Järvenpään koulumaailmassa eletään kuin Ihmemaassa
Muistatko
klassikkosadun Liisa Ihmemaassa?
Siinä pieni Liisa hyppää kanin koloon kohti seikkailuja, noudattaa kilttinä tyttönä matkallaan saamiaan
ohjeita ja käskyjä – ja joutuu lopulta kiitokseksi kuuliaisuudestaan
ilkeämielisen tuomariston eteen. ”Pää poikki”, kiljuu Ihmemaan kuningatar sadussa
Liisalle.
Satu tulee väistämättä
mieleen nykyistä järvenpääläistä koulumaailmaa seuratessa. Liisan lailla
vilpittömän uteliaina ja mieli avoimina koulutiensä aloittava ekaluokkalainen
ei enää tiedä millaiselle yhdeksän vuoden mittaiselle seikkailulle hän lopulta
joutuu. Hän ja hänen vanhempansa eivät edes tiedä sellaista perusasiaa, missä oppilas koulutietään seuraavana vuonna jatkaa.
Väite vaatii
perusteluja. Annan konkreettisen esimerkin. Se vaatii aluksi kurkistamista kuuden
vuoden taakse.
Eletään
vuotta 2008. Koulutiensä aloittavien ikäluokat ovat valtakunnallisestikin
pienentyneet, ja aikaisemmin vanha, perinteinen ja kohtalaisen suurikin järvenpääläinen
koulu on alkanut kärsiä oppilaiden puutteesta (kuten moni muukin koulu). Noin 15 oppilaan luokat ovat
opetustoimen mielestä aivan liian pieniä.
Niinpä
syntyy kuningasidea. Vaikka koulussa on enemmän kuin hyvin tilaa, uudet ekaluokkalaiset
päätetään ripotella lähialueen muihin kouluihin. Syntyy alakoulu, jossa on yksi
2-., 3.-, 4.-, 5.- ja 6. luokka – mutta ei ekaluokkaa.
Menee vuosi.
Samassa alakoulussa alkaa kouluvuosi, jossa on yksi 3.-, 4.-, 5.- ja 6. luokka
– mutta ei yhtään 1.- eikä 2. luokkaa.
Koulu kumisee tyhjyyttään ja samaan
aikaan naapurikouluissa loppuu niin fyysinen tila kuin luokkatiloissa happi, kun
luokkakoot ovat naapurista saapuneiden oppilaiden vuoksi suuret – muista lieveilmiöistä puhumattakaan.
Muutokseen
joutuneessa alakoulussa tilanteeseen sopeudutaan, vaikka luokkien puutos aiheuttaa
lukuisia erikoisia ja surullisiakin tilanteita; saman perheen sisarukset
hajoavat kahteen eri kouluun, joilla on erilaiset toimintakulttuurit (juhlat,
lauantaikoulupäivät, vanhempainyhdistykset), ja alakoulu jakautuu vähitellen
kahtia, pieniin ja suuriin oppilaisiin.Tänä päivänä koulussa ei ole yhtään nelos- eikä vitosluokkalaista.
Huolista yksi
merkittävimmistä on kuitenkin resurssien väheneminen: oppilaiden tukipalvelut koulussa
heikkenevät, kun koulukäyntiavustajien ja eritysopetuksen työtunteja suhteessa oppilasmäärään vähennetään.
Kuluu muutama rauhallinen, jopa seesteinenkin vuosi. Kunnes sähköiseen
reissuvihkoon Helmeen saapuu tällä viikolla vanhemmille viesti.
Järvenpäässä
on talven aikana kartoitettu palveluverkkoja ja kiinteistökustannuksia. Tarinan
alakoulun oppilaat ovat oppilaiden vähyyden vuoksi kiinteistökustannuksiltaan nyt
kaupungin kalleimpia, eikä sama peli vetele enää.
Oho! Hölmöläisten
sadussa joku sanoisi, että ihanko tosi!
Aikuiset ovat tottuneet, että päättäjien ja johtajien eriskummallisten, jopa virheellisten päätösten maksajiksi joutuvat poikkeuksetta asukkaat tai työntekijät: siis alamaiset – samaan tapaan kuin Liisa alussa mainitsemassani sadussa.
Mutta millainen on sellainen yhteiskunta ja kaupunki, joka laittaa päätöstensä maksajiksi lapset? Vilpittömät, aikuisiin luottavat tulevat veronmaksajansa?
Aloittamani tarina ei pääty siis tähän.
Koska kuusi
vuotta sitten hajoitetun alakoulun oppilaat ovat kaupungin kalleimpia, tilanne vaatii opetustoimen mielestä välittömän korjauksen. Siksi ensi syksystä alkaen alakoulun vanhimmat eli
3.- ja 4. luokkalaiset (koska koulussa ei ensi vuonna ole siis enää 5.- eikä 6.
luokkalaisia) siirretään viereisessä sijaitsevaan yläkouluun.
Syksystä
2014 alkaen yläkoulussa on 22 kappaletta 7.-9. luokkaa sekä yksi 3.- ja 4.
luokka. Kyllä luit ihan oikein: siis varsinainen yhtenäiskoulu. Tuleva ekaluokka sekä 2. luokka jätetään vanhaan, yhä
tyhjenevään alakouluun.
Järjestelyt ovat
taatusti edullisempia ja kustannustehokkaampia oppilasta kohti kahden
siirrettävän luokan osalta. Mutta aikuisten oikeesti hei –
Onko kukaan
rahan sijaan miettinyt, miten tuleva koulukummajainen toimii käytännössä: miltä pienistä oppilaista tuntuu? Mitä neljäsluokkalainen miettii puikkelehtiessaan
ysiluokkalaisten jaloissa? Miltä opettajat ajattelevat?
Miten arki
lähiseudun, todennäköisesti koko maan, erikoisimmassa koulussa järjestetään,
jotta se palvelee kaikkien tärkeimpiä: pieniä, oppimista odottavia lapsia?
Tai entä jos
järvenpääläisille lapsille ja nuorille käykin kuin Liisalle Ihmemaassa? Jos he
tottuvatkin
koulumaailman nurinkurisuuksiin niin, että ”tavallinen elämä alkaa
tuntua jo ajatuksenakin aika tylsältä ja typerältä”.
Sillä jos niin
käy, satu Liisasta vaihtuu Järvenpäässä Hölmöläisten tarinoihin. Vaarana kun on,
että oppilaista niistetyt säästöt joudutaan kantamaan säkillä suoraan
oppilashuoltoon, erityisopetukseen, kuntoutuspalveluihin, jopa sosiaalitoimeen.
Silloin aika
moni kysyy, paljonko Järvenpää todellisuudessa toimillaan säästi - ja oliko se
oikeasti pienten koululaisten tallomisen arvoista?
Ja tämä ei ole kuin yksi, mutta ehdottomasti tuorein esimerkki Järvenpäästä.
Kuvitukset ovat Lewis Carrollin teoksesta Liisa Ihmemaassa, kuvitus Helen Oxenbury (Otava, 2009).