Sanon aina, että en ole kiertokirjeiden ystävä (enkä muuten olekaan...), mutta blogihaasteisiin on välillä hauska tarttua.

Ja miksipä ei olisi, sillä olen lukenut yhä viime aikoina niin hauskoja vastauksia tähän blogistaniassa pitkään kiertäneeseen blogihaasteeseen liittyen, että pakkohan se nyt on minunkin...

Viimeisin viesti

Viimeisin vastaanotettu viesti: tänään iiiihan mielettömän innostava ja motivoiva töihin liittyvä uusi asia, josta sain soiton ensin puhelimitse ja sen jälkeen vielä jatkoviestin sähköpostitse.

Viimeisin lähetetty viesti: tjaa, no kyllä sekin töihin liittyy. En vain muista tässä kohtaa enää mihin. Niitä on ollut tänäänkin niin monta.

Vähintään 90 prosenttia kaikista viesteistäni, niin vastaanotetuista kuin toimitetuistakin, liittyvät jotenkin töihin. Tässä kirjoitettuna se kuulostaa supertylsälle.

Ja saattaa toki ollakin sitä.

On minulla kuitenkin muutakin elämää. Ainakin vielä.

Viimeisin ruoka

Kuvittele mielessäsi yhdistelmä: iloinen viikonloppu ja kotona järjestettävät juhlat. Mikä on pahimmista asioista ja kauhuskenaarioista, joka voi tapahtua hetkeä ennen kotijuhlien starttia?

Touche! Astianpesukoneen hajoaminen.

Marraskuun alku ja pyhäinpäiväviikonloppu tarkoittavat meidän huushollissa perinteisesti juhla-aikaa. On aihetta moneen juhlaan. Tänä vuonna syitä oli enemmänkin.

Viime perjantaina, kun koti oli puunattu juhlakuntoon, jääkaappi sullottu täyteen juhla-antimia, samppanja (sic!) laitettu etukäteen kylmään jäähtymään, ja kakkutarjoilun riittävyys tarkistettu, nostin jalat saunaa odotellessa hetkeksi sohvalle.

Kunnes havahduin, että kotona oli hiljaista. Liian hiljaista. Hetkeä aikaisemmin käynnistämäni astianpesukone oli sammunut kesken ohjelman.

Mitäpä sitä rouva sellaisessa tilanteessa muuta voi kuin kontata perjantai-iltana iltayhdeksän jälkeen keittiön lattialla pelkkä saunatakki yllä selvittämässä, mistä astianpesukoneen yllättävä vaikeneminen oikein johtuu.

Kun vanha laite tulee tiensä päähän, se tulee tiensä päähän - vaikka pyhänpäivän aattoiltana tovia ennen juhlien alkua.

Selvisi, että rakkine oli hajonnut lopullisesti. Se ei pessyt enää ainuttakaan lautasta tai lasia.

Ohoi te kaikki siellä! Tiedättekö mitä. Ihminen on todistetusti sopeutuva eläin. Hätä keksii keinot, aina.

Mutta en voi kyllä sanoa, että tilanne olisi viikonloppuna ollut kovin helppo.

Olisitpa nähnyt keittiömme sunnuntaiaamuna. Se oli oma keittiökaaoksesi potenssiin satatuhatta. Huushollissamme ei ollut enää yhtään puhdasta lautasta tai juomakipoksi kelpaavaa.

Siksi koko sunnuntai vierähtikin sitten pyhäinpäivän jatkoilla astiapesukonekaupoilla.

On merkillistä, miten nykyajan kodinkoneliikkeet suorastaan pursuavat kiiltävää ja tyylikästä kodin arkea helpottavaa tavaraa, mutta auta armias, jos haluat yhden vekottimista heti mukaasi - sinua katsotaan kuin vierasta sikaa.

Eihän nyt astianpesukonetta kotikeittiöön ihan noin vain viedä. Saatat joutua odottamaan oman suosikkisi saapumista Suomen rajojen sisäpuolelle jopa pari viikkoa.

Siis pari viikkoa! Yhtä astianpesukonetta.

Ehei!

Noin kymmenen minuuttia ennen liikkeiden sulkeumista löysimme sopivan astianpesukoneen, jonka sai vielä mukaan varastosta. Loppuilta kuluikin sitten rattoisasti vekotinta asentaessa.

No, tämä oli siis vain pitkä tarina vastaukselleni. Viimeisin ruoka: makaronia ja lihapullia.

Tosi nopeasti valmistettuna, yhtä nopeasti nautittuna vähiten likaisista astioista, tosi myöhään illallisaikaan sunnuntai-iltana.

Ei gurmeeta, ei todellakaan. Mutta upposi pahimpaan ketutukseen ja ärsytykseen sekä suureen nälkätilaan.

Viimeisin itku

Ne, jotka tuntevat minut, tietävät, että itku ja nauru kulkevat kohdallani kirjaimellisesti käsi kädessä. Ei ole iloa ilman kyyneleitä tai surua ilman naurua.

Kotisohvalla katseet kääntyvät minuun elokuvien ja tv-ohjelmien herkkien hetkien aikana, sillä "äiti itkee aina".

Keski-ikäistymistä taitaa olla se, että nykyään herkistyn jo Hesaria lukiessani.

Kertokaa minulle uutinen kovia kokeneesta perheestä, joka taistelee tiensä läpi vaikeuksien, ja itken salaa yöpaidan hihaani jo ennen kuin päivä on ehtinyt kunnolla alkaa.

Viimeisin nauru

Nauran paljon. Enemmän kuin itken. Joidenkin mielestä nauran varmasti liikaa.

Kun innostun, nauran niin, että se kuuluu naapuriin saakka. Kotona nauru ei niin haittaa, mutta julkisilla paikoilla jälkikasvu ottaa minuun naurun aikana etäisyyttä.

Olen suunnattoman herkkä tilannekomiikalle. Minua naurattavat tilanteet, joista näen, mihin ne olisivat voineet johtaa.

Eivät siis ehkä ole, mutta olisivat saattaneet. Ei ole ihme, että herätän naurullani joskus hämmennystä.

Viimeisimmät naurut hörötin viikonloppuna. Silloin nauroin sydämeni kyllyydestä ja silkasta onnesta ja ilosta ja ystävien seurasta.

Mitä sitä muuta ihanien ystävien kanssa voi kuin nauraa niin, että ilo kantaa seuraaviin päiviin asti.

Viimeisin hermostuminen

Keski-ikäistymistä on ehkä tämäkin: pinnaani ei saa kovin helpolla enää katkeamaan. Joskus hämmästelen itsekin, miten viilipytty osaan olla.

Esimerkiksi astianpesukonesunnuntai olisi nostattanut ilmoille viisi vuotta sitten tukun kirosanoja ja olisin ärjynyt kaikki lähimmän kilometrin etäisyydeltä hevonkuuseen.

Nyt olin tilanteessa itse zen.

Sitä se aikuistuvan ihmisen elämä on. Eteen tulevien asioiden hyväksymistä sellaisena kuin ne ovat.

Noloa myöntää, mutta tätä nykyä useimmiten taidan hermostua liikenteessä. Kun joku tupeksii edessä ja ajaa alinopeutta tai ei muista käyttää vilkkua tai heijastinta.

Tosi aikuista. Just joo.

Viimeisin ostos

Tästä kysymyksestä nautin, sillä pääsen nyt brassailemaan: en edes muista viimeisintä ostostani (jos nyt ei lasketa sunnuntaista pakko-ostosta, reilun 500 euron hintaista astianpesukonetta - ja siinäpä sitä sitten olikin: ostosta vähäksi aikaa).

Minusta vapaa-ajan viettäminen kauppakeskuksissa on oman ajan aliarvostamista. Siksi esimerkiksi monen "pikaisesti korkkaama" Tripla-kauppakeskus on minulle yhä mysteeri, eikä se kiinnosta, anteeksi, pätkän vertaa.

Viimeisimpiä ostoksiani ovat läjä kirjoja kahdelta eri kirppiskierrokselta sekä ah, niin ihanat ja samalla tuikitarpeelliset muistikirjat Tallinnan syyslomalta.

Huomaa korostus sanassa tui-ki-tar-peel-li-set.

Viimeisin muutos sisustuksessa

Jokin kumma aalto on rantautunut tänä vuonna kotiimme. Olen ollut selkeästi kiinnostuneempi kodin laittamisesta naismuistiin.

Ostin muun muassa alkuvuodesta Torista käytetyn korituolin, joka on ollut siitä lähtien lempituolini.

Mr. Long Hair totesi taannoin, kuinka Perhe on pahin -sarjassa Bunkerin Archiella oli oma nojatuoli, johon kukaan muu ei saanut istua. Meidän perheeessä rouvalla on hienostuneesti oma korituoli.

Ehkä koti-intoiluni on tarttunut huushollimme miesväkeen. Meillä on nimittäin korjattu ja paikattu enemmän kuin vuosiin.

Viimeisimmät muutokset koskevat ison eteisaulan vaatesäilytystiloja (tai tarkemmin: niiden sisäpuolta) sekä kodinhoitohuonetta. Harmi, että ne eivät näy vieraille.

Viimeisin lukemani blogiteksti

Tänään pikalounastauolla läppärini äärellä luin, mitä suosikkibloggaajistani yhdelle, Harasekin Stellalle kuuluu tuoreeltaan. Sitä ennen luin yhden ammattiini liittyvän yritysbloggauksen.

Blogien äärelle on nykyään turhan vähän aikaa. Mistä ihmeestä sitä taikoisi lisää?

Viimeisin suunnitelma

Oohoh, tuoreimmasta suunnitelmasta ja aikeista on vielä aika vähän kerrottavaa, mutta jotain uutta, vähän vanhaa, ripaus lainattuakin ehkä on suunnitteilla.

Ei, en tod. ole toistamiseen menossa naimisiin, sillä siihen ei ole tarvetta, mutta jostain saman suuntaisesta, ehkä, saattaa olla kysymys. Katsotaan, pitävätkö suunnitelmat, toteutuvatko aikeet.

Silmäilin tänä aamuna myös pitkästä aikaa ensi vuoden kalenteria. Kieltää en voi, etteikö helmikuulle merkitty talvilomasuunnitelma jo houkuttelisi.

Mutta siitä, ja muistakin suunnitelmista, lisää sitten joskus myöhemmin.

Miltä sinun viimeisimmät-listauksesi näyttää? Nappaa haaste itsellesi tai kerro kommenteissa vaikka yksi kuulumisesi.

Valoa ja iloa marraskuun viikkoon!

Tuusulanjärvi, talvi, Rouva Sana, viimeisimmät