Opetusta on kolme tuntia kerrallaan, tauot mukaan lukien. Opetus päättyy siten kello 11.30. Viimeistään tässä vaiheessa lukuvuotta opiskelijat tietävät sen.

Opetustunnin mitta on sama kuin peruskoulussa: kolme varttia. Amisopettaja ei tiedä, minkä verran se on peruskoulussa, mutta amiksessa se on ihan liikaa.

Erityisesti nuorimpien keskittymiskyky herpaantuu viimeistään toisen kolmevarttisen jälkeen. Huomaat kohta, miten.

Puoli yhdeksältä käytävällä luokan oven edessä odottaa neljä opiskelijaa. Kun amisopettaja sulkee oven, paikalle livahtaa kaksi opiskelijaa lisää.

Hetken kuluttua luokkaan saapastelee toiset kaksi opiskelijaa. Kirjaimellisesti, saa-pas-te-lee.

Opiskelijat eivät sano mitään; eivät pyydä edes anteeksi myöhästymistään. 

Sillä totta kai amisopettajan tietää, että juna saapui asemalle vasta hetki sitten. Näin on ollut aina ja näin se on jatkossakin oleva. Vartin odotusaika koulussa on opiskelijoille aamulla ihan liikaa.

Kun opetus pääsee vihdoin käyntiin, kahdeksasta luokkaan saapuneesta nimilistan 24 opiskelijasta kuudella on kädessään kännykkä. Opiskelijoista neljä juttelee samalla keskenään.

Viides katselee puhelimeltaan videota niin, että sen ääni peittää amisopettajan puheen. Kuudes keikkuu tuolillaan muuten vain kännykkä edessään. 

Opiskelijoista seitsemäs nukkuu (kyllä: silmät kiinni), ja kahdeksas tuijottaa ikkunasta ulos.

Amisopettaja on havainnut, että opiskelijoiden kännykän käyttöön liittyy kirjoittamaton sääntö.

Kännykän kanssa tapahtuu vähintään yksi seuraavista: opiskelija puhuu kaverin kanssa (ääneen, eikä ainakaan hiljaa kuiskuttaen - tai puhumattakaan elekielellä), opiskelija kysyy kaverilta jotain (ja puhuu ja/tai nauraa samaan aikaan kovaan ääneen), opiskelija näyttää vieressä olevalle kaverille kännykältä jotain (ja tämänhän sinä jo tiedätkin: samalla puhuu tai nauraa ääneen, yleensä kovaa) tai opiskelija huudattaa puhelimeltaan musiikkia (ja… no, tiedät kyllä), opiskelija pelaa (kyllä...).

Tai sitten opiskelija muuten vain vastaa kesken oppitunnin puheluun (kertoakseen kaverille missä hän on) tai kilauttaa kaverille (kysyäkseen, missä kaveri puolestaan on) tai naputtelee viestiä tai vastaa johonkin viestiin. 

Ja kaikki tämä merkillisen tärkeä aina kesken opetuksen ja oppitunnin.

Kun amisope muistuttaa syksyn alussa sovituista yhteisistä pelisäännöistä ja koulun järjestyssäännöistä muun muassa puhelimen käyttöön liittyen, amisope saa tuta olevansa tiukkapipo ja nipo.

Mutta amisope ei lannistu. Hän huomauttaa asiasta ja saa opiskelijat irrottautumaan kännyköistä ehkä... noin 15 sekunniksi.

Sillä kun amisope nostaa katseensa tietokoneelta takaisin luokkaan, kahdeksasta opiskelijasta seitsemällä on jo kännykkä uudelleen kädessään. 

Kahdeksas ei tiedä maailman menosta mitään, sillä hän on se, joka nukkuu edelleen.

Eikä opetus ole edennyt käytännössä vielä lainkaan. 

Kun seuraava oppitunti tauon jälkeen käynnistyy, luokkaan saapastelee kolme uutta opiskelijaa lisää. Enempää heitä ei tämän päivän aikana enää saavukaan. 

Ryhmän maksimikokoonpano on 11 opiskelijaa.

Koko aamupäivän aikana. Ja lopulta vain hetken.

Sillä opiskelijoista kaksi katoaa mitään sanomatta taivaan tuuliin viimeisen tauon aikana, kahden viimeisen oppitunnin välissä. 

Kolmannen imaisee ilmeisesti vessa, sillä sinne hän häviää kesken oppitunnin. Neljännen amisopettaja lopulta poistaa luokasta kännykän käytöstä johtuvan häiritsevän käytöksen vuoksi.

Nopean laskutoimituksen jälkeen markkinointiviestinnän opetuksesta loppuun asti nauttii seitsemän opiskelijaa – siis siltä osin kuin he kännyköiltään ja nukkumiseltaan malttavat.

Niin, että miten se markkinointiviestinnän opetus amisopettajan mielestä oikein meni? Eipä juuri mitenkään.

Amisopettajasta tuntui, että hän suti tyhjää lähtökuopissaan. Kolmen opetustunnin aikana kuopista tuli niin syvät, että hän juuttui kuoppiin kiinni.

Mutta hei, ei se mitään. Ensi viikolla on jälleen opetuspäivä uus.

Ryhmä puolestaan oli luokassa kuin maamme päärautatieasemalla perjantain iltapäiväruuhkassa. He tulivat ja menivät kuin junamatkustajat ikään kännykkä kädessään.

Mutta vain harva keskittyi kuuntelemaan markkinointiviestinnän opetusta - ja jäi.

Amisopen päiväkirja on sarja ammatillisen opettajan kertomuksia hänen omasta työstään ja työpäivistään. Sarja tekee näkyväksi amisopettajan arkista käytännön työtä. Kertomukset eivät kohdistu yhteen ryhmään, luokkaan tai tilanteeseen vaan ne ovat synteesi kaikesta amisopen työssään näkemästä ja kokemasta.

Blogikirjoitus on julkaistu alun perin amisopettajan päiväkirjan työpaikan, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän Keudan verkkosivuilla täällä.