Lukuaika
6
Kommenttia
Maanantai.
11. päivä kesäkuuta.
Minun piti kirjoittaa sinulle tänään tarina. Julkaista se samalla tavalla kuin viime maanantaina ja lukemattomana muuna maanantaina tätä maanantaita ennen.
Kuljetin aihetta pitkään mielessäni. Pyörittelin sanoja päässäni. Rakensin niistä lauseita. Tarinaksikin se lähes muotoutui.
Kunnes.
Kunnes koitti viime viikko, jota olin odottanut kauan.
Olin lausunut hiljaa ääneen unelmani, sanoittanut toiveeni - ja niistä ensimmäisen tein todeksi viime viikolla entisen Oriveden Opiston kirjoittajakurssilla Tampereella.
Ja se oli tämän rouvan menoa se.
Törmäsin opettajaani Petri Tammiseen ennen kuin ensimmäinen tunti alkoi, ja kuulutin hänelle kovaan ääneen, kuinka olin toden totta viikon ansainnut.
Saman tien nolotti. En ollut varma, ymmärsikö hän, miten kovasti halusin päästä kirjoittamaan.
Ehkä hän ymmärsi. Kirjailija, kun hän on.
Viikko oli sellaista kirjoittamisen, lukemisen, palautteen annon ja saamisen sekä kirjoittamiseen ja kirjallisiin keskusteluihin liittyvää ilotulitusta, että en ole ollut edelleenkään ennallani.
En ole halunnut astua pois päivien aikana syntyneestä euforisen kirjoittamisen kuplastani.
Anteeksi.
Kun kesä kääntyy kohti syksyä, kirjoitan kirjoituskurssiin liittyvistä kokemuksistani ja havainnoistani.
Kun kesäkuu etenee, kaivan mieleni syövereistä hauduttelemani blogiaiheen, ja puen sen sinulle sanoiksi ja tarinaksi.
Mutta sitä ennen olen vielä hetken hiljaa, ja nautin kaiken kokemani ja aistimani jälkimainingeista.
Sillä sanat ja kirjoittaminen ovat todellakin sen minussa ansainneet.
...
Mutta.
Mitä sinulle kuuluu? Kertoisitko sinä puolestasi minulle tänään tarinan?
Kuulisin mielelläni. Ihan minkä vain.
Kertoisitko?
Kuva on ikuistettu Ahlmanilla Tampereella viime viikon kirjoittajakurssin maisemissa.
elämästä kirjoittaminen
6 comments
Puhelimen tekstinsyöttö ei tuntenut sanaa kiva. Tarjosi kuvaa joka kerta. Tyypillistä tässä visuaalisuuden vaatimuksiin tukehtuvassa maailmassa, hän ajatteli eikä halunnut muokata otoksiaan.
VastaaPoistaToisaalta kiva oli lattea. Kollega jakeli kivoja kuin tähtiä hotelleille. Palavereissa sai jännittää, oliko ehdotus kolmen vai viiden kivan arvoinen, ja kuinka kivasti sen oli esitellyt.
Jos hän jotain tiesi itsestään niin sen, että hän halusi kirjoittaa, kirjoittaa, kirjoittaa. Miksei hän uskaltanut lakata virumasta näännyttävässä rutiinipalkassaan?
Kuka hänen sanoistaan pulittaisi kissanruokapussin vertaa?
Hän saattaisi lipsauttaa tämän tarinan jälkeen "ihan kiva", ellei hän tietäisi, että sanapari sisältää erään luomakunnan nollasisältöisimmistä kiteytyksistä. Siksi hän pohtii vain: kunpa kaikki saisivat toteuttaa elämässään itseään itselleen rakkaimmalla ja tärkeimmällä tavalla.
PoistaKiitos tarinastasi Ananasaika <3!
Huoh... sydämet silmissä. Kirjaimet kainalossa odottaa hän sitä sopivaa kohtaa aloittaa.
VastaaPoistaTänään tein pienen vihkon blogin suunnittelua varten. Se pitää olla aina mukana, koska ne parhaat ideat löytyvät ihan jossain muualla kuin koneen äärellä.
Olen ilmiselvästi oman äärellä. Nimi on jo valmis.
Sanomisen lahja on upea lahja. Sitä kannattaa vaalia, sinä onnekas.
PoistaSanottava kumpuaa usein silloin, kun aikaa heittäytyä vapaalle. Se suloinen joutilaisuus siis. Se ei ole yliarvostettua.
Tämä rouva pähkäilee Bloggerin sielujen syvyyksiä. Ohjelma otti ja päätti yhtäkkiä lakata ilmoittamasta uusien kommenttien saapumisesta. Mitä tuo, miettii ilmeisesti hän, mutta tämä rouva ottaisi ilmoitukset edelleen kiitollisena vastaan - vaikka kesken sen joutilaan hetken.
Mitäpä kertoisin? Olen ollut jotenkin aivan loppu tuon työni suhteen ja blogi on toiminut ihanana piristysruiskeena arjessa. Uskaltauduin laittamaan shortsikuvia blogiin ja olen jollain hullulla tavalla itsestäni hurjan ylpeä. Pullukka uskalsi taas laittaa kapustansa keittoon, johon ei mahdu pullukoita. Palaute on ollut niin ihanaa, että hehkun onnea monta viikkoa. Olipas sekava tarina nyt sinulle tässä :) Haleja viikkoosi <3
VastaaPoistaSinä ihana, jonka mahtavan kuvan bongasin verkosta ja somesta kyllä viime viikolla <3. Olen superylpeä ja toisaalta myös iloinen kuvastasi. Se oli upea! Maailma tarvitsee kaltaisiasi ja kertomiasi tarinoita. Ne riittävät sellaisenaan: muuta ei tarvita.
PoistaTänne olisin sinullekin vastannut jo paljon, paljon aikaisemmin, mutta kuka tietää, mikä Bloggeria vaivaa?! Se on yllättäen ja pyytämättä tulkinnut, että kommenttien saapumisesta ei tarvitse enää ilmoittaa lainkaan. En ymmärrä sen sielunelämää, enkä saa sitä tottelemaan.
Ehkä Blogger tarvitsee vain hetken lepoa ja rauhaa :D.
Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!