Neljä asiaa Rouva Sanasta

29 lokakuuta 2018

Facebookissa on kiertänyt jo tovin Neljä asiaa minusta -päivitysten sarja. Oletko toteuttanut sen omalta osaltasi?

Suhtaudun yleensä kriittisesti kaikenlaisiin kiertokirjeisiin ja haasteisiin, olipa niiden julkaisumuoto mikä tahansa.

Järvenpää
Mitä enemmän tarinoita Facebookin päivitysvirtaani on kuitenkin ilmestynyt, sitä enemmän olen huomannut tykänneeni tästä haasteversiosta.

Neljä asiaa minusta kertoo parhaimmillaan ihan uudenlaista kuvaa ihmisestä, jonka olet oppinut ehkä tuntemaan vain yhden ulottuvuuden ja näkökulman kautta.

Siispä Facebookin Neljä asiaa minusta Rouva Sanan osalta blogikirjoituksen muotoon puettuna, ole hyvä.

Neljä paikkaa, joissa olen asunut:

1. Helsinki
2. Espoo
3. Vantaa
4. Tuusula

En ole todellakaan kotoisin pääkaupunkiseudulta, kaikkea muuta, enkä ole edes koskaan kokenut itseäni pääkaupunkiseutulaiseksi. Nuoressa elämässäni oli kuitenkin aika, jolloin asuin ja muutin tiheään listan kolmen ensimmäisen kaupungin väliä.

Kun tieni vei parikymmentä vuotta sitten yllättäen ja sattumalta ensin Tuusulaan, ja sieltä myöhemmin Järvenpäähän, alkoi juurtumisen aika.

Järvenpää, Tuusulanjärvi,

Neljä työpaikkaa, joissa olen työskennellyt:

1. Silja Line
2. Aurinkomatkat
3. Matkailun edistämiskeskus
4. Matkamedia-lehti

Harva edelleenkään tietää, että oikeastihan minusta piti tulla matkailualan ammattilainen. Tai oikeammin: minusta hetkeksi tuli.

Omaan ensimmäisen koulutukseni matkailualalta, ja ehdin tehdä matkailun parissa vakituisesti töitä nelisen vuotta.

Sen jälkeen ymmärsin, että kirjoittamisesta on pakko tulla minulle työ, vaikka en hetkeen tiennyt, miten. Veri veti sanojen pariin lähes hinnalla, millä hyvänsä.

Sattumaa ei ole, että kun minusta tuli toimittaja, vietin yhden antoisan työrupeaman matkailualan erikoislehden parissa.

Neljä paikkaa, joissa olen käynyt:

1. Berliini
2. Bangkok
3. Sisilia
4. Punkaharju, Savonlinna

Mielenkiintoisia ja mieleenpainuvia paikkoja on ehtinyt kertyä lukuisia - myös koti-Suomessa.

Valtaosin mieluisiin matkoihin ja paikkoihin yhdistyvät aina ihmiset: joko paikalliset, kohteessa asuvat tai matkaseuralaiset.


Neljä ohjelmaa, joita seuraan tv:sta:

1. Elokuvat
2. Diili
3. Putous
4. Tanssii tähtien kanssa

Tämä kohta on haasteellinen, sillä edellä mainittu listaus ei anna kyllä nyt oikeaa kuvaa.

En varsinaisesti katso televisiosta tätä nykyä mitään muuta kuin elokuvia: joko perinteisiltä kanavilta, Netflixista tai dvd:ltä. Uutisetkin seuraan verkosta.

Sunnuntai-iltojen Diiliin olen jäänyt pienesti koukkuun, sillä huomasin, että se ravitsee tehtäviensä osalta ammatillista minääni.

Hiljan alkanutta Putousta ja Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa tulee silmäiltyä jälkikasvun kanssa silloin, kun minulla ei ole mitään muuta tekemistä - tai no, kun olen ylipäätään kotona.

Neljä ruokaa, joista pidän:

1. Texmex
2. Thaimaalainen
3. Lasagne
4. Kasvissosekeitto

Minulla on jonkin sorttinen viha-rakkaussuhde ruokaan. En itse juuri välitä ruoan kanssa hääräämisestä. Silti, kun ruoka on hyvin valmistettu, tykkään melkein kaikesta.


Neljä juomaa, joista pidän:

1. Kahvi (huom! tavallinen peruskahvi maidolla)
2. Hedelmä- ja/tai appelsiinimehu
3. Vesi
4. Olut

Seuraa paljastus: minulla on aamuisin lähes riippuvuussuhde kahvin ja appelsiini- tai hedelmämehun yhdistelmään.

Jotta päivä lähtee käyntiin, minun on saatava yksi lasillinen mehua ja sen jälkeen kaksi kuppia kahvia. Ja aina tässä järjestyksessä.

En ymmärrä kahvihifistelyä lainkaan (vaikka joskus oman cappucinoni juonkin) vaan kahvin tulee olla tavallista kunnollista peruskahvia maitotilkan kera.

Siis itsehän keitän kotona vain ja ainoastaan pannukahvia...

Järvenpää

Bonus 1 - Neljä kirjaa, joista pidän:

1. Joel Haahtela: Elena
2. Cheryl Strayed: Villi vaellus
3. Mia Kankimäki: Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
4. Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

Kirjalistaukseen olisi löytynyt tsiljoona muuta teosta. Kirjat on valikoitu suosikkieni joukosta nyt täysin sattumanvaraisesti.

Bonus 2 - Neljä elokuvaa, joista pidän:

1. Lost in Translation
2. Eat, pray, love
3. Hemingway & Gellhorn
4. Mamma Mia

Myös elokuvalistaukseen olisi löytynyt tsiljoona muuta yhtä hyvää.

Tämän listauksen poiminnat on valittu sen perusteella, mitä elokuvia katson yhä uudelleen ja uudelleen vähintään kerran vuodessa - niin, että osaan pian vuorosanatkin jo ulkoa.

PS. On muuten täysi synti, että Martha Gellhornin elämänkertaa ei ole edelleenkään suomennettu. Viettihän hän aikanaan siivun elämästään myös Suomessa.




Tuliko yllä kerrotussa yllätyksiä?

Kerro sinä vastavuoroisesti  kommenttiboksissa yksi random-tieto itsestäsi.


12 comments

  1. Ainahan se on kiva tietää ystävästä lisää. Tuo työrupeamasi Silja Linella ja Aurinkomatkoilla oli jotain ihan uutta mullekin.
    Loistavaa lokakuun viimeistä viikkoa <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkailu - tuo salainen luuranko kaapissani :D. No ei sentään. Tuosta matkailun täytteisestä ajasta on vain sen verran pitkä aika. Se on entistä elämääni ja historiani, joka on osa minua ja josta olen superylpeä, mutta - joka on silti mennyttä elämää.

      Joskus mietin, miksi en koskaan ryhtynyt matkabloggaajaksi. Mutta ehkä juuri siksi - olen saanut vajaat 30 vuotta sitten kirjoittaa matkailusta kiintiöni ilmeisesti täyteen. Kiinnostus matkailuun ei kuitenkaan koskaan lähde minusta pois. Eikä koskaan ei kannata sanoa "ei koskaan"..

      Aurinkoa ja iloa Sari-ihanainen <3!

      Poista
  2. Hauska haaste, johon voisin ehkän itsekin tarttua. Minäkään en ollut tietoinen sinun matkailualan töistä. Toisaalta sopisit myös sinne oikein hyvin. Kiva lisä kirjat ja leffat tähän mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloista, jos tykkäsit! En osaa tarttua Facen puolella näihin kiertohaasteisiin mitenkään, mutta sain jo aika päiviä sitten idean siitä, että tänne blogiin sama minusta taipuu.

      Matkailu on osa omaa historiaani, olihan se minulle aikanaan tovin aikaa kunnon työ. Siitä kumpuaa myös kiinnostukseni kulttuuria sekä nykyistä kotiseutuani kohtaan ja sen matkailun kehittämistä kohtaan.

      Ihanaa, kun poikkesit kylässä Marjo <3!

      Poista
  3. Hauska postaus, jossa opin ihan uusia asioita sinusta. :) Omana random-tietona voisin heittää halunneeni aikanani mm. paleontologiksi. Haaveeksi jäi, mutta asiat kiinnostavat yhä ja onneksi niistä saa lukea ihan näin vapaa-ajallakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieletöntä: paleontologiksi! Supermielenkiintoista!

      Kuuntelin viikonloppuna erästä podcast-sarjaa, joissa puhuttiin unelmien toteutumisesta ja toteutumatta jäämisestä sekä oivallisesti siitä, kuinka omia unelmia voi ja kannattaa matkan varrella muokata. Se, että unelmat eivät toteudu aina sellaisenaan ei välttämättä ole huono asia vaan samoja unelmia voi siis hyödyntää ja muokata muuhun muotoon myöhemmin.

      Ehkä löydät vielä keinon yhdistää haaveesi nykyiseen elämääsi, sillä hieman etäämmältä katsottuna eivät ne nyt kovin kaukana silti ole toisistaan <3. Ellet ehkä sitten ole yhdistänytkin jotenkin jo :)?

      Poista
  4. Tosi kiva postaus. Minulle oli yllätys tuo matkailuala!

    Olen tehnyt tästä kanssa jo luonnoksen itselleni niihin postuaksiin, joita julkaisen loman aikana. Tämä on kiva haaste! Nuo sinun bonukset olivat kivat. Täytyypä keksiä omaan kanssa kivat bonukset ;)

    Aurinkoista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloista, jos tykkäsit <3! Kun elää tovin, ehtii elämässä enemmän... Vai miten se nyt meni :D.

      Ja mahtia, jos innostuit blogikirjoitusaiheeen muodosta. Lupaan tulla kylään lukemaan neljä asiaasi sinusta, kun saat postauksen valmiiksi.

      Ihanaa, kun kävit kylässä Tuulanneli <3! Innostavaa oloa!

      Poista
  5. Olipa kivaa saada uteliaisuuteni tyydytetyksi! Sinähän osoittauduit vielä entistä monipuolisemmaksi taitajaksi. Ihailtavaa! Innostuin tämän sinun versiosi myötä tästä aiheesta niin, että kirjasin heti luonnoksen suttupaperille näppiksen viereen. Innostus toi hymyn huulille! Merisuolaisin terveisin Tuija ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, me taidamme kaikki tykätä tämän muotoisista haasteista. Tajusin Fb:n puolella, kuinka tässä kiertohaasteessa on jotain viehättävää. Kun oppii tuntemaan ihmisen vain yhden ulottuvuuden kautta, se lopulta helposti määrittää, millaisena toista mielessämme kannamme. Silti meissä jokaisessa on useita eri puolia.

      No, toki eri asia on, mitä esimerkiksi suosikkiohjelmat tai lempparijuomat kenestäkään kertovat, mutta.. no, ei kaiken tarvitse olla aina niin vakavaa. Onneksi tähän maailmaan mahtuu vielä lisää kahvia ja rennolla otteella tehtyjä blogikirjoituksia :D.

      Mahtia, jos osallistut haasteeseen. Tulen kylään, kun saat omasi valmiiksi.

      Aurinkoa Tuija! Taidat olla jossain ihanassa paikassa <3.

      Poista
  6. Olipa hauska ja mielenkiintoinen haaste. Tekisi oikeasti mieli itsekin rustata moinen :) Katsotaan. Mun random on, että olen esiintynyt joskus telkkarissa taikurin apulaisena :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Nyt laitoit niin mestarillisen knopin, että siihen on vaikea vastata. Olen ihan kateellinen :D.

      Nastaa, jos tartut haasteeseen. Lupaan miettiä siihen mennessä vielä yhden random-tiedon itsestäni ja käydä kertomassa sen blogisi puolella. Sano sen jälkeen, kuinka hyvin onnistuin :).

      Iloista, että poikkesit kylässä Tinsku <3!

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram