Aa että.

Vuosi on pullollaan erilaisia teemapäiviä, joista valtaosa tulee ja menee ohi ilman, että niistä on minkäänlaista tietoa.

Mutta sitten on päiviä, joita ei vain voi ohittaa olan kohautuksella. Suomen Kirjasäätiön Lukurauhan päivä on yksi niistä.

Sinä tiedät: lukeminen kannattaa aina.

Lukurauhan päivänä on aikaa lukea

Lukurauhan päivää vietetään vuosittain helmikuun toisena sunnuntaina. Ja tsa daa, aika koittaa jälleen ensi pyhänä. 

Päivän tarkoitus on jaloimmista jaloin: pyhittää aika kirjojen lukemiselle (ja/tai kuuntelemiselle). Se on mannaa somen ja visuaalisen älämölön rasittamille kansalaisille, mutta myös tällaisille tarinahöperöille, joiden käsissä kirja kuluu tätä nykyä jokikinen päivä.

Lukurauhan päivän innoittamana kotipaikkakuntani kirjasto listasi Facebook-tililleen tukun kirjoja teemalla "lue kerran elämässäsi ainakin nämä". Lukurauhan päivän inspiroimana teen sinulle oman listaukseni.

Kuten arvata saattaa listaus ei ole tyhjentävä eikä aukoton. Ulkopuolelle jää tukku kirjoja, ja löydän taatusti jutun julkaisemisen jälkeen vielä 10 muuta maininnan arvoista kirjaa. 

Mutta mitäpä siitä. Se on vain merkki luksuksesta: miten valtavan paljon hyviä kirjoja meille onkaan tarjolla.

Lue kerran elämässäsi ainakin nämä -

Rouva Sanan 5+1 all time lempikirjaa

Joel Haahtela: Elena ja Mistä maailmat alkavat

Sinä, joka olet seurannut tätä blogia pidemmän aikaa, et ole voinut välttyä Haahtela-hehkutukseltani. Säästän enää harvoja kirjoja hyllyssäni, mutta haahteloistani en luovu koskaan.

Rakastan Haahtelan kieltä ja runollista tapaa kirjoittaa. Sitä, kuinka hän kätkee rivien väleihin vähintään yhtä paljon kuin kirjoittaa näkyväksi.

Elena on ollut yksi kaikkien aikojen lempikirjojani, mutta jouluna rinnalle kiilasi Mistä maailmat alkavat. Jo vuosia sitten ilmestynyt romaani on niin kaunis, että kun se loppui, pidättelin hetken hengitystäni.

Cheryl Strayed: Villi vaellus

Eksyin lukemaan Villin vaelluksen jostain löytämästäni suosituksesta, ja voi jee, millainen elämys kirja olikaan. 

Villi vaellus on yksi harvoja, joka on saanut minut itkemään. Ei siksi, että se olisi jotenkin kaunis tai sen tarina olisi niin ihmeellinen vaan siksi, että en halunnut sanoa kirjan päähenkilölle hyvästejä.

Olisin voinut lukea Cherylin tarinaa maailman ääriin asti. Löydät kirjasta enemmän täältä.

PS. Varoituksen sana: jos olet nähnyt kirjaan perustuvan elokuvan, älä arvota teosta tai tarinaa sen perusteella. Elokuva on todella, todella huono, eikä se kerro itse kirjasta ja sen loistavuudesta oikeastaan yhtään mitään.

Mia Kankimäki: Naiset, joita ajattelen öisin

Tykkäsin jo Kankimäen esikoisesta Asioita, jotka saavat sydämen sykkimään nopeammin, mutta hänen toinen romaaninsa on best. 

Kankimäellä on supermielenkiintoinen tapa yhdistää tietokirjan ja romaanin kerronnan muodot ja lisätä tarinoihin mausteeksi omakohtaisia kokemuksia. Yhdistelmä on todella toimiva.

Jos haluat matkustaa, todellakin lähde - ja lue yönaiset ennen sitä.

Aki Hintsa: Voittamisen anatomia

En muista enää tarkkaan, miksi ylipäätään tartuin nyt jo edesmenneen Aki Hintsan kirjaan Voittamisen anatomia, sillä kaikkien ennakkokäsitysten mukaan pidin jopa itse itseäni sille vääränä kohderyhmänä.

Mikään urheiluun liittyvä ei ole minun juttuni - formulamaailma nyt erityisesti. 

Mutta kas, jostain syystä päätin lukea Hintsan yhteistyössä Oskari Saaren kanssa kirjoittaman kirjan. Siitä tuli minulle niin mullistava elämys, että kirjaston turvin saamani lukukokemuksen jälkeen ostin kirjan omaan hyllyyni.

Voittamisen anatomiassa on paljon samaa kuin Kankimäen yönaisissa, siis kerronnallisesti. Se yhdistää faktaa ja omakohtaisia kokemuksia.

Asetelmistaan huolimatta teos ei ole urheilukirja vaan oikeastaan hyvinvointikirja isolla hoolla. Lue teoksesta enemmän täältä.

Astrid Lindgren: Saariston lapset

Voisin listata tähän oikeastaan minkä vain Astrid Lindgrenin (ja Tove Janssonin) kirjan, mutta nostan esiin nyt vain lastenkirjallisuuden kaikkien aikojen all time lempparini Saariston lapset. Kirjasta on tehty myös yhtä maan maino tv-sarja.

Saariston lapset on klassikoista klassikoin. Oli aika, jolloin luin sen joka kesä: vielä aikuisiällä.

Lindgrenin luoma maailma muistuttaa omasta lapsuudestani saariston maisemissa ja niistä ihanan huolettomista kesistä, kun kelloa (eikä somea) ei tunnettu.

Hyvää lukurauhan päivää sunnuntaina 7.2.!