On lyhyen talviloman viimeinen päivä.
Tänään eniten ketuttaa kaikki. Ihan kaikki.
Tai nyt valehtelin.
Eilen ketutti vielä enemmän. Ketutuksen ja ärsytyksen määrä oli silloin täydet 100 prosenttia.
Nyt osuus on enää 99,8.
Olen onnistunut taittamaan alkaneen vuoden kummallisen kevyin mielin. Syy on ollut mielekkään ja nopeatahtisen tekemisen.
Kun on innostavia töitä, paikoin hieman liiaksi asti (ihanaa!), ei ole aikaa miettiä. Luulin, että #fuckthekorona alkaa olla historiaa.
Mutta niinhän sitä ihmiset luulevat ja kuvittelevat kummallisempiakin asioita. Työsarkaa riittää ainakin tässä osoitteessa vielä kynnettäväksi.
Ulkoilma - niitä harvoja sallittuja
Olen elänyt viimeisen vuoden ajan ulkoilmasta - niin kuin ilmeisesti valtaosa meistä. Ulkoileminen on niitä harvoja asioita, joka on meille vielä vapaasti suotu.
Viimeisen kuukauden säästä nauttiminen on ollut poikkeuksellisen helppoa. Siirsin eräänä aurinkoisena viikonlopun päivänä katseeni alas hiihtoladulle, tuijottelin omia suksiani ja tunnustelin auringon lämpöä kasvoillani.
Niin kauan kun en nostanut katsettani, tunsin olevani kuin pohjoisen hiihtohangilla (näin siis siitäkin huolimatta, että koti oli puolen kilometrin päässä pensasaidan takana).
Matkaamiseen ei tarvita poikkeuksellisina aikoina todellakaan paljon.
Vaihtelu virkistää?
Mutta nyt on kaikki ollut toisin.
Ensin sataa pikkupakkasessa kolme päivää peräkkäin vettä, joka kuorruttaa jääkerroksella kaiken, mihin se laskeutuu (talvitakki, rukkaset ja vapaana liehuvat hiukset mukaan lukien).
Aivan kuin siinä ei olisi tarpeeksi, yhtenä päivänä sataa jäätyvän veden lisäksi vielä Saharan hiekkaa.
Kun sää on kirjaimellisesti mitä on, ja kaikki loma-ajan korvaavat ajanviettotavat ovat edelleen joko kiinni (teatterit, taidenäyttelyt, elokuvat ja konsertit) tai muuten vain kiellettyjen listalla (kuten kuntosali ja ystävät), jäljelle jäävät enää tutut neljä seinää ja niiden ympäröimä sisäpuoli.
Niin, että jaahans, pohditaanpas: mitähän sitä oikein tekisi viimeisenä lomapäivänä.
Menisinkö lukemaan kirjaa kodinhoitohuoneeseen vai katsomaan Netflixiä esikoisen sängylle? Vaihteluhan kuulemma virkistää...
Fuck.
2 comments
Kyllä muakin ketutti tänään seistä siinä jääpuikkosateessa päälle tunti ulkona. Silmäkuoppiin kasvoi melkein jäävuoret, huoh!
VastaaPoistaMenis jo tää hiton talvi kokonaan pois, murr!
No KYLLÄ! Sää ja mieliala ovat näinä aikoina kytköksissä erittäin vahvasti toisiinsa. Tämän ajan on saattanut jaksaa, kun talvi on ollut kunnollinen ja kaunis. Sen sijaan viime päivien vesi-, jääpuikko- ja hiekkasateet ovat laukaisseet ärsytyskynnyksen punaiselle. Viimeinenkin arjen ilo on riekaleina.
PoistaJaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!