Tämän päiväinen Rouva Sanan postaus ei ole maksettu bloggaus, ei kaupallinen yhteistyö minkään valtakunnan tahon kanssa, eikä epäsuora mainoskaan.

Mutta minkäs tällainen keski-ikäinen, lukemisesta ja kirjoittamisesta kiinnostunut rouvashenkilö tekee, kun hän törmää (toistamiseen) sellaiseen aikakauslehteen, että sen sisältöä on pakko alleviivata.

ranta

Juu-u. Luit ihan oikein.

Alleviivata.

Päätönhän tilanne oikeasti on, jos sitä tarkemmin ajattelee.

Mutta nyt ei ajatella vaan nautitaan lehteen haastateltujen viisaista sanoista - eli koska jossain vaiheessa onnistun kuitenkin tuhoamaan Trendi-lehden viimeisimmän numeron (6/2016), kirjaan oheen itselleni  - ja ehkä myös sinunkin iloksesi - aviisista muutaman mielenkiintoisen ajatuksen.

Note to ourselves: työelämäsloganeita


"Harva pärjää työelämässä pelkällä osaamisella, sillä tässä maassa on paljon ihmisiä, jotka ovat hyviä samoissa asioissa. Siksi on tärkeää, millaisen jäljen jättää itsestään muiden mieleen."

- Elina Ussa, Panimoliiton toimitusjohtaja

"Oivalsin, että vain minä olen vastuussa työmäärästäni."

"Pyydän sivuhommista käypää palkkaa. Kyse on paitsi minun toimeentulostani myös siitä, etten halua edistää ilmaista työtä."

- Meri-Anna Hintsala, kirkkohallituksen viestintäsuunnittelija

"Kukaan muu ei pelasta ihmistä liialta työltä kuin ihminen itse. - Puutarhanhoito ja oleilu ovat tärkeitä myös aikaan saamisen kannalta, sillä alitajunta tekee silloin töitä. Kiireen sijaan kannattaa opetella kehuskelemaan vapaapäivillä."

- Heidi Hautala, europarlamentaarikko

"Isoin riski on se, jos kaikki on turvallista ja varmaa. Siinä ei kehity."

- Linda Liukas, lastenkirjailija, kuvittaja, koodaaja

"Todella monen nykytyöelämän taidon pystyy ottamaan haltuun neuvokkalla googlauksella. - Asiakkaat haluavat antaa rahansa tyypeille, jotka ainakin näyttävät siltä, että he luottavat itseensä. Itsevarmuudella voi feikata sen, ettei tiedä ihan kaikkea."

- Maria Ruuska, tutkimusviestinnän tekijä

"Verkostoituminen tarkoittaa uteliaisuutta, vastavuoroisuutta, ja ihmisten liittämistä yhteen - ei vain sitä, että kerää ihmisiä itsensä ympärille."

- Milla Halme ja Maria Teikari, naisia työelämässä tsemppaavan Facebook-ryhmän Ompeluseuran perustajat

käpy

Pehmeää laskua viikonloppuun 
sekä joutilasta ja rentouttavaa viikonloppua! 
Muistahan ladata akkujasi maanantaita varten.


Postauksen kursiivilla olevat lainaukset ovat 
Trendi-lehden (6/2016) jutusta "20 oivallusta työstä",
toim. Laura Kangasluoma ja Kati Toivanen.