No nyt on kyllä todella, todella upeeta!

Meitä naispuolisia elokuvan katsojia ihan hellitään alkusyksyn aikana.

Ensin leffateattereihin saapui Bad moms (josta löydät tarinaa edelleen täältä), ja eilen keskiviikkona ensi-iltansa sai huikea, kulttitv-sarjaan perustuva Todella upeeta - Absolutely Fabulous.

Tai kotoisasti ihan Ab Fab vaan.

Absolutely fabulous
Kun asenne on oikea, ei muuta tarvitakaan. Edina (Jennifer Saunders) ja Patsy (Joanna Lumley) sen tietävät.
(Kuva: SF Studios)


Kun listaan lisätään vielä kuukauden kuluttua ensi-iltaan saapuva, Ab Fabin lailla lähes yhtä suursuosioon taipunut Bridget Jones ja hänen päiväkirjansa, ja nyt Bridget Jones´s Baby, on ainakin äitikatsojen leffasyksystartti aika tavalla jees.

Niin, kukapa keski-ikäisistä rouvashenkilöistä - ja monista miehistäkään - ei muistaisi 90-luvulta suoranaiseen kulttimaineeseen Suomessakin noussutta Absolutely Fabulous - Todella upeeta -tv-sarjaa.

Eihän Edinaa ja Patsya voi todellakaan noin vain unohtaa!

Uunituore leffa osoittaa, että vaikka vuosikymmenet ovat vierineet, Ed ja Pat, voi maar, he vain pysyvät. Mikään ei ole muuttunut.

Tai no, paitsi että kasvot ja hiukan muutkin ulkoiset puitteet ovat saattaneet saada ihan pienesti uutta ilmettä; ainakin rouvien itsensä mielestä.

Todella upeeta -elokuvaa on ehditty jo jonkin verran arvosteluissa moittia. Se, mikä toimii erinomaisesti tilannekomediaan perustuvassa tv-sarjassa, ei välttämättä toimi pitkässä elokuvassa.

Ensi-iltansa saanut Todella upeeta todistaa kaiken tuon. Aivan kuten Bad moms, rehellisesti sanoen Todella upeetakaan ei päädy tämän rouvan top5-suosikkielokuvien listalle (ja loppujahan ei siis listatakaan...).

Ab Fabin juoni on liian tylsä, ja tapahtumat aika ajoin liian ilmeisiä ja hidastempoisia, että jaksaisin syttyä niille koko elokuvan vajaan parituntisen ajan.

Mutta hei, mitä siitä! So what!

Niin kuin Bad momsilla oli ansionsa ihan muualla, niin ne ovat totta vie myös Ab Fabilla.

Todella upeeta -elokuvassa tärkeintä on Edinan ja Patsyn asenne. Siis ASENNE, hyvät naiset ja herrat.

Ed ja Pat ovat naisrautaa.

He tekevät yhä seitsenkymppisinä juuri sitä, mitä he itse haluavat, antavat piupaut muiden mielipiteille, yleisille normeille ja asenteille, ja vielä nauravat aina, aina ja aina itselleen räkäiset naurut päälle.

Ja siitä, jos jostain, tämä rouva niin tykkää! Rok rok.

Todella upeeta
Elämää a´la Ab Fab.
(Kuva: SF Studios)

Helsingin Sanomat avasi ja analysoi hienosti viikko sitten Todella upeeta -tv-sarjan uraauurtava työtä. Jos et ole vielä lukenut artikkelia, löydät sen edelleen täältä.

Jutussa haastateltu median ja viestinnän tutkimuksen professori Kaarina NikunenTodella upeeta -fani muuten hänkin - kiteyttää hyvin, kuinka tv-sarja rikkoi aikanaan oivalla tavalla monia naiseuteen liitettyjä kliseitä ja tabuja.

Yhtäkkiä nainen ja äiti sai juoda, kiroilla, sauhutella ja puhua ihan niin kuin mies. Naisen oli lupa olla muutakin kuin kauniisti käyttäytyvä roolimalli ja kodin hengetär.

Todella upeeta -elokuvan juoni on lyhykäisyydessään seuraava:

Edina Monsoonilla (Jennifer Saunders) ja Patsy Stonella (Joanna Lumley) on ongelma. Tai oikeastaan kaksi ongelmaa. Heiltä on loppunut rahat, eikä heillä ole työpaikkaakaan.

Työtä metsästäessään Edina tulee vahingossa pudottaneeksi malli Kate Mossin (ihan sen oikean) mereen, ja Moss katoaa.

Edina saa syytteen murhasta. Tai taposta. Tai joka tapauksesta jostain, joka jonka taakka on raskas kantaa, ja Edina pakenee ystävänsä Patsyn avustuksella ulkomaille.

Vaan kuinkas sitten käykään? Loppu on kuin sekoitus kevyttä James Bondia ja Mr. Beania, kunnes kaikki selviää.

Edin ja Patin luksuksen täyteinen elämä on pelastettu. Huh.

Absolutely Fabulous
Patsy ja Edina ihan coolisti tässä näin.
(Kuva: SF Studios)

Varsinkin elokuvan ensimmäinen puolituntinen on loistavaa kamaa. Sen aikana seikkaillaan 90-luvulta tutussa tv-sarjan hengessä, ja siksi sen hyvin ilmeinen ja päälleliimattukin, tuttu kohellus jaksaa kaikesta huolimatta naurattaa.

Jopa niin, että Rouva Sanalta on tulla naurun vuoksi pissat housuun - tai Edinaa mukaellen: lantionpohja valahtaa vähintään elokuvateatterin penkkiin.

Ja kukapa meistä keski-ikäisistä naisista ei kaipaisi Edinan tai Patsyn kaltaista sydänystävää?

Kun naiskaksikko saapuu aamun varhaisina tunteina iloluontoisista bileistä, herää tuhruiset meikit naamaallaan vain parin tunnin yöunien jälkeen lähteäkseen allekirjoittamaan Edinan kirjan kustannussopimusta, Edina huokailee peilin edessä omaa ulkonäköään: hän sanoo olevansa sivusta lähes leveämpi kuin edestä.

Ja mitä tekee Patsy?

Hän sanoo, että kuka nainen sitä nyt peiliä tarvitsee, ei kukaan, silloin, kun on hyviä ystäviä. Hyvä ystävä kertoo rehellisesti, miltä toinen näyttää.

Ja kummatkinhan näyttävät tuona pahanmakuisen ja -hajuisenkin aamun hetkenä tietysti so absolutely fabulous.



Todella upeeta - Absolutely Fabulous - elokuvaa esitetään elokuvateattereissa ympäri Suomen.
Keskisellä Uudellamaalla elokuva on nähtävissä Studio 123:ssa.


Juttu on toteutettu yhteistyössä elokuvateatteri Studio 123:n kanssa.