Tänään on yksi niistä päivistä.

Tahmea maanantai.

Tahmealle maanantaille on tyypillistä, että se käynnistyy jo aamusta.

Kesken syvän unen havahdut, kuinka jokin soi jossain. Mietit missä ja ennen kaikkea, miksi.

Paiskaat herätyksen kiinni, ja kampeat itsesi ylös. Jäsenesi ovat kankeat, mielesi on väsynyt.

Miksei tänään voisi olla toinen sunnuntai?

Sihtaat halki rähmäisen näkökentän tiesi kohti keittiötä. Tartut kahvipannuun vain huomataksesi, kuinka yö on verhonnut puoli keittiötä paksuun siitepölyyn.

Sen siitä saa, kun unohtaa toukokuussa ikkunan yöksi auki.

Kahvin valmistumista odotellessa tuijotat täyteen sullotun kalenterisi viikon ohjelmaa ja mietit, mistä alkaisit purkaa to do -listaasi.

Huokaat.

Lyöt kalenterin vaaleanpunaiset kannet kiinni. Elämäni vuosi kalenterin kannessa sanotaan.

Tänään se tuntuu kaikelta muulta.

Urheilukello etoo. Et halua sitä ranteeseesi hetken kuluttua muistuttamaan: LIIKU. Unohdat kellon pöydälle.

Tartut puhelimeesi, ja ryhdyt selailemaan somen ja Hesarin päivitysvirtaa.

Ilmatieteenlaitos varoittaa ukkoskuuroista ja pään kokoisista rakeista. Kuorsaamiseen on tarjolla yksinkertaisia kotikonsteja. Suomalainen oopperalaulaja on julkaissut itsestään Instassa alastonkuvan ja saanut somen sekaisin.

Huokaat uudestaan.

Aamukahvi valmistuu. Terästäydyt, vaihdat puhelimessa itsesi sähköpostin puolelle, ja palaat takaisin aivottomaan some-selailuun.

Kolmannen kahvimukillisen ja rusinapitkoviipaleen jälkeen pohdit, että mitä tässä vastaan taistelemaan. Ei kai tässä sen kummempia.

Tänään nyt vain on tällainen aamu.

Tahmea maanantai.

Kun herätyskellon soitosta on kulunut kolme tuntia ja olet to do -listasi kohdassa yksi, mietit enää, kuinka kauan sinun on oltava tahdikkuussyistä hereillä ennen kuin voit palata takaisin nukkumaan.

Voidaanko sopia, että neljä tuntia on maanantaille ihan passeli määrä?