Pää narikassa ja muita onnen tunteita

17 kesäkuuta 2015

Mitä vanhemmaksi Rouva Sana on tullut, sitä vaikeammaksi on muodostunut päästäminen irti.

Siis onnellisista hetkistä. Siitä tunteesta, kun mieli palaa toistuvasti koettuihin hyviin tuokioihin.

Ei tee mieli asettaa jalkojaan arkeen, ei sitten millään, vaikka pitäisi. Vaikka olisi ihan pakko.

Vaikka eipä sillä, ei onnellisista hetkistä luopuminen ole ollut kai koskaan helppoa eikä mukavaa, mutta näin vanhemmiten ne tuntuvat saaneen uusia, erilaisia sävyjä, ja pitävät siksi vahvemmin otteessaan.

Tuntuu kuin lyhytaikaistakin onnea osaisi arvostaa enemmän.

Vai osaako? Tuntuuko sinusta koskaan samanlaiselta?

Tjaa. Tai tiedä sitä sitten.

Mutta nyt tekee silti mieli roikkua kiinni onnellisissa lomamuistoissa. Jonkin sortin masennus tässä on kai punkeamassa siis päälle lyhyen lomapyrähdyksen jälkeen.


Melkein mustavalkoisia muistoja.

Sillä kyllä minä paljon mieluummin näkisin itseni edelleen istumassa lähes 30 asteen helteessä jokipurjehduksella perheen ja ihanien ystävien kanssa.

Nauraa. Hikoilla kuumuudesta. Lepuuttaa jalkoja tuolin käsinojan päällä. Roikottaa päätä narikassa.

Elää hetkeä, jossa tärkeimpiä ajatuksia on vain miettiä, missä syödään illalla tai mitä seuraavana päivänä tehdään. Olla, ja se ihan olisi tarpeeksi. Ja sitten nauraa taas.

Ja tämä hyvin perinteistä juhannus- ja kesäsäätä ennustava ilmanala ei helpota nykyistä olotilaa yhtään.

Villasukat ovat esillä jo. Taidan sytyttää illalla kynttilöitä, kaivaa viltin esiin ja räytyä sen alla.

Ehkä sen jälkeen helpottaa.

4 kommenttia

  1. Miten sä roikotat päätä narikassa? Missä? Ensi viikolla lämpenee. Ihan sama onko jussi vai joulu - seura sen tunnelman tekee - ei ilma. Villasukat, kynttilät ja toppatakki...niillä karkottaa myös mahdolliset hyttyset! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin minulla pää valahtaa luontevasti kropan jatkeeksi - eli roikkuu narikassa - heti, kun saan viritettyä sellaisen luovan joutilaisuuden tilan, jossa pelkkä oleminen riittää eikä tarvitse hetkeen miettiä mitään arkisia asioita :). Se on suurta ylellisyyttä meikeläiselle.

      Ja osuit naulan kantaan: avainsana on nimenomaan seura, ihanat tärkeät ihmiset. Mitä vanhemmaksi sitä on tullut, sitä enemmän onnellisia hetkiä tämän seuran
      kanssa osaa arvostaa - ja niistä luopuminen on vaikeaa.

      Villasukat, kumisaappaat ja viltti on jo otettu käyttöön sekä kynttilöitä on poltettu. Toppatakki odottaa naulakossa. Mutta tästä se lähtee. Hyvää juhannusta <3!

      Poista
  2. Tunnistan täysin arkeen palaamisen vaikeuden. Ja sen vapauden tunteen, kun hetkeksi pääsee irtautumaan arjeen pyörityksestä. Muutamia vuosia sitten, kun pääsin ensimmäisen kerran moottoripyörällä yön yli reissuun ilman lapsia, ajattelin voiko sellaista vapauden riemua ollakaan. Toisaalta jos elämä olisi ikuista lomalla oloa, velttoilua katukahviloissa tai kuuma tuuli kasvoilla, kuinka kauan kestäisi, että se muuttuisi plääh-arkipäivän tylsyydeksi. Hieman muunnellen, on palattava, jotta voisi lähteä uudelleen...Rentouttavaa jussia, ilmoista viis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi PauMau, kiitos sanoistasi. Ihanaa, jos tunnistat tunteen ja minulla on hengenheimolaisia. Luova joutilaisuus (ja tuo mainitsemasi vapaudenkin tunne) on suurta ylellisyyttä. Kun siihen yhdistyvät vielä itselleen tärkeät ihmiset, haikeaahan se luopuminen on.

      Hyvä ystäväni totesi vuosia sitten, että tarvitaan arkea, jotta voi olla lomalla. Ja ikuinen loma olisi lopulta loputtoman tylsää. Niin masentavaa kuin se onkin, ystäväni - ja sinä - olette täydellisen oikeassa ;).

      Mutta nyt nautitaan juhannuksesta. Kuten sanoit, ilmoista viis. Ihanaa juhannuksen aikaa PauMau!

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram