Sä olet syypää mun hymyyn - ja muita juhlakankkusen synnyttämiä ajatuksia

10 syyskuuta 2018

Omaan, no, ei-ihan-niin-hienostuneen huumorintajun. Nauran tikahtuakseni melkein kaikelle. Eniten mieluusti itselleni - ja ystävien kanssa itselleni.

Olin hiljan eräässä tilaisuudessa kuuntelemassa, kun Duudsonien H-P Parviainen avasi neljän kaverin muodostaman ryhmän tarinaa (joka muuten on mielenkiintoinen, mutta se on taas kokonaan toinen stoori se).

Parviainen totesi, että kun kaupungilla törmää joko puhelinpylvääseen tai kiinni olevaan lasioveen, omaa naurua ei ole syytä piilottaa. Kannattaa nauraa: isosti ja kovaan ääneen.

Nauru saa Parviaisen mukaan ympärillä olevat ihmiset hymyilemään, ja päivästä tulee kaikille piirun verran parempi.

Olisin voinut lisätä samaan listaan myös oven karmit, pöydän kulmat, laatikkopinot, seinäkaapit, talon kulmaukset, portaat, kaupan pakastealtaat sekä erilaiset vastaanotto- ja myyntitiskit, vain muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Törmätessä usein ensin sattuu, mutta sen jälkeen lähes poikkeuksetta myös naurattaa, ääneen. Toivottavasti myös muitakin lähellä olevia.

En paheksuisi muiden naurua yhtään.

crapula, juhlacrapula, elämästä, ystävyys, juhlat


Joskus huumorintajuni on... löysä. Vetelä. Sellainen hapanimelä.

Kun sattuu oikeanlainen päivä, suorastaan sytyn Kauhea kankkunen -elokuvien kaltaisesta huumorista. Elokuvissa toistuu sama teema: elämä palaa päättömien sekoilujen jälkeen takaisin raiteilleen ja hyvä arki jatkuu, mutta muistot ovat joka kerta ystävyyden ansiosta loikan verran rikkaampia.

Jos katsoit perjantaina televisiosta tsiljoonatta kertaa uusintana esitetyn Kankkusten ykkösosan, ehkä muistat, kuinka häihin valmistautuvan Dougin ystävä Alan toteaa elokuvan alkupuolella polttareiden menomatkalla suunnilleen näin: "Me kaikki kuolemme vähän joka päivä".

Alanin mukaan olemme jokainen aina yhden päivän verran lähempänä omaa päätepistettämme.

Siksi yhdessä vietetyillä muistoilla ja kokemuksilla on sijansa - vaikka ne sisältäisivät joskus hetken räävitöntä naurua ja päätöntä sekoilua.

Kankkusen Alanin sanat tulevat mieleeni, kun muistelen mennyttä viikonloppua. Lauantai ei sisältänyt päätöntä sekoilua, eikä räävittömyyttäkään esiintynyt (tällä kertaa) yhtään.

Mutta muuten päivään kuului lämpimiä jälleennäkemisiä, tuntitolkulla sydämestä asti kumpuavaa ääneen nauramista, ja niin paljon hokeamia "ihanaa" ja "mahtavaa", että laitan sanat toviksi boikottiin ja korvaan ne muilla.

Tunnustan tänään suoraan: minulla on krapula  (tai crapula, kuten saamamme viinipullon kylki lauantaina kuulutti).

Mutta tämä krapula on nyt täysin henkistä sorttia. Olen voipunut lauantain aikana virranneesta ystävyydestä ja sen synnyttämistä muistoista.

Ennustan, että crapula voi kestää pitkään.

crapula, juhlacrapula, elämästä, ystävyys, juhlat

Kysyttäessä kuvailen itseäni sosiaaliseksi erakoksi. Nimityksessä ei ole minusta mitään ristiriitaista. Minussa on hallitsevana ominaisuutena erakkous: halu ja suoranainen tarve saada viettää aikaa omassa yksinäisyydessäni.

Viihdyn yksin tai kotona perheen kanssa ilman mitään pakollisia menoja suuntaan eikä toiseen. Hektinen elämä ahdistaa.

Yksin ja hiljaa oleminen antaa tilaa ajatella ja haudutella. Samalla syntyvät parhaat ideat. Myös kirjoittaminen vaatii aikaa ja mahdollisuuden keskittyä.

Samaan aikaan minussa on kuitenkin aimo annos sosiaalisuutta. Pääni kaipaa aika ajoin uusia virikkeitä, ja jylhässä yksinäisyydessä haudutellut ideat ja ajatukset jalostuvat lopulliseen muotoonsa vasta vuorovaikutuksessa.

Ystävien merkitys on ollut minulle aina korvaamaton.

Mene ja tiedä, ehkä ystävät ovat olleet merkityksellisiä myös siksi, että oma sukuni on olemattoman pieni ja se vähä on jäänyt kaukaiseksi.

Kun mieltä painaa murhe, joku kilauttaa ensimmäisenä omalle sisarukselleen. Toinen tekee kesällä kotimaan road tripin viiden serkkunsa kodin kautta ja viihtyy matkallaan kaksi viikkoa.

Minun tukipilarini ovat olleet aina ystävät. Heistä osa on kulkenut mukana elämässäni kuin muilla suvun tärkeät jäsenet: pitkään. Useat kaukaa nuoruudesta asti.

crapula, juhlacrapula, elämästä, ystävyys, juhlat

Kaikki tässä ja nyt on kuin veitsenterällä piirretty ohut viiva. Tänään olet viivan sykkivällä puolella. Jonain toisena päivänä enää et.

Olipa meistä jokainen mitä mieltä tahansa Kauhean kankkusen tarinoiden ja huumorin laadukkuudesta, Alan on kuitenkin oikeassa: me jokainen on tänään aavistuksen verran kuolleempi kuin eilen.

Yhtenä päivänä on on. Toisena päivänä off.

Jos joskus joudut tuta elämän raadollisuuden kirjaimellisesti - ja sen jälkeen, kun toivut sen herättämästä järkytyksestä ja surusta -, sinulle käy ehkä niin kuin minulle: rakkaista ja merkityksellisistä ystävistä tulee aikaisempaakin tärkeämpiä.

Mikään elämässä ei ole itsestään selvää. Kannattaa nauraa yhdessä ja halata, sekoillakin joskus, kun voi.

Jo siinä on siksi aihetta juhlaan. Ystävät ovat syypää mun hymyyn.

Jos en löydä tietäni lauantain juhliemme aiheuttamasta euforiasta takaisin taajuudelle, olen hautautunut pitkään kestävään juhlakankkuseen.

Ei tarvitse tulla pelastamaan. Kömmin olotilastani esille.

Joskus.

Sillä nyt vain nautin ja kellun muistojen aiheuttamassa hyvän olon tunteessa.



6 kommenttia

  1. ihastuttavaaa..............

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä ihana, kiitos <3. Ja odotahan, kun juhlateema saa jossain vaiheessa vielä jatkoa ;)..

      Poista
  2. Tekstisi sai hymyn huulilleni! Minusta tuntuu, että olemme hengenheimolaisia. Itsekin olen sosiaalinen erakko. Iän myötä tarvitsen aina vain enemmän aikaa palautua elämän käänteistä. Leppoisan nautinnollista juhlacrapulaa sinulle Rouva Sana! Halauksin Tuija Toiveikas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupasin, että en sano tätä vähään aikaan, mutta poikkeus vahvistaa lupauksen. Sanon sen siis kerran vielä: IHANAA. Mahtia, jos sinua hymyilyttää :).

      Tässä crapulassa leijun hyvällä omallatunnolla, enkä edes etsi tietäni pois. Kiitos sinä ihana <3.

      Poista
  3. "Me kaikki kuolemme vähän joka päivä", johon minä lisäisin, että onneksi nauru pidentää ikää :D
    Ihanan euforista crapula viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toché ja word Outi-ihana. Todellakin, todellakin.

      Oikeastaan nythän minä sen vasta oivallankin. Meistä kaikista kuolee jotain joka päivä. Siksi tarvitsemme ystäviä ja naurua ympärillemme, jotta laastaroimme itseämme elämän kolhuita. Kyllä!

      Mitenkäs se olikaan... Ajatukset jalostuvat lopulliseen muotoonsa vasta vuorovaikutuksessa :).

      Kiitos, että olet olemassa <3.

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram