulun jälkeisten herkkujen karsimista, terveellisten ruokailutottumusten kuten hyvän välipalakulttuurin ja muun syömisen juurruttamista omaan arkeen, runsasta liikuntaa isolla L-kirjaimella sekä rentoa oloa ja olemista.

Tällaisessa moodissa mennään siis nyt vielä vähintään seuraavat pari viikkoa - toivottavasti pari enemmän.  

Mitenkäs siellä?



0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram