Lukuaika
4
Kommenttia
Ei tammikuussa tiedä, millaiseksi alkanut vuosi muodostuu.
Olen selaillut viime päivinä useita kertoja viime tammikuussa laatimaani unelmakarttaa. 9.1.2019 lukee päiväys karttani kääntöpuolella.
Voi elämä, kun olisikin tiennyt tuolloin, millaiseksi uusi unelmieni vuosi oikein muotoutuu.
Toteutuneita asioita - tai unelmakartan teemoja - unelmien vuonna 2019:
- Teema nro 1: Itsensä ylittäminen.
Esikoiskirja - eli siis todellakin KIRJA! - sekä yritysjohtamisesta valmistuminen oman yrityksen pyörittämisen ohessa. Kukapa olisi niitä viime tammikuun yhdeksäntenä päivänä uskonut? En minä ainakaan. Mutta unelmakarttani ne tiesi.

- Teema nro 2: Kodin puhkeaminen kukkaan.
Se, mistä syystä osa kodin puhkeamisesta kukkaan johtuu, on kokonaan toinen asia. Minulla itselläni ei taida olla siihen niin suurta osaa ja arpaa kuin haluaisin.
Unelmakarttaani laatiessa tuskin ajattelin, että uudistuksen juuret ulottuvat tilanteisiin, joissa yksi jos toinen värkki keittiössä ja hiukan muuallakin kotona hajoaa, mutta samapa tuo. Unelmakarttani asian kuitenkin tiesi - ja lopputulos on hyvä 10.
Jollakin tavalla pelottavaa muuten on se, että kotiini löysi alkuvuodesta tiensä täsmälleen samanlainen rottinkituoli, joka on ikuistettu kuvan muodossa unelmakarttaani...

- Teema nro 3: Pääosassa glamour.
Jos minulta olisi kysytty, olisin sanonut, että vuosi on risojen farkkujen ja tennareiden, mutta tänä vuonna pääosassa olivat kirkkaanväriset kynnet, korvakorut, blingbling ja silloin tällöin korkkarit.
Unelmakarttani tiesi tammikuussa tämänkin - en minä.

Toiveita ja unelmia, jotka siirtyvät vuodelle 2020:
- Unelma nro 1: Nauti enemmän, tee vähemmän.
Vähemmän tekemisestä voisi tulla ensi vuoden mottoni...

- Unelma nro 2: Hyggeile rauhassa.
No, haaveilen aiheesta edelleen.
No, haaveilen aiheesta edelleen.
- Teema nro 3: Lupa levätä.
Oi kiitos, ensi vuonna viimeistään kyllä!

Siinähän sitä jo olisi. Toiveita ja haasteita tulevalle vuodelle nimittäin.
Tämän päivityksen myötä Rouva Sanan blogi ja muut some-kanavat Instagramia lukuun ottamatta hiljenevät. Otan toiveista siis jo ennakkoon vaarin, ja vetäydyn joulutauolle.

Tavataan näillä taajuuksilla jälleen loppiaisen jälkeen tammikuussa 2020.
Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, silloin ollaankin #valiokuukausi-tunnelmissa. Liitytkö mukaan?
Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta ja matkasta, jota olet kulkenut yhdessä kanssani.
Joulurauhaa sinulle ja läheisillesi - muista levätä. Ja säkenöivää vuotta 2020!
4 comments
Ihanaa joulun aikaa sinulle Minna <3
VastaaPoistaOuti, ihanaa joulunaikaa sinullekin <3! Jos toiveeni ja unelmakarttani toteutuvat ensi vuonna, minulla on enemmän aikaa sinunkin blogillesi <3. Unelmientäyteista vuotta 2020!
PoistaRauhallista ja hyvää joulua sinulle!
VastaaPoistaIso kiitos Marja! Rentouttavaa joulun jälkeistä elämää <3. Onneksi tämä vuoden viimeinen iso juhlakausi on enemmän kuin pelkkä joulu :)...
PoistaJaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!