Sinä vuonna lokakuu oli keltainen ja lämmin.

Katselin suurien vaahteroiden väriloistoa silloisen asuntomme ikkunasta, ja mietin, millaiseksi elämämme vajaan kuukauden aikana muuttuu. 

Onneksi en aavistanut sitä silloin. Kuten tiedät, ei siitä helppoa tullut.

Ei ollut sattumaa, että minusta tuli äiti, mutta yhtä hyvin olisi voinut käydä niin, että en olisi tullut. 

Osaan sanoa nyt, että se olisi ollut maailman suurin virhe; surullisin epäkohta omassa elämässäni. 

Sinä tiedät senkin.  

Maailmassa oli siihen aikaan monta mielenkiintoista asiaa näkemättä ja kokematta, eikä vanhemmuus ollut prioriteettilistallani ensimmäisenä. 

Piti mennä, vaikka en tiennyt minne ja erityisesti miksi. 

Oikeasti elämä on ollut kaikki vuodet hyvin näin.

Tänään oivallan, mitä kaikkea paitsi olisin jäänyt, jos syksyn väriloisto ei olisi vaihtunut talven ensikosketukseen sinä yönä. 

Sinä yönä, jolloin sinä rytisemällä synnyit.

Katselin aamuvarhaisella ikkunasta kirkkaana loistavaa auringon kajoa, salossa liehuvaa siniristilippua ja lumihiutaleita, jotka leijuvat hiljalleen alas taivaalta. 

Satoi ensilumi, ja me olimme kumpikin poikki, umpiväsyneitä, molemmat omalla tavallamme.

Mutta siinä sinä lopulta olit. Ihminen, joka olit tuleva muuttamaan kaiken siihenastiseni. 

Enkä unohda tuota tunnetta sinä päivänä koskaan. 

Tarina lapsista ja vanhemmista

Olet kuullut monta kertaa tarinan, jonka mukaan meitä aikuisia tarkkaillaan ylhäältä taivaalta. Arvioidaan ja katsellaan, pohditaan ja mietiskellään. 

Tarinan mukaan ei ole sattumaa, kuka lapsista syntyy mihinkin perheeseen. Se on tarkoin suunniteltu juttu. H-hetken kohdalla vanhemmat saavat lapsista hänet, joka on juuri vanhempia varten tarkoitettu.

Tarinan mukaan jokaisella lapsella on syntyessään jokin tehtävä, ja se tehtävä liittyy vanhempiin.

Sinun tehtäväsi ei ollut helposti hoidettavassa pois päiväjärjestyksestä. Meni noin vuosikymmen ennen kuin oivalsin mikä se on.

Sinä tarjosit meille haasteita, rökitit oikealta ja vasemmalta, työnsit kapuloita rattaisiimme juuri, kun tuntui, että asiat alkoivat sujua, etkä päästänyt meitä vähällä.

Silti samaan aikaan sinussa sykki suuri lämmin ja ymmärtävä sydän, joka on asunut sinun sisälläsi aina. 

Siitä ensihenkäyksestä alkaen, jonka rääkymällä karjaisit ilmoille tasan 18 vuotta sitten.

Kuka olisin, missä menisin

Olen joskus miettinyt, millaiseksi elämäni olisi muotoutunut ilman sinua. Kuka ja mikä olisin.

Olisin todennäköisesti edennyt urallani, tehnyt pitkää päivää, ollut vähemmän kotona, matkustanut paikoissa, jotka olisivat tänään vailla merkitystä, ja olisin kokenut itseni tärkeäksi minulle yhdentekevien ihmisten keskuudessa.

Oppitehtäväsi ohessa humahdit aikuiseksi: seesteiseksi, rauhalliseksi ja tasapainoiseksi aikuisen aluksi, joka suurimpia avuja on avarakatseisuus, pohtiva elämänasenne sekä kuunteleva ja toiset huomioon ottava sydän.

18 vuotta sitten sinä juurrutit jalkani tukevasti maan kamaralle, ja kädestä pitäen opetit, kuinka kaikki elämässäni tärkeä on juuri tässä: nyt ja näin.

Kaikki muu on merkityksetöntä.

Sen päivän jälkeen, kun sinä synnyit. 

Olet luonani aina.