Kirjoittamisesta - ja kirjoittamattomuudesta

07 heinäkuuta 2022

Ei sen pitänyt mennä näin. Bloggaamiseeni ei pitänyt tulla näin pitkää taukoa.

Oikeastihan minä rakastan kirjoittamista. 

Ja bloggaaminen on kirjoittamista.

Sanat ovat ilma, jota hengitän. Sanat ovat elämäntapani.

Mutta samalla ne ovat myös elantoni.

Siinä se juurisyy sitten onkin. Samassa paketissa on välillä vähän jotain liikaa. 

On välillä liikaa kirjoittamista.

Voiko luova työ olla myös harrastus?

Olen usein miettinyt, mitä omalla vapaa-ajallaan tekevät esimerkiksi urheilua, näyttelemistä tai vaikka jonkin instrumentin soittamista ammatikseen harjoittavat? 

Toteuttavatko he itseään oman ammattinsa keinoin päivätyön jälkeen myös silloin, kun ei ole enää pakko? Onko heidän työnsä niin kivaa, että he jatkavat sitä vapaa-ajallaan?

Kun työ ei ole enää työtä vaan vapaa valinta ja keino rentoutua.

Jokainen jalkapalloilija, näyttelijä ja sellon soittaja treenaa ennakkosuunnitelmansa ja -ohjelmansa mukaan ja toteuttaa sovitut työprojektinsa. Se on selvä. 

Jalkapalloilijalla työprojektit kaiketi tarkoittavat erilaisia futisotteluita ja näyttelijällä teatteriesityksiä tai leffan kuvauksia. Sellistillä on omat konserttinsa. 

Mutta kuinka moni samoista tyypeistä harrastaa jalkapalloilua, näyttelemistä tai soittamista? 

Ehkä jokunen, mutta veikkaan, että lopulta aika harva.

Pään täytyy päästä työstä narikkaan. Itseään voi (ja ehkä kannattaa?) voidella myös monella muulla luovalla tavalla kuin tekemällä omaa luovaa työtä.

Omasta työstä on päästävä välillä eroon - niin ihanaa ja antoisaa kuin työ yleensä onkin.

Välillä vähän liikaa kirjoittamista

Jälleen kerran kirjoittajat ovat erilaisessa asemassa muihin luovan työn tekijöihin verrattuna. Niin ulkopuolisten kuin kirjoittajien itsensäkin ajatuksissa.

Ja nyt sormeni osoittaa eniten itseeni.

Unohtuu, että kirjoittaminen on luovaa työtä siinä, missä sellon soittaminenkin 

(Olisipa mielenkiintoista tavata taidemaalari, joka työhuoneelta palattuaan alkaa kotona piirtämään ihan vain siksi, että pään saa nollattua parhaiten työpäivän jälkeen luonnoksia tekemällä. Ilmoittautua saa, jos löytyy.)

Olen syyllistänyt itseäni, kun en ole jaksanut blogata. Aina ei ole edes ollut sanottavaa, vaikka aihe on muhinut mielessä päivätolkulla. 

Aina ei ole kiinnostanutkaan. Blogatkoon muut, joilla on enemmän aikaa ja energiaa.

Päivät ovat olleet täynnä asiakkaille kirjoitettuja tekstejä. On ollut myös tekstien editointeja ja kommentointeja.

On ollut kirjallisen viestinnän koulutuksia, ja on ollut sanataideohjaajaopintoihin liittyvää kirjoittamista ja kirjallisten sisältöjen laatimista.

Paljon kaikkea kirjoittamista ja kirjoittamiseen liittyvää.

En ole enää illalla jaksanut heittäytyä näppiksen ääreen ja alkaa kirjoittaa uudelleen.

Kirjoitustöideni jälkeen olen lähtenyt mieluummin juoksemaan, kävelemään ulos luontoon tai rehkimään kuntosalille. 

Ja olen lukenut. Voi maailma, miten paljon olenkaan tänä vuonna lukenut. Se on ollut i-ha-naa.

Ja olen alkukesän aikana kokenut monta taivaallista herkkua livekonserttien muodossa - nyt, kun jonoksi asti kasautuneita keikka- ja festaritapahtumia on jälleen vihdoin toteutettu.

Muista tasapaino, hyvä rouva

Muistiinmerkintä itselleni: 

Ammattijalkapalloilija, -näyttelijä, -sellisti - ja -kirjoittajakaan - ei ole kone. Omaa luovaa työtä ei voi harjoittaa tauotta ja loputtomasti; missä, milloin ja miten vain.

Kirjoittamista on treenattava. Pitääkseen moottorinsa rasvattuna kirjoittaja tarvitsee säännöllisiä sormiharjoituksia aivan samaan tapaan kuin sellisti - tai vaikka se jalkapalloilija.

Mutta kirjoittaja ja bloggaaja ei ole kone, joka jaksaa painaa pitkää päivää vain, koska oma tekeminen on hauskaa ja palkitsevaa.

Siispä tasapaino ennen kaikkea, hyvä rouva. 

Muista: tasapaino.



0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram