Jo päivän merkitsemisestä kalenteriin tuli syyllinen olo.

Voinko minä?

No, enhän minä mitenkään voi. Ei tämä ole luvallista. Mitä muut tästä nyt oikein ajattelevat?

Tekeekö kukaan yrittäjäkollega näin?

Tuusulanjärvi
Ja tällaiseltako se nyt sitten tuntuu, kun on keski-ikäinen?

Että sitä edelleen miettii, mitä muut miettivät, vaikka itsellä on vapaus tehdä ihan juuri niin kuin haluaa.

Ja päätin, että hitot. Tämä rouva ei todellakaan mieti.

Vedin kalenteriin keskelle torstaita viivan ja kirjoitin sen kohdalle isoin tikkukirjaimin VAPAAPÄIVÄ.

Tuli hyvä olo. Siinä se oli. Minun päiväni.

Kalenterissa.

Kalenterin jälkeen siirryin läppärin ääreen. En oikeastaan koskaan osta itselleni mitään muuta kuin välittömiä hyödykkeitä.

Ja oikeastaan siksi klikkasin kaiken päätteeksi ja häpeilemättä kauan etsimäni dvd:n verkkokaupan ostoskoriin. Minulle.

Hitot, tosiaan.

Tuli torstai. Katselin junassa istuvia ihmisiä, ja mietin, kuinka moni heistä oli matkalla töihin. Oli tavallinen työpäivä, ja minä olin menossa omaksi ilokseni taidemuseoon.

Taidemuseon lipunmyynnissä päivitin Museokorttini. Puhelias lipunmyyjä ilmoitti, että kortti on voimassa tästä päivästä eteenpäin tasan vuoden.

- Sinun on vain muistettava kolme ykköstä: 1.11. ensi vuonna, hän nauroi.

- Enköhän minä juuri ja juuri muista sen, vastasin, ja mietin, että kunpa tietäisit.

Päivän aikana viiletin kahdessa museossa, ja kruunasin kokemani taidehetket iltapäiväkahvilla kakkupalan kera.

Olisin ostanut kyytipojaksi ihan törkeästi kuohuviinilasillisen, mutta kahvilassa ei ollut.

juhlat, marraskuu, Bollinger


No, mitä tästä kaikesta sitten?

Ei oikeastaan yhtään mitään.

Arkinen maailma sykkii menojaan, vaikka yksi yksinyrittäjärouva rohkenee pitää keskellä viikkoa vapaapäivän, haaveilee päiväkuohuviinistä ja juo sen sijaan lauantai-iltana shampanjaa.

Ja että päivät vierivät ja vuodet vaihtuvat, teimmepä me mitä tahansa - tai jätimme tekemättä.

Ja että meistä jokainen on juuri sellainen ja sen ikäinen kuin kokee olevansa.