"Suomen talvi on kaunis, se on komeinta, suuremmoisinta mitä meillä on", tiedetään sinun Pekka todenneen helmikuussa vuonna 1912 ystävällesi taidekriitikko Edvard Richterille.

Kun kulkee sinun ja aikalaistesi jalanjäljillä Tuusulan Sarvikalliolla, pystyy ymmärtämään, miksi maisemat kiehtoivat sinua kaikkina vuodenaikoina - ja miksi sinä, Eero ja ilmeisesti monet muut taiteilijaystäväsi nimittivät seutua Pikku-Koliksi.

Usko tai älä, Koliksi minikoossa minäkin kutsuin Sarvikalliota viimeksi viime viikonloppuna.

Kallioilta maisemia katsellessa tuntui hullulta ajatella, että hiihdit talvisin järven yli, kiipesit ylös ja asetuit moneksi tunniksi maalaamaan. Sitä ei moni enää tekisi.

Samoissa maisemissa olit palelluttaa itsesi maalausmatkoilla useaan otteeseen. Sillä sinun aikanasi talvet eivät olleet leutoja ja kesyjä niin kuin nykyään. Maalasit Sarvikalliolla peräti 30 asteen pakkasessa.

"Innostuin niin, että siinä lystissä olin menettää molemmat jalkani. - Siihen kaaduin ja vain kontaten saatoin siitä tien viereen tulla, mistä sattumoisin pääsin kelkalla kotiin - monikuukautiseksi potilaaksi."


Mutta kyllä, kyllä sinun uhrautumisesi oli sen kaiken vaivan arvoista. Kiitos, että maalasit.

Ja muuten vielä tiedätkö, olit jo reilut sata vuotta sitten kaukonäköinen Sarvikallion suhteen. Se on nykyään seutusi asukkaille suunnattu retkeilykohde, jonka jylhiltä kallioilta näkee edelleen kotitalosi. Sarvikallio on siis oikeasti upea paikka.

Halosenniemi kulttuuri Pekka Halonen SHG150 taide