Jos ihan tarkkoja ollaan, ylitseni on vyörynyt viimeisen kuukauden sisällä ties kuinka mones ärsytyksen ja ketutuksen aalto.

Kaikki on ihan okei - ja #kyllämetästäselvitään-asenne sekä sapetuksen tunteet ovat vaihdelleet vuorotellen. Nyt on menossa jälleen jälkimmäinen.

En ole minkään vuodenajan vanki, mutta menneinä viikkoina luulin pitkään potevani elämäni ensimmäistä kevätväsymystä.

En yksinkertaisesti päässyt sängystä ylös, 10 tuntia yöunta tuntui kasvaneen valon määrästä huolimatta vähäiseltä, ja nukuin monena aamuna pommiin.

(Maailmankaikkeus onneksi armahti minut tekoni seurauksilta, sillä korona-kuukauden ainoa rangaistukseni on ollut, että olen aloittanut työni paria tuntia normaalia myöhemmin ja jatkanut iltaan).

Väsymykseni ei ole ollut minulle millään muotoa tavanomaista.

Kunnes tajusin, että eihän se mitään kevätväsymystä ole. Se on väsymystä ihan kaikkeen. Vähemmissäkin tapahtumissa olisi aihetta nukkua monen päivän yli.

On siksi pakko hakea lohtua ja hetken energiaa jostain muualta. Kuten vaikka korona-päivien parhaista:

1. Omat kotinurkat

Kuulostaapa tämä sinun korviisi miten kliseiseltä tahansa, parhautta näissä korona-päivissä ovat olleet omat kotinurkat.

Viimeksi viime juoksulenkillä (juu-u, kiitos koronan olen alkanut jälleen juosta - harrastus olisi hyvin todennäköisesti saanut odottaa, jos oma kotisali ei olisi koronan vuoksi kiinni) ymmärsin sen jälleen:

Aivan sama vaikka Uudenmaan rajalle viriteltäisiin millaisia sulkuja tahansa tai meitä kiellettäisiin vielä pitkään liikkumasta ja kokoontumasta, pärjään ilman ongelmia niin kauan, kun totaalista ulkonaliikkumiskieltoa ei tule.

Elän ja hengitän omista kotinurkista ja Tuusulanjärven rantamaisemista. Tunti happea järven rannalla tai saman mittainen lenkki sen maisemissa, ja jaksan enemmän kuin synkeimpinä hetkinä uskonkaan.

Ja no, rehellisesti sanottuna, viihdyn kotona.

Parisen viikkoa sitten hämmästyin, miten vähän muutoksia korona on lopulta tuonut omaan arkeeni töitä ja siihen liittyviä rankkoja muutoksia lukuun ottamatta.

Jos olisi mahdollisuus elää vain pelkkää kotiarkea, voisin melkein kysyä: ai, siis niinku mikä korona?

Harmi vain, kun ei voi...

2. AURINKO

Mikä on tuo ihmeellinen taivaankappale, joka pitkän lumettoman talven jälkeen jaksaa nyt vain paistaa ja paistaa!

Olin lähes unohtaa sen olemassa olon, mutta taivaalla se todistetusti yhä on.

Ja jostain maagisesta syystä aurinko on viime päivinä ilmoittanut entistä useammin omasta läsnäolostaan ja taidoistaan tehdä ihmisen hyvinvointia lisääviä taikoja.

Tykkään, todellakin tykkään! Antaa auringon paistaa vain. Kyllä tähän maahan nyt paistetta tarvitaankin.

3. Lukeminen

Havahduin päivänä eräänä, kuinka olen lukenut alkaneen vuoden aikaan enemmän kuin naismuistiin. Siis kirjaimellisesti.

Olen lukenut saman verran viimeksi teinivuosinani. Ja sama toistuu siis nyt, kun rouva on tullut sopivaan ikään.

No, rehellisyyden nimissä, täytyy todeta, että buusti alkoi jo joulun ja uudenvuoden joutilaina juhlapyhinä.

Sitä vahvisti uutenavuotena salaa ilmoille lausuttu ajatus, että kun en tänä vuonna ryhtynyt mihinkään parempiin lupauksiin, voisin ottaa ainakin hieman vakavammin lukemisen.

Ja siitä se sitten lähti. Hieman vaivihkaa.

Jokin päivä sitten havahduin luettujen kirjojen kasvanutta pinoa silmäillessäni (jota en ole siis saanut toviin kiertoon, koska se koo), että olen lukenut keskimäärin kaksi kirjaa kuukaudessa.

Se on pieni määrä ihmiskunnalle ja joillekin himolukijoille, mutta toooodella suuri määrä muuan rouvalle.

Ja mikä parasta, olen pysynyt aika hyvin tämän vuoden teemassani: vähemmän faktaa, enemmän tarinoita. Se on ihanaa.

Muuten, jos tarinat ja lukeminen kiinnostavat enemmän, olen aikeissa kirjoittaa aiheesta erikseen vielä jossain vaiheessa oman postauksen. Vain, koska kirjat ja tarinat ansaitsevat sen.

Luvassa on ehkä muutamia kirjavinkkejäkin.

4. Kauppa-auto

Olen ollut ruokakauppojen vakiintunut kotiinkuljetus- ja noutopalvelujen hyödyntäjä jo kauan ennen koronaa. Hämmennystä minulle on sen sijaan aiheuttanut se, kuinka ruuhkaisia ne ovat nyt olleet.

On ihan liikaa vaadittu, että nelihenkisen perheen äiti jaksaa miettiä ruokalistaa vajaan kahden viikon päähän.

Tässä tämän hetkisessä elämänvaiheessa huushollimme ruoan kulutus on ihan JÄRJETÖN. Nykyiseen sosiaalisen etäisyyden yhtälöön mahtuu huonosti se, että kaupassa pitäisi ravata monta kertaa viikossa.

Tällä viikolla vihdoin tärppäsi. Sain varatuksi perheen ruoat verkosta etukäteen säällisellä toimitusajalla.

Hieroin salaa käsiäni yhteen ja kiemurtelin tyytyväisenä tuolillani, kun mietin, kuinka joku muu hoiti paikallisessa marketissa pääsiäisostosten keräämisen puolestani. Se ei meinaan ole ollut ihan mikään pikkutehtävä se.

Tuulettelisin sille jo ihan ilman koronaakin.

Aurinkoista pääsiäistä! 

PS. Poimi musiikkivinkit joutilaisiin päiviisi täältä.