Tiedätkö sen tunteen, kun kaikki asiat ovat ihan hyvin. Oikeastaan paremmin kuin hyvin. Ja kaikesta huolimatta jokin tökkii.

Yllätät itsesi jonkin sorttisen syysapatian vallasta.

"Kun kesä syksyyn vaihtuu ja lehtien nään lentävän. Tunnen saman ikävän."  (Hän - J. Karjalainen)

Tuijotat vuorotellen työpöydälläsi olevaa, huolella laatimaasi to do -listaa ja tyhjää läppärin ruutua. Et etene, etkä innostu. Huokaat ja lyöt läppärin kannen kiinni.

Ajatuksesi karkailevat. Nojaat tuolillasi taaksepäin, painat niskaasi kiinni tuolin selkänojaan, ja annat hiustesi valahtaa kasvoillesi.

Vaihdat jalkojasi työpöydän alla uuteen asentoon, ja palautat ne takaisin.

Sade rummuttaa ikkunaan. Sähköposti ja Facebook ovat hiljaa. Et löydä lohtua tai näennäistä tekemisen tunnetta edes kännykästä.

"Kohta on kaikilla uudet kuviot. Kalpeat kasvot, talven tuppisuut." (Ollaanko tämä kesä näin - Olavi Uusivirta)

Ryhdistäydyt, ja käyt noutamassa keittiöstä kahvimukillisen uskotellen itsellesi, kuinka yhden lisäkofeiiniannoksen jälkeen löydät päivään tarvittavan puhdin.

Totta kai! Niin olet aina aikaisemminkin löytänyt.

Ja seuraavana aamuna sama kela alkaa pyöriä uudestaan.

Vaikka kaikki on oikeasti ihan okei.