Päivänä eräänä valmistauduin piiiitkästä aikaa lähtöön sekalaisille työasioille.

Siis toistan: t-y-ö-a-s-i-o-i-l-l-e. 

Kampasin hiukset ja laitoin ripsiväriä, ensimmäistä kertaa aikoihin. 

Puin ylleni farkut ja lenkkarit. Kaivoin esiin kevättakin, jonka pukemista olin odottanut koko pitkän talven.

Mietin, tältäkö se työnteko yleensä tuntuu? Siis töihin lähteminen. Ihmisten näkeminen edes vilaukselta osana työpäivää. 

Muiden kuin virttyneiden verkkareiden ja t-paidan kuluttaminen työasuna. 

Laittautuneena ihan pienesti, mutta juuri sillä lailla sopivasti, että erilaisen olotilan erottaa harmaiden päivien jatkumosta.

Tunne oli hohdokas. Se sai olon tärkeäksi. 

Jotenkin fiksuksi ja tarpeelliseksi.

Ja hyppäsin autoon ja lähdin.

Silloin se sitten iski

Paluumatkalla erotin kaukaa suojatien vieressä pitkän, matalan, kirjavan värisen jonon. Hiljensin,  pysähdyin, ja annoin kulkijoille tietä.

Pitkä letka kulki parijonossa. Se hyppelehti ja kiemurteli hitaasti ja huolettomasti suojatien yli.  

Muutamat hädin tuskin reiteen asti ulottuvat minityypit kikattelivat keskenään. Yksi osoitti kädellään kohti taivasta ja selitti, ja toinen katseli kävellessään kaverin käden osoittamaan suuntaan.

Lapsilla yllä oli sinisiä, punaisia, vihreitä ja keltaisia kurahaalareita, ja jokaisella oli keltainen huomioliivi. Muutaman pienimmän pipon alta erottui hädin tuskin suu.

Viimeisenä kulkeva aikuinen heilautti minulle kiitokseksi kättään. Hänen toiseen käteensä takertunut tyttö tuijotti minua ja kompuroi omiin jalkoihinsa.

Katselin minityyppien letkaa tien toisella puolella, kun se iski. Lujaa ja kovaa. 

Päivät ovat pitkiä, vuodet lyhyitä.

Yhtäkkiä tuli valtava haikeus. Tuli kaipuu menneisiin päiviin ja hetkiin, joista oli enemmän aikaa kuin halusin tunnustaa.

Kyyneleet punkivat silmäkulmiin, valuivat vuolaana virtana pitkin poskiani ja sumensivat näköni.

Ainoa asia, jota mietin oli, että onneksi istuin autossa. 

Että kukaan ei nähnyt.

Ja että, jos olisi tiennyt, mitä päivä tuo tullessaan, olisin jättänyt sen ripsivärin sittenkin laittamatta.