Nonni, eipäs sitä lähdetykään täältä blogin puolelta viikonlopun viettoon ihan vielä.
Rouva Sanalla on nimittäin sinulle yllätys.
Rouva Sana on valittu Messukeskuksessa lokakuun loppupuolella järjestettävien I love me - Ole tärkeä itsellesi -messujen messubloggaajaksi.
Yhteistyön myötä kaksi onnekasta tämän blogin lukijaa pääsee mukaan messuilemaan.
Kun arki potkii päähän, ja eläminen aiheuttaa muutoinkin enemmän sydämentykytyksiä kuin normiarjessa olisi tarpeen, monen tekee mieli kääntyä erilaisten self help -teosten puoleen.
Semminkin, kun niitä on meille nykyään tarjolla hyllykilometreittäin.
Totta kai!
Mikä onkaan onnellisempaa kuin bongata kirjan kautta omasta arjestaan yhtäläisyyksiä jonkin gurun kanssa ja kuulla, miten hän on omat ongelmansa ja elämänsä ratkaissut.
Parisen viikkoa sitten vietetyn Yrittäjän päivän jälkimainingeissa Rouva Sanan ystävä huohahti, että rohkenisiko hänkin vielä joskus.
Siis yrittäjäksi.
Uskaltaisiko sitä vaiko eikö uskaltaisi?
Ystäväni on tukevasti kiinni palkkatyössä, mutta yrittäjyys kiinnostaisi. Hän on tehnyt tulevalle yritykselleen liiketoimintasuunnelman, tukun erilaisia laskemia, suunnitellut palveluvalikoimaansa, hahmotellut yrityksen nettisivut ja verkostoitunutkin jo.
Että siis uskaltaisiko?
Rouva Sana vastasi, että hyppää pää edellä kylmään veteen vain.
Sillä mitä hän menettäisi. Korkeintaan yhden
(henkisesti) rikkaan kokemuksen - ja no joo, pahimmillaan ehkä myös hieman rahaa.
Mutta vaikka kaikki menisi pieleen, uskomatonta, mutta totta - keski-ikäisilläkin ovi entiseen on aina olemassa: palkkatöihin palkataan nimittäin edelleen joskus jopa yrittäjiäkin...
Bridget Jones on 2000-luvun kolkyt ja risat -naisten ikoni.
Kuningatar ja comedy queen.
Roolimalli, joka on koko 2000-luvun alkupuolen muistuttanut maailman naisia, että vaikka elämä kaataa suurella saavilla sontaa niskaan, ei muuta kuin korkkarit jalkaan vain ja menoksi.
|
(Kuva: Filmikamari/Finnkino) |
Jonesin haihattelu miesten perään, ikuinen huoli naimisiin pääsystä, jatkuva taistelu liikakilojen kanssa sekä muutoinkin lievästi sekoileva elämäntyyli on piirtynyt syvälle nyt jo keski-ikäistyneiden naisten mielikuvia ja tuntoja.
Niin syvälle, että ainakin Rouva Sanaa alkoi jo ihan hirvittää. Ettäkö Bridget Jonesille suotaisiin kaikkien näiden vuosien ja sekoilujen jälkeen vauva?
Yhtäkkiä, 12 vuotta viimeisen elokuvan jälkeen. Mitä siitä nyt oikein tulee? Ehkä ikoni olisi pitänyt jättää rauhaan, ja antaa meidän pitää mielikuvamme kolmikymppisestä Bridgetistä?
Designiin lyödään helposti elitistinen leima. Design on silti muutakin kuin kalliita luksustuotteita.
Se, jos jokin, kävi hyvin selville virolaista huippudesignia esittelevässä
Tallinn Design Festival -tapahtumassa viime viikonloppuna.
Ei ihme, että designtapahtuman teemana oli tänä vuonna
Redefining Design: designin uudelleenmäärittely.
Kun rouva ehtii tiettyyn ikään, tuntuu joka kerta yhtä hyvälle tulla myönteisellä tavalla yllätetyksi.
Nyt tällaisen yllätyksen Rouva Sanalle tarjoaa Keski-Uudenmaan teatteri KUT perusohjelmistostaan poikkeavalla runokonsertillaan
Karhu ja Hallatar.
|
Keski-Uudenmaan teatterin Karhu ja Hallatar -runokonsertti perustuu
keravalaisen nuoren Henri Tissarin runoihin.
(Kuva: KUT) |
Kuttilaisia tuntevana osasin toki jo ounastella, että lavalla nähtävät näyttelijätyypit tekevät myös hyvää musaa, mutta hei ne tekstit!
Olisin väittänyt, että lyrikoiden taustalta löytyy jokin harmaahapsinen keravalainen Henri, joka on kirjoittanut viimeiset 80 vuotta ja pohdiskellut maailmanmenoa itsekseen omissa runoissaan.
Vaan kattia kanssa.
Runoesityksen sanoitusten taustalta löytyvä Henri Tissari on vasta hädintuskin parikymppinen keravalaisnuori, jonka tarinat ovat elämää suurempia analyysejä luonnosta, arjesta ja rakkaudesta.
Kun bongaa toistuvasti valkoisen höyhenen tai sulan ympäriltään, mitä se tarkoittaa?
Onko valkoiselle höyhenelle olemassa merkitystä?
Rouva Sanan on ympäröinyt viimeisen parin viikon aikana höyhentulva. Törmään, olen astua tai ylleni leijailee yhtäkkiä - etukäteen ajattelematta ja miettimättä - toistuvasti valkoisia höyheniä.
Aina yksi kerrallaan.
Tämän päiväinen Rouva Sanan postaus ei ole maksettu bloggaus, ei kaupallinen yhteistyö minkään valtakunnan tahon kanssa, eikä epäsuora mainoskaan.
Mutta minkäs tällainen keski-ikäinen, lukemisesta ja kirjoittamisesta kiinnostunut rouvashenkilö tekee, kun hän törmää (toistamiseen) sellaiseen aikakauslehteen, että sen sisältöä on pakko alleviivata.
Juu-u. Luit ihan oikein.
Alleviivata.
Seuraavista asioista ehkä osan olet osannut ounastella ja lukea rivien välistä, mutta ihan kaikkea et varmastikaan ole tiennyt.
Eli 10 faktaa Rouva Sanasta.
Ei ajan ystäväksi ja parhaaksi kaveriksi houkutteleminen helppoa ole.
Siksi moni meistä työn ja perheen yhteensovittajista uupuu väsytystaistelun alle. On helpompi nostaa kädet pystyyn ja luovuttaa.
Ota sitten kaikki, samperi. Vie viimeisetkin minuutit, niitähän sinä hamuat kerran kuitenkin. Minä laahustan täällä perässä.
Tulen, tulen joo, kun ehdin.
|
Käsityöt raunhoittavat tutkitusti mieltä ja lisäävät hyvinvointia.
Lisäksi ne auttavat keskittymään. |
Kuulostaako tutulle? Oma elämä menee jossain kaukana edellä? Ohjaksissa on aina joku muu?
Yhteistä kaikessa oli ainakin sille joukolle, joka saapui eilen keskiviikkona neulekahvila
Lentävään Lapaseen Järvenpäähän ottamaan selvää, miten kiireen ja ajan voisi kesyttää.
Ja miten siitä saisi itselleen ystävän.