Kun kiusaaja unohtaa, mutta kiusattu ei

22 elokuuta 2016

Sairastuvan parhaimpia puolia (mikä paradoksi) on, että silloin on mahdollisuus tehdä sellaisia asioita, joille ei muuten arjessa ole aikaa tarpeeksi.

Kuten lukea loputtomasti ja katsoa elokuvia.

Sairastuvan ansiosta Rouva Sana teki taannoin tuttavuutta parisen vuotta sitten ensi-iltansa saaneen, ruotsalaisen Anna Odellin kohuelokuvan Luokkajuhlan kanssa.

Anna Odell
(Kuva: Cinema Mondo)






















Oletko sinä nähnyt sen jo? Jos et, suosittelen lämpimästi.

Mutta huom! huom! huom! Luokkajuhla on kaikkea muuta kuin hyvänmielen elokuva.

Sen jälkeen ei hetkeen naurata.

Luokkajuhlassa yläkoulun vanha 9C-luokka kokoontuu elokuvan nimen mukaisesti luokkakokoukseen, kun peruskoulun päättymisestä on kulunut parisenkymmentä vuotta.

Oppilaita yhdistää, että he ovat kulkeneet peruskoulunsa yhdeksänvuotisen historian lähes samanlaisella kokoonpanolla.

Elokuvan käsikirjoittaja ja ohjaaja Anna Odell on yksi heistä, ja rakenteeltaan kaksiosaisessa elokuvassa hän esittää itse itseään.

Tositapahtumiin perustuva Luokkajuhla ei ole mairitteleva, ihan kaikkea muuta.

Elokuvan lähtökohtana on, kuinka koko luokan historian ajan joukossa on ollut yksi, jota on kiusattu aina: Annaa.

Vaikka tapahtuman alkuasetelmana ja tarkoituksena onkin, että oppilaat tapaavat vuosien tauon jälkeen toisiaan, nauttivat toisensa seurasta, vaihtavat kuulumisia ja muistelevat menneitä, kaikki kääntyy päälaelleen.

Anna avaa juhlassa sanaisan arkkunsa ja valottaa luokkaisilleen, millaiset muistot hänellä peruskoulusta on, ja miltä kiusaaminen hänestä tuntui.

Puheen aikana kyytiä saavat niin kiusaajat kuin kiusaamisen hiljaiset hyväksyjätkin.

Puheesta vyöryvät tapahtumat tulevat katsojan iholle niin syvällisesti, että on hämmästyttävää, jos ne eivät herätä katsojassa minkäänlaisia tunteita.

Odell yhdistää elokuvassaan faktaa ja fiktiota. Elokuvan toisessa osassa hän yrittää saada yhteyden vanhoihin luokkalaisiinsa kertoakseen, että hän tekee aiheesta elokuvaa ja toivoo siihen muiden kommentteja.

Selviää, että idean elokuvaan Odell sai, kun hän kuuli, että luokkakokous järjestettiin elävässä elämässä oikeasti, mutta hänet jätettiin yhä parinkymmenen vuoden jälkeenkin kutsumatta paikalle.

Selviää myös, että vanhat luokkakaverit eivät hihku riemusta kuullessaan Odellin elokuvahankkeesta. Lähes kaikki kieltäytyvät tekemästä yhteistyötä hänen kanssaan.

Odell on kohonnut kotimaassaan Ruotsissa kohutaiteilijoiden elittiin - ei vähiten hänen arvosteltujen, mutta myös arvostettujen taidetempaustensa vuoksi.

Osittain tämä voi selittää vanhojen luokkalaisten reaktiot Odellin toiveisiin. Enemmän Odellin taustoista voit lukea Ylioppilaslehden mielenkiintoisesta artikkelista täältä.

Mutta olipa Odellin myöhempi historia sitten millainen tahansa, itse elokuvan sanomaa se ei muuta tai latista.

Elokuva osoittaa, kuinka koulukiusaamisen arvet painuvat syvälle, ja nousevat kiusatussa esiin vielä useiden kymmenien vuosien kuluttua.

Vielä silloin, kun kiusaajat itse ovat asian unohtaneet.



PS. Jos haluat katsoa Luokkajuhlan alkukielisenä, elokuva löytyy kokonaisuudessaan YouTube-kanavalta nimellä Återträffen. Elokuva edelleen myös vuokrattavissa useista eri yrityksistä.

6 comments

  1. Kiusatuksi joutuminen on aina yhtä hirveää. Aika uskomatonta, jos ohjaaja tosiaan on jätetty kutsumatta luokkatapaamiseen 20 vuoden jälkeenkin.
    On hyvä, kun kiusaamisesta nykyään puhutaan niin paljon. Sitä vain toivoo, että omat lapset tajuaisivat ja osaisivat puuttua muidenkin toimiin (eivätkä joutuisi itse kiusatuiksi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luokkajuhla osoittaa raadollisella tavalla, mitä kiusaaminen voi pahimmillaan olla, kun joku ei kelpaa joukkoon vielä 20 vuoden jälkeenkään - ja konkreettisesti myös sen, miten kiusattu kantaa mukanaan ikuisia muistoja. Ja myös sen, kuinka se, että kukaan ei puutu kiusaamiseen tarkoittaa kiusaajalle samaa kuin kiusaaminen.

      Voisikohan elokuvan saada yläkoululaisten opetussuunnitelmaan...?

      Poista
  2. Hyvä kun muistutit tästä. Luin leffasta silloin, kun oli ilmestymässä ja koin, että hyvin rohkea ja hieno veto, varmasti jopa terepauttinen kiusatulle. Rohkeaa on ottaa oma kiusaaminen tapetille, monet varmasti haluavat unohtaa tai häpeävätkin muistoja, jotka korventavat sielun.

    Tuli olo ettei kutsu tullut, koska luokkakaverit eivät olisi kehdanneet kohdata kiusauksen kohdetta. Häpeä ja pelkuruus olivat liian suuria, vaikka olisi ollut mahdollisuus pyytää anteeksi. Selityksinä ettei kutsua lähetetty oli varmaan monenlaiset itsepetokset, ettei kiusattu kuitenkaan tulisi, eikä haluaisi tulla. Mutta ei heillä ollut oikeutta tehdä tuota päätöstä jättää kutsumatta, kiusatun puolesta.

    Ihan ihokarvat nousee pystyyn, ihmiset ovat petoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkea vetohan tuo leffan tekeminen ehdottomasti ohjaajalle varmasti oli; tehdä nyt kaikille julki omat tuntonsa.

      Se tiedetään, että aika ei paranna kiusatun kokemuksia. Hän muistaa ne aina.

      Jännittävää on, että leffan perusteella aika ei paranna aina kiusaajienkaan: Anna ei pääse vanhan luokkansa silmissä eroon kiusatun roolistaan vielä aikuiälläkään. Se on aika uskomatonta; olet merkitty lopun ikääsi.

      Oikeasti!

      Poista
  3. Olen nähnyt leffan. Tykkäsin, itkin ja tunsin myötätuntoa. Hyvä mutta osin myös rankka elokuva. Ruotsalaiset osaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, mahtia kuulla, että tykkäsit. Niin minäkin.

      Luokkajuhla ei todellakaan ole mikään hyvänmielen elokuva; päinvastoin. Vanhojen luokkalaisten asenteet vyöryvät luokkakokouksessa katsojan silmille niin, että ne inhottavat.

      Mutta jotenkin tuntuu, että tällaisia elokuvia pitäisi tehdä enemmän. Saavat ajattelemaan. Kaikki elämässä ei ole blingblingiä.

      Hyvä, mutta rankka; sinä sen sanoit Outi!

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram