Kuin salama kirkkaalta taivaalta

05 toukokuuta 2022

Se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Tuijotin muuan sunnuntaina noin kello 10.42 rannassa selkä juoksusta hikisenä kohmeista järven selkää. Talvi piti yhä kiinni palttoostaan, mutta rantakivien edessä oli jo pieni sula kohta. 

Taivas oli sinisen kirkas. Niin sininen, että se lähes sattui silmiin ilman aurinkolaseja.

Peipposet veisasivat takanani olevissa puissa. Ne puhalsivat rinnastaan säveliään maailmalle yhtä korkealta ja kovaa kuin keväiset muuttolinnut ylipäätään osaavat.

Ja juuri sillä hetkellä ymmärsin, että se on muuten tässä. 

Tänään. Nyt, ja tässä näin.  

Elämä.

Se arkinen ja ihana elämä, jota minulla ehti olla ikävä. Kauan.

Kaksi vuotta.

Olin päivää aikaisemmin selannut paperista kalenteriani, katsellut sen sivuja ja kirjannut muutaman viikon päähän yhden uuden merkinnän.

Mietin, miksi kalenterini sivut tuntuivat niin oudoille ja omituisille. Kääntelin sivuja eteen- ja taaksepäin, kauaksi syvälle talveen. Yhtäkkiä oivalsin.

Kalenterini ei ollut aikoihin näyttänyt samanlaiselta kuin sinä päivänä. Kalenterissani oli merkintöjä. Runsaalla kädellä täytettyjä tapaamisia, tapahtumia, käyntejä ja työkeikkoja. Tapaamisia kasvokkain.

Kaikkea sitä, mitä kalenterini sivut olivat huutaneet tyhjyyttään viimeisen kahden vuoden ajan.

Siinä sykki elämä.

Sanoinko minä siis sen jo? 

Arkinen ja ihana elämä, joka oli vihdoinkin alkanut uudestaan.




2 comments

  1. Kyllähän tämä oikeasti tuntuu hyvältä, paluu normaaliin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kyllä! Tämä on niin ihanaa, ettei oikein edes uskokaan <3.

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram