Talviloman survival kit: probiootit ja aurinkokapselit

17 helmikuuta 2017

                                                                                                                                       Yhteistyössä Bioteekki

Onko matkalaukku ja passi kaivettu eteiseen esille? 

Kutsuvatko sinua talviloman aikana suolaiset merivedet ja etelän kuumat tuulet?

Rouva Sana

Erityisesti kaukolomalle talvella matkaileville suomalaisille tärkeä osa matkapakkaamista on etelän loman ”survivalkit”, selviytymispakkaus.

Kun jauhonvalkoinen maija meikeläinen pölähtää kaurapuurolautasen äärestä maille kaukaisille vierahille, koetuksella on pian niin vatsa kuin hipiäkin.

Mitä kauemmaksi lomamatka ulottuu, sitä varmemmin suomalaiseen selviytymispakkaukseen kuuluvat probiootit ja ulkoisten aurinkosuojien lisäksi sisäisesti nautittavat aurinkokapselit. 

Molemmat kuuluvat myös tämän rouvan matkatavaroiden joukkoon.

Probiootit

Lomamatkalla keho joutuu kosketuksiin uuden ja erilaisen bakteeriston kanssa kuin mihin olemme päivittäin tottuneet. Jotta loma onnistuisi, on tärkeää huolehtia koko perheen hyvinvoinnista.

Vaikka kotomaassa olisi tottunut tuliseen ja eksoottiseen ruokaan, reissussa vatsa voi kenkkuilla. Maitohappobakteerit eli probiootit ovat vatsan ystäviä lomamatkalla. 

Tosin silloinkaan unohtaa ei sovi varovaisuutta ruokien valinnan ja käsihygienian suhteen. Hyvä tapa on aloittaa probioottien nauttiminen hyvissä ajoin ennen loman alkua.

Bioteekin Probiootti Comp on erittäin vahva maitohappobkateeri, joka sisältää neljää tutkittua maitohappobakteerikantaa. Se soveltuu myös kasvisruokavaliota noudattaville.

Bioteekin Probiootti Comp sisältää glutamiinia ja biotiinia, joka vahvistaa vatsan limakalvoa. 

Bioteekin Probiootti Comp valittiin myös muun muassa laadun ja luotettavuutensa vuoksi vuoden 2017 terveystuotteeksi. Maininnan on myöntänyt Suomen Terveystuotekauppiaiden liitto.


Aurinkokapselit

Muun muassa beetakaroteenia ja A-vitamiinia sisältävät aurinkokapselit jakavat Suomessa käyttäjien keskuudessa mielipiteitä. Keittiökeskusteluissa on kuitenkin entistä enemmän niitä, jotka kokevat omakohtaisten kokemustensa perusteella hyötyneensä aurinkokapseleiden nauttimisesta.

Neljän vuodenajan suomalaisten tiedetään reissussa olevan hyvin herkkähipiäistä kansaa. 

Kun helteisten aurinkopäivien määrä saattaa Suomessa jäädä jopa yhden tai kahden käden sormin laskettaviin päiviin, ei ihme, että ihomme ei kestä aurinkoa.

Aurinkokapselit yhdistettynä aurinkosuojatuotteisiin edesauttavat paahteessa ihon hyvinvointia. Eikä huonona pidetä sitäkään, että aurinkokapseleiden avulla monen käyttäjän mielestä rusketus kestää pitempään.

Probioottien tapaan myös aurinkokapseleiden nauttiminen tulee aloittaa jo ennen lomamatkan alkamista. Kapseleiden vaikutus alkaa vasta päivien myötä.

Bioteekin Teho Aurinkokapseleissa annostus on alussa, jo ennen aurinkokautta, isompi. Kapseleita nautitaan jopa parisen viikkoa ennen lomamatkan alkua kaksi kapselia päivässä, jonka jälkeen määrää pienennetään yhteen. 

Kapseleita on hyvä nauttia vielä lomamatkan jälkeen – vaikkapa sitten keväthangilla.


Juttu on toteutettu yhteistyössä Bioteekin kanssa.
Juttu on julkaistu muokattuna alun perin Bioteekin verkkosivuilla.


2 kommenttia

  1. En ollutkaan ennen kuullut Aurinkokapseleista. Kuulostaa hyviltä, pitäisköhän Rachidille niitä hankkia, kun sen nahka palaa niin herkästi.
    Ihanaa viikonloppua rouva Sana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkokapseleita (tai vastaavia) löytyy monelta eri valmistajalta, mutta kokemukseni mukaan nämä ovat eräitä parhaita. Kannattaa ainakin kokeilla joskus. Investointi ei ole iso, vaikka kokemukset eivät olisikaan napakymppi.

      Valoa ja iloa <3!

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram