Korona-päivien neljä parasta

09 huhtikuuta 2020

Jos ihan tarkkoja ollaan, ylitseni on vyörynyt viimeisen kuukauden sisällä ties kuinka mones ärsytyksen ja ketutuksen aalto.

Kaikki on ihan okei - ja #kyllämetästäselvitään-asenne sekä sapetuksen tunteet ovat vaihdelleet vuorotellen. Nyt on menossa jälleen jälkimmäinen.

En ole minkään vuodenajan vanki, mutta menneinä viikkoina luulin pitkään potevani elämäni ensimmäistä kevätväsymystä.

En yksinkertaisesti päässyt sängystä ylös, 10 tuntia yöunta tuntui kasvaneen valon määrästä huolimatta vähäiseltä, ja nukuin monena aamuna pommiin.

(Maailmankaikkeus onneksi armahti minut tekoni seurauksilta, sillä korona-kuukauden ainoa rangaistukseni on ollut, että olen aloittanut työni paria tuntia normaalia myöhemmin ja jatkanut iltaan).

Väsymykseni ei ole ollut minulle millään muotoa tavanomaista.

Kunnes tajusin, että eihän se mitään kevätväsymystä ole. Se on väsymystä ihan kaikkeen. Vähemmissäkin tapahtumissa olisi aihetta nukkua monen päivän yli.

On siksi pakko hakea lohtua ja hetken energiaa jostain muualta. Kuten vaikka korona-päivien parhaista:

1. Omat kotinurkat

Kuulostaapa tämä sinun korviisi miten kliseiseltä tahansa, parhautta näissä korona-päivissä ovat olleet omat kotinurkat.

Viimeksi viime juoksulenkillä (juu-u, kiitos koronan olen alkanut jälleen juosta - harrastus olisi hyvin todennäköisesti saanut odottaa, jos oma kotisali ei olisi koronan vuoksi kiinni) ymmärsin sen jälleen:

Aivan sama vaikka Uudenmaan rajalle viriteltäisiin millaisia sulkuja tahansa tai meitä kiellettäisiin vielä pitkään liikkumasta ja kokoontumasta, pärjään ilman ongelmia niin kauan, kun totaalista ulkonaliikkumiskieltoa ei tule.

Elän ja hengitän omista kotinurkista ja Tuusulanjärven rantamaisemista. Tunti happea järven rannalla tai saman mittainen lenkki sen maisemissa, ja jaksan enemmän kuin synkeimpinä hetkinä uskonkaan.

Ja no, rehellisesti sanottuna, viihdyn kotona.

Parisen viikkoa sitten hämmästyin, miten vähän muutoksia korona on lopulta tuonut omaan arkeeni töitä ja siihen liittyviä rankkoja muutoksia lukuun ottamatta.

Jos olisi mahdollisuus elää vain pelkkää kotiarkea, voisin melkein kysyä: ai, siis niinku mikä korona?

Harmi vain, kun ei voi...

2. AURINKO

Mikä on tuo ihmeellinen taivaankappale, joka pitkän lumettoman talven jälkeen jaksaa nyt vain paistaa ja paistaa!

Olin lähes unohtaa sen olemassa olon, mutta taivaalla se todistetusti yhä on.

Ja jostain maagisesta syystä aurinko on viime päivinä ilmoittanut entistä useammin omasta läsnäolostaan ja taidoistaan tehdä ihmisen hyvinvointia lisääviä taikoja.

Tykkään, todellakin tykkään! Antaa auringon paistaa vain. Kyllä tähän maahan nyt paistetta tarvitaankin.

3. Lukeminen

Havahduin päivänä eräänä, kuinka olen lukenut alkaneen vuoden aikaan enemmän kuin naismuistiin. Siis kirjaimellisesti.

Olen lukenut saman verran viimeksi teinivuosinani. Ja sama toistuu siis nyt, kun rouva on tullut sopivaan ikään.

No, rehellisyyden nimissä, täytyy todeta, että buusti alkoi jo joulun ja uudenvuoden joutilaina juhlapyhinä.

Sitä vahvisti uutenavuotena salaa ilmoille lausuttu ajatus, että kun en tänä vuonna ryhtynyt mihinkään parempiin lupauksiin, voisin ottaa ainakin hieman vakavammin lukemisen.

Ja siitä se sitten lähti. Hieman vaivihkaa.

Jokin päivä sitten havahduin luettujen kirjojen kasvanutta pinoa silmäillessäni (jota en ole siis saanut toviin kiertoon, koska se koo), että olen lukenut keskimäärin kaksi kirjaa kuukaudessa.

Se on pieni määrä ihmiskunnalle ja joillekin himolukijoille, mutta toooodella suuri määrä muuan rouvalle.

Ja mikä parasta, olen pysynyt aika hyvin tämän vuoden teemassani: vähemmän faktaa, enemmän tarinoita. Se on ihanaa.

Muuten, jos tarinat ja lukeminen kiinnostavat enemmän, olen aikeissa kirjoittaa aiheesta erikseen vielä jossain vaiheessa oman postauksen. Vain, koska kirjat ja tarinat ansaitsevat sen.

Luvassa on ehkä muutamia kirjavinkkejäkin.

4. Kauppa-auto

Olen ollut ruokakauppojen vakiintunut kotiinkuljetus- ja noutopalvelujen hyödyntäjä jo kauan ennen koronaa. Hämmennystä minulle on sen sijaan aiheuttanut se, kuinka ruuhkaisia ne ovat nyt olleet.

On ihan liikaa vaadittu, että nelihenkisen perheen äiti jaksaa miettiä ruokalistaa vajaan kahden viikon päähän.

Tässä tämän hetkisessä elämänvaiheessa huushollimme ruoan kulutus on ihan JÄRJETÖN. Nykyiseen sosiaalisen etäisyyden yhtälöön mahtuu huonosti se, että kaupassa pitäisi ravata monta kertaa viikossa.

Tällä viikolla vihdoin tärppäsi. Sain varatuksi perheen ruoat verkosta etukäteen säällisellä toimitusajalla.

Hieroin salaa käsiäni yhteen ja kiemurtelin tyytyväisenä tuolillani, kun mietin, kuinka joku muu hoiti paikallisessa marketissa pääsiäisostosten keräämisen puolestani. Se ei meinaan ole ollut ihan mikään pikkutehtävä se.

Tuulettelisin sille jo ihan ilman koronaakin.

Aurinkoista pääsiäistä! 

PS. Poimi musiikkivinkit joutilaisiin päiviisi täältä.



6 kommenttia

  1. Heippuli hei Minna ja ihanaista alkavaa pääsiäisen aikaa sulle!
    No hienostihan sä olet selvinnyt koronan kynsissä ja eikö ookki hienoa, että olet saanut aloittaa joustavasti päiväsi, pitäisköhän sun siirtyä tuohon kokonaan :D.
    Mulle korona ei ole paljoakaan vaikuttanut normaali arkeen. Joka aamu starttaan auton ja ajan töihin Hyvinkäälle, tulee niitä asiakkaita tai ei, mutta kun kiinnikään ei voi pitää, se olisi selvä giljotiini kaupalle, jos ei jo tämäkin, huoh.
    Vanhemmille käyn pari kertaa viikossa täyttämässä ruokavarastoja.
    No siskolla ollaan asuttu jo 2 viikkoa, remontti kyllä etenee, mutta hitsin hitaasti... voi olla, että viihdytetään siskoa vielä reilu kuukausi, hmmmmm toivottavasti hänen hermot kestää.
    Mä olen totaalisesti kyllästynyt tähän koronaan! Kiroan sen alimpaan helvettiin, tää lamaannuttaa mut täysin ja kaikken eniten harmittelen, ettei päästä välillä mökille happihyppelylle, seinät kaatuu huolista ja murheista päälle (mä olen sellainen pirun etukäteen murehtija).
    Onneksi paistaa edes tuo aurinko, viikonloppuna taidan tulla pihamaalle kerää niitä pirun kotiloita, grrrrr..... että silleen :D.
    Mutta pysy sinä ihanainen terveenä ja vaikka inhottaakin tuo "kyllämetästäselvitään", niin kyllä kait me selvitään <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinä, en tiennytkään, mitä kaikkea arkeesi kuuluu juuri nyt <3. Harva oman koronakaaoksensa keskellä ymmärtää, millaisessa kurjimuksessa suurin osa yrittäjistä on juuri nyt. Parin tuhannen kertakorvaus yrittäjälle on todella laiha lohtu, jos yrityksen pelkät juoksevat kulut ylittävät sen yhdessä kuukaudessa - ja kun kuukausi on aikaa jo eletty. Jollain kai sen yrittäjänkin ja hänen perheensä pitäisi elää - ihan kuten koronan vuoksi lomautettujen työsuhteistenkin.

      Pelkään pahoin, että yhteiskuntamme on vielä suuremmassa kaaoksessa koronan jälkeen kuin sen aikana. Vaikka hokisimme millaista mantraa tahansa, kaikki eivät tästä ajasta selviä.

      On haettava lohtu nyt sieltä, mistä sen vielä voi. Onneksi paistaa aurinko, ja on pääsiäinen. Joutilaita hetkiä ja hengittelyä keväisessä ulkoilmassa <3! Olet ajatuksissani <3!

      Poista
  2. Jopa minulla, ikuisella sohvaperunalla, on liikunta lisääntynyt. Töissä tulee käytyä lasten kanssa kävelyillä (lähellä rakennetaan ja siellä on hienoja koneita joita voi ihastella). Lisäksi ulkoilutan miestä, en kuitenkaan talutushihnassa, vaan ihan käydään kävelyllä vaan. Kovasti suunnittelin lukemista, mutta en ole kahden kirjan jälkeen saanut aloitettua kolmatta, ehkä tässä olisi vielä parannettavaa. Olen leiponut todella usein ja siitähän nuo ukkelitkin tykkää.
    Ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heeii, Outi, nyt olen kyllä superiloinen vuoksesi.

      Erityisesti Instan Storiesien puolella olen käynyt seuraajieni kanssa hyviä keskusteluja liikunnasta ja sen merkityksestä. Olen muistuttanut, että en ole mikään liikunnan tuputtaja, vaikka siitä paljon puhunkin (rehellisesti olen tyypillinen suomalainen antiliikkuja).

      Mutta olen omakohtaisesti todennut liikunnan hyvää tekevät vaikutukset niin vahvasti, että vaikea sitä on arjessa olla ottamatta esiin. Sitä paitsi liikunta ja ulkoilu kevätsäässä ovat niitä yksiä harvoja asioita, joita voimme vielä kohtalaisen vapaasti harjoittaa kodin seinien ulkopuolella.

      Hyvä sinä siis!

      Ja hei sama täällä: antikokkaajasta on koronan aikana muotoutunut aika säännöllinen leipoja. TÄYSIN poikkeuksellista :D.

      Apropoo, täytyykin tästä lähteä kääretortun tekoon. Lupaan paljastaa Instan Storiesin puolella, miten se onnistui. Odotukset eivät ole kokemuksesta ihan korkealla :D.

      Ihanaa pääsiäistä Outi <3!

      Poista
  3. Luonto ja aurinko! ovat piristäneet. Nyt vasta huomaa kuinka harmaa koko talvi oli ja kuinka ihanaa päiväpaiste onkaan!

    Aurinkoista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän ei voi olla kuin komppaamatta: SAMA!

      Oikein havahduin tässä päivänä eräänä, että mitä ihmettä: kaiken tämän meidän ikävän ja kurjuuden keskellä aurinko se vain paistaa meille päivästä toiseen pitkän, pimeän, lumettoman talven jälkeen ja muistuttaa olemassa olollaan toivosta ja uuden alusta. Sitä muistutusta me kaikki todellakin kaipaamme juuri nyt.

      Ihanaa pääsiäistä Tuuli <3! Iloista, kun kävit kylässä <3!

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram