Lukuaika
2
Kommenttia
Jos ihan tarkkaan ajatellaan, vanhemmuus, ja erityisesti äitiys, on mission impossible, oikeastaan ihan mahdoton tehtävä.
Se, ken selviää tehtävästään eläkeikään asti selväjärkisenä, on todellakin liputuksen arvoinen kerran vuodessa toukokuussa.
Yllä oleva kuva: Bad moms, sekin riittää ihan hyvin, toteavat Bad moms -elokuvan Kiki (Kristen Bell), Amy (Milan Kunis) ja Carla (Kathryn Hahn). (Kuva: SF Studios) |
Jotenkin tähän tapaan oman, mutta elämänsä ehdottomasti tärkeimmän roolinsa kiteyttää Amy (Mila Kunis) parhaillaan elokuvateattereissa pyörivässä elokuvassa Bad moms, ja saa lastensa koulun äidit hihkumaan onnesta.
Samaan huomioon kätkeytyy Rouva Sanan mielestä elokuvan vahvuus. Bad momsia on moitittu ennalta-arvattavuudesta, runsaista kliseistä ja katsojien pakkonaurattamisesta.
No joo, kaikkea tätä elokuvassa ehdottomasti toki on. Ei elokuva Rouva Sanankaan ihan top5-listalle pääse, mutta Bad momsilla on ehdottomasti ansionsa.
Bad moms on kuin rääväsuisempi versio Rouva Sanan suosikkisarjoista, kotimaisesta Kätevästä emännästä ja Siskonpedistä. Elokuvassa puhutaan äitien petipuuhista ja haaveillaan niistä, hurjastellaan urheiluautolla, juodaan pullon suusta muutakin kuin maitoa, ja käytetään isien yleisesti suosimaa kieltä, kyllä vaan.
Bad momsin ansiot ovat kuitenkin kaikkien äitien (huom! siis todellakin äitien) vapaustaistelu-teemassa. Naapurin äidillä voi mennä hänen ylläpitämiensä kulissien takana ihan yhtä huonosti kuin sinulla, ja sen oivaltaminen, jos jonkin, on todellakin terapiaa päiväkoti- ja kouluikäisten lasten äidille.
Bad moms alkaa Amyn kuvauksella hänen omasta elämästään. Amy on kahden kouluikäisen lapsen huolehtiva äiti, uurastava ja välittävä vaimo sekä työpaikan tunnollisin ja ahkerin työntekijä siitäkin huolimatta, että hän tekee ainakin noin niin kuin teoriassa lyhennettyä työpäivää.
Ai niin, ja onhan Amyn perhellä vielä tietysti suloinen koira.
Lapset harrastavat enemmän kuin tarpeeksi, ja Amyn auton nokka suhisee aamusta iltaan suuntaan ja toiseen. Oman ateriansa hän ehtii syödä päivän aikana yleensä autossa.
Extreamia Amyn arkeen tuo koulun vanhempainyhdistys, joka passittaa koulun äidit jos jonkinlaisen lisäpuuhan tekoon: vähintään terveellisten puffettarjottavien valmistamiseen.
Kuulostaako tutulle?
Rouva Sanaa ainakin ihan itkettäisi, jos ei naurattaisi. Todellakin osuu ja uppoaa - varsinkin silloin, kun jälkikasvu oli oikeasti iältään nuori.
Elokuvassa kamelin selän katkaisee vanhempainyhdistyksen kokous. Amy kieltäytyy vaikean ja haastavan päivän jälkeen koulun ylimääräisestä pakkopullapuuhasta, vetäytyy nuolemaan haavojaan läheisen kuppilan baaritiskille, ja ystävystyy yllättäen saman illan aikana kahden samanhenkisen äidin kanssa.
Kolmikko tajuaa, että täydellinen äitiys on jostain syvältä. Heistä ei ole olemaan good moms. He julistautuvat bad momseiksi ja nousevat barrikaadeille kaikkia tunnollisia äitejä kohdistuvia paineita vastaan.
Pitäisi riittää, että on ihan hyvä, ei mikään täydellinen äiti.
Sitä paitsi ei äitien elämän tarvitse olla niin vakaavaa ja totista muutoinkaan. Eihän isilläkään se noin niin kuin yleisesti tunnu olevan.
Bad moms on monilla tavoin virkistävä poikkeus viime vuosien leffatarjonnassa. Vastaavantyyppisiä elokuvia äitien asemasta ja roolista nyky-yhteiskunnassa on tehty pitkään aikaan vähän, jos lainkaan.
No juu, Bad moms on todellakin tehty härskisti ja ronskisti kieli poskessa, mutta so what. Eikös sitä sanota, että se, joka itselleen nauraa, se parhaiten nauraa.
Elokuva osoittaa, että lopulta jokaisen äidin pahin vihollinen on hän itse ja toinen äiti.
Onneksi myös parhaat ystävät löytyvät samasta joukosta. Kun rakastaa itseään, toinen äiti vieressä ei olekaan enää vihollinen vaan ystävä.
Sitä paitsi kuka äideistä voi sanoa ei mahdollisuudelle kahden tunnin nauruterapiaan.
Varsinkin, kun sen saa leffalipun hinnalla.
Bad moms -elokuvaa esitetään parhaillaan elokuvateattereissa ympäri Suomen.
Juttu on toteutettu yhteistyössä Studio 123:n kanssa.
Bad moms
blogiyhteistyö
elokuva
kulttuuri
2 comments
Mä tykkäsin tästä elokuvasta, käytiin se Tarun kanssa kattomassa.
VastaaPoistaNaurettiin mahat kippurassa ja lopussa jo vähän itkettiinkin. Kiva leffa meille äideille.
Jee, kiva kuulla, että tykkäsit. Tätäkin rouvaa nauratti paikoin ihan, vaikka elokuvan kohderyhmä lienee pienten lasten äideissä; siis niissä kuuluisissa ruuhkavuosissa.
PoistaErityisesti Amyn auton nokan suhistessa taksina paikasta toiseen osui ja upposi; aika on tuoreessa muistissa.
Ja vanhempainyhdistyksen puffettarjottavien leipomisessa on jotain tuttua, vaikka suomalaisvanhemmille kiitos, kiellettyjen aineiden lista ei ole ihan niin pitkä kuin Amyn lasten koulussa ;)..
Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!