Tietokoneiden viheliäinen sielunelämä

09 syyskuuta 2015

On ollut sellainen viikko. Päässä on kilahtanut sen sata kertaa, ja takaraivosta on kuulunut yhtä useasti naps.

Olen miettinyt, miten ihminen voi tuntea jotakin asiaa kohtaan yhtä aikaa niin paljon raivoa JA riittämättömyyden tunnetta?

Alkuviikosta tuli todistettua nimittäin jälleen kerran oikeaksi se, kuinka pienet - usein aika häpeällisen pienet - asiat saavat tämän rouvan hermoista jäljellä olevat riekaleet lopullisesti kappaleiksi.

Puolustukseksi on tosin todettava, että tällä kertaa pieniksi osoittautuneet asiat paisuivat niin problemaattisen suuriksi, että rouvan raivolla oli oikeutuksensa.

Jokainen Rouva Sanan kanssa töitä tehnyt kollega nimittäin tietää, että en kestä oikuttelevaa tietotekniikkaa. Yhtään.

En kestä, koska en ymmärrä tietokoneista mitään, enkä saa minkäänlaisia kicksejä niiden sielunelämän selvittämisestä.

Tällaisten viikkojen aikana samalla ymmärrän, miksi minusta ei ole tullut koodinpätkien ja verkkokoodien parissa askartelijaa vaan sanat ja kirjaimet vievät edelleen mennessään.

Ehkä tätä kiinnostusteni aihevalikoimaa olisi tosin syytä joskus laajentaa. Maanantaiaamuna hävisi nimittäin tietokoneeltani ensimmäisenä nettiyhteys.

Sen jälkeen selvitin tovin ajan tätä:


No, nyt vuorostani pähkäilen, miten saisin lopullisesti pimenneen läppärini uumenista pelastettua edes sen, minkä pikkupakosta tarvitsisin: monta megallista valokuvia ja muun muassa yhden kappaleen markkinointiviestinnän näyttötutkintoja.

Niin, että sitä minä vaan, että jos tästä rouvasta ei vähään aikaan kuulu mitään, älä ole huolissasi. Seikkailen vain vasten tahtoani tietokoneeni sielunsyövereissä - ja voi perskutarallaa, en ole lainkaan iloinen. Toivottavasti palaan sieltä mahdollisimman pian takaisin.

Toivota minulle tsemppiä. Nyt tarvitsen sitä enemmän kuin koskaan!

5 kommenttia

  1. Onnea tietotekniikan ihmemaassa. Tietokoneet ja niiden ohjelmat ovat ärsyttävyydessään ihan ykkösluokkaa. Niiden kanssa palaa rauhallisimmankin tallaajan hermot. Etenkin, kun kone on sulkenut sisuksiinsa kaiken tarpeellisen eikä itsepintaisesti päästä millään niitä kurkkimaan. Onneksi moni ongelma kuitenkin selviää ja joskus jopa ilman suurempia menetyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maria - juuri nyt kaipaan enemmän kuin runsaasti tsemppihenkeä. Huippista, että jaat tuntoni <3! Kiitos!

      Meikeläisen tietokone-elämä on uutta vaille. Sekin rassaa. Melkein yhtä paljon kuin vanhan hajoaminen. Kun jostain löytyisi nörttienkeli, joka vain ojentaisi käyttövalmiin läppärin suoraan syliini...

      Niin, ja se mitä entisestä pelastettavissa on, on edelleen suuri kysymysmerkki. En uskalla edes ajatella, mitä kaikkea tärkeää koneen syvimpiin syöreihin jäi... Kyllähän minun piti aina ottaa varmuuskopioita, mutta..

      Poista
    2. Ne varmuuskopiot ovat vaikea asia. aina. Niin pyhästi aina lupaan ne ottaa ja sitten hups! Jäivät ottamatta tai ainakin osa niistä. Ennen kuin menin naimisiin hoidin omaa konettani, asensin ohjelmat, putsailin ja päivittelin. Kotisivujakin naputtelin ilokseni.

      Sitten menin naimisiin tietokonenörtin kanssa ja hän hemmotteli minut piloille. Enää en osaa laisinkaan niin paljon kuin silloin ennen. :D Niin ne taidot vain ruostuva, kun niitä ei käytä ja päivitä.

      Toiviottavasti saat ainakin ne tärkeimmät ja rakkaimmat asiat koneeltasi turvaan. Koneet osaavat olla välillä kovin pirullisia ilmestyksiä ja syövät juuri sen rakkaimman tekstin ja korvaamattomimman kuvan. Toivotaan parasta. <3

      Poista
  2. No voihan kökkö minkä kone meni tekemään. Rouvan vihalle on tosiaan ollut nyt syynsä.
    Tsemppiä pelastustoimiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppihengestä Outi! Sitä loppuviikon aikana vielä tarvitaan <3!!

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram