Ken tuntee Rouva Sanan, tietää, että yksi vakiolauseistani on: "Murheen ja surun määrä ihmisen elämässä on vakio".

Tällä tarkoitan sitä, että jokaisen arkinen elämä - ikään, siviilisäätyyn ja elämäntilanteeseen katsomatta - on pääsääntöisesti arkisten murheiden ja pienien, joskus myös isompien, surujen läpi taivaltamista.

On siksi turhaa kadehtia, miten asiat ovat muilla. Heidän asiansa ovat ulkokuoresta riippumatta todennäköisesti vähintään samoin.

Ja lausahduksen avulla samalla muistutan (ainakin itseäni), että pienistä arkisista iloista on syytä nauttia. On muistettava iloita, kun sen aika on.

Vakiolauseeni kumpusi mieleeni, kun luin Elina Tanskasen oivaltavaa kirjaa Hyvän mielen reseptejä (Paasilinna, 2013). Teoksen sivuilta löysin anekdootin, joka kirvoitti tähän päivitykseen:

Siinäpä vasta kysymys.

Hyvää lokakuun viimeistä viikonloppua keskiuusmaalaiset! Muistahan sunnuntaina kääntää vähintään kellojen suuntaa kohti talviaikaa!

elämästä hyvä elämä kirja