Uskaltaisiko vaiko eikö uskaltaisi - yrittäjäksi?

26 syyskuuta 2016

Parisen viikkoa sitten vietetyn Yrittäjän päivän jälkimainingeissa Rouva Sanan ystävä huohahti, että rohkenisiko hänkin vielä joskus.

Siis yrittäjäksi.

Uskaltaisiko sitä vaiko eikö uskaltaisi?

Ystäväni on tukevasti kiinni palkkatyössä, mutta yrittäjyys kiinnostaisi. Hän on tehnyt tulevalle yritykselleen liiketoimintasuunnelman, tukun erilaisia laskemia, suunnitellut palveluvalikoimaansa, hahmotellut yrityksen nettisivut ja verkostoitunutkin jo.

Että siis uskaltaisiko?

yrittäjyys


Rouva Sana vastasi, että hyppää pää edellä kylmään veteen vain.

Sillä mitä hän menettäisi. Korkeintaan yhden (henkisesti) rikkaan kokemuksen - ja no joo, pahimmillaan ehkä myös hieman rahaa.

Mutta vaikka kaikki menisi pieleen, uskomatonta, mutta totta - keski-ikäisilläkin ovi entiseen on aina olemassa: palkkatöihin palkataan nimittäin edelleen joskus jopa yrittäjiäkin...

Ystäväni nöyrä toive kirvoitti miettimään omaa vajaan vuoden mittaista yrittäjäntaivaltani. Miksi minusta tuli Rouva Sana?

Miksi minusta, joka en ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään yrittäjänhenkisenä - niin kuin näissä piireissä yleisesti puhutaan - ja ehdin vannoa julkisesti useampaankin otteeseen: "minustako yrittäjä, ei tod. ikinä kiitos", ryhdyin kuitenkin yrittäjäksi.

Siis kun oikeastaan aina mietin, että parista freelancerupeamastakin huolimatta, olen muka viimeinen henkilö työskentelemään oikeana yrittäjänä.

Ja tässä sitä siis nyt kuitenkin sitten ollaan. Ja kliseisen biisin sanoin: päivääkään en vaihtaisi pois.

Miksi?


Vapaus

Vapaus on ollut minulle aina yksi tärkeimpiä arvoja elämässäni. Työelämässä vapaus tarkoittaa, että saan määritellä työni, työtehtäväni, työpäiväni ja työtapani.

Kukaan ei tule sanomaan, miten minun pitää tehdä oma työni.

Kukaan ei valvo istunko työjakkarallani klo 17 asti, vaikka työt on tehty iltaneljään mennessä tai ammu ideoitani ensitöikseen alas vain siksi, että ne ovat liian villejä tai että organisaatiolla ei juuri ole nyt rahaa.

Saan vaikuttaa oman työni sisältöön ja keinoihin toteuttaa sitä.

Tänään olen vapaampi kuin koskaan. Määrittelen ja valitsen työ- ja loma-aikani, asiakkaani, palveluni ja keinoni, kuinka toteutan työni. Kukaan muu ei sano, miten minun pitäisi toimia.

Hyvässä ja pahassa.

Vapaus tuo myös vastuuta.

Alkaen siitä, että en täytä astianpesukonetta, kun minun pitäisi vastata kasaan sähköposteja, istu kahvilassa lukemassa naistenlehteä, kun minun pitäisi toteuttaa asiakkaan toimeksiantoa tai pistä päätäni kodinhoitohuoneeseen, kun rahaa ei tule mistään.


Ihanat rakkaat asiakkaat

On etuoikeutettua, että saan tehdä töitä missä asun. Keskinen Uusimaa on nykyinen kotiseutuni ja henkinen kotini.

Koen suurta ammattiylpeyttä, kun saan jakaa omaa ammattitaitoani ja jättää palan osaamisestani itselleni tärkeiden ihmisten, pääosin siis keskiuusmaalaisten yrittäjien ja asukkaiden hyväksi.


Työmatka, jota ei ole 

Työpaikkani on siellä missä läppärini, kamerani ja kännykäni on. Työpaikkani on ollut hotellin sängyllä, odotusaulassa, puutarhakeinussa, puiston penkillä, terassilla ja kahvilassa.

Työmatkaa ei ole.

Muut tungeksivat aamuseitsemältä ruuhkajunaan ehtiäkseen kahdeksaksi Helsinkiin töihin - ja sama kuvio toistuu illalla toisin päin. Jokikinen arkipäivä.

Rouva Sana on siinä välissä paiskinut töitä jo monta tuntia. Käsi sydämellä: en yhtään ole kateellinen aamuruuhkajunassa istuville työntekijöille.


Työpäivien erakkous

Yrittäjyyden plussalistaan kuuluu ehdottomasti myös työn yksinäisyys, jota on pakko sietää. Nautin ihmisten seurasta, mutta Rouva Sanassa asuu vahva erakkorouva.

Mikä nautinto onkaan saada aika ajoin tehdä töitä venyneissä verkkareissa ja t-paidassa, villasukissa ja meikittä; keskittyä pelkästään kirjoittamiseen ja töiden tekemiseen yksin omassa yksinäisyydessään.

Ehdottomasti nautin.

Sitä paitsi voin vakuuttaa, että työtehot ovat tuollaisina työpäivinä ihan toisenlaiset kuin kahdeksan tunnin työpäivän aikana suuressa työyhteisössä.

Erakkopäivien jälkeen onkin sitten taas mahtavaa laittaa ykköset ylle, ja sukeltaa asiakkaiden pariin.


Mutta on tässä yrittäjyydessä miinuspuoliakin.

Rouva Sana

Mikä työaika?

Yrittäjä on oikeastaan töissä aina, vähintään henkisesti.

Rouva Sanan konkreettisen työpäivän mitta on keskimäärin 10 tuntia. Ja siihen ei siis sisälly työmatkoja, ellei sellaiseksi lasketa muutamaa askelta sängystä läppärille.

Pääsääntöisesti työskentelen aamuseitsemästä iltaviiteen tai -kuuteen eli selkeästi pitempään, jos olisin töissä missä tahansa toimistossa.

Harvinaisia eivät ole 12-14 tunnin työpäivätkään, silloin, kun illalla on menoja ja työtehtäviä. Ja sellaisia päiviä on paljon.


Loma(-raha) ja sairastaminen

Olen opetellut tietoisesti tavan vetää kalenteriini viivoja loma- ja vapaapäivien merkiksi. Etten ihan jo yrittäjätaipaleen alussa uupuisi kokonaan.

Mutta elämä ei ole silti entisensä. Jos jotain vanhasta työarjesta kaipaan niin totisesti seitsemän viikon palkallisia lomiani. Ne eivät nimittäin onnistu enää, eivät millään.

Jokainen lomapäivä tietää sitä, että rahaa ei tule mistään.

Samaa tarkoittaa myös sairastaminen. En ole jäänyt hevillä koskaan muulloinkaan sairastamaan, mutta nyt kynnys on vielä isompi, turkasen paljon isompi: semminkin, jos kalenteri ja to do -lista osoittavat, että tekemättömiä töitä on liuta.

Työterveyshuollosta - tai sen puuttumisesta - en tässä yhteydessä viitsi sen enempää puhuakaan.


Tekniikka, grr

Tekniikka tekee Rouva Sanan hulluksi. Jos jotain kaipaan entistä elämästäni (niiden seitsemän lomaviikon lisäksi) niin aina puhelimeen vastaavia help deskin kavereita!

Missä on puhelinnumero, johon saan soittaa, että nyt tämä ei laite toimi ja voin odottaa, kunnes kaikki toimii taas. Siis missä?

Ja kun kaikki kaoottinen tapahtuu aina, aina, aina silloin, kun työn dead lineen on aikaa kaksi tuntia. Siis aina.

Ei Rouva Sana osaa huoltaa tukkoon mennyttä tulostinta. pähkäillä päivitysten vuoksi toimimatonta skanneria, miettiä, miksi verkkoselain lakkasi yhtäkkiä toimimasta tai mikä hiivatti läppärissä on, kun se ei pura ainuttakaan kuvaa kamerasta.

Ja kun ei oikeastaan edes kiinnostakaan.

Mutta hei, tähän ikään mennessä sitä voi löytää uusia puolia itsestään ja yllättyä! Mä olen kuulkaa korjannut itse ihan kaiken - ainakin toistaiseksi, tähän asti.


Työhuone - tai oman pöydänkulman puute

Minin puoleinen ongelma on, että Rouva Sanalla ei ole työhuonetta. Tai no, oli aikaisemmin, ja ongelma oli aikaisemmin isompi.

Vuokrasin yrittäjyyteni alkutaipaleella itselleni yhteisöllisen työhuoneen ts. pöytäpaikan yhdestä isosta tilasta muiden yrittäjien kanssa.

Ei siinä mitään vikaa ollut, mutta huomasin vain kuukausien aikana, että en koskaan ollut työhuoneella. Jäin aina kotiin tekemään töitä tai siirryin reissun päälle, ja lopulta luovuin tilasta.

Huomasin, että aloin vähitellen tottua alun perin pakoon lähtemääni kodin kaaosta ja härdelliä.

Kun teen töitä kotona, olo on sama kuin työskentelisi juna-aseman odotusaulassa.

Joku tulee ja menee, on hetken hiljaista, ja jälleen tulee ihmispaljous. Taustalla soi musiikkia tai kauempaa kuuluu muuten vain jotain.

Sinulta kysellään ja tiedustellaan, ja on noustava ylös ja keskeytettävä oma työ, olipa flow minkälainen tahansa.

En pistäisi pahakseni edelleenkään kodin yhteydessä olevaa työhuonetta - tai edes sellaista kulmausta jostain nurkasta, johon saan huoletta jättää tavarani levälleen ja jatkaa myöhemmin.

Mutta sitten taas toisaalta: tämä rouvan menohan vain muistuttaa takavuosien toimittajan työtäni toisen valtakunnan iltapäivälehden hehtaariavokonttorissa.

Sielläkin omaisuuteni kulki päivittäin pienessä pahvilaatikossa, tein töitä sen pöydän ääressä, missä tilaa oli, pakkasin illalla romuni takaisin laatikkoon ja siirryin seuraavana päivänä toisen pöydän ääreen.

Tein sujuvasti puhelinhaastattelua, kun vieressä keskusteltiin edellisen päivän televisio-ohjelmista tai valmistauduttiin juttukeikalle eduskuntaan.

Työt tulivat aina tehtyä; sopeutumiskysymys siis.


Raha, raha, raha

Kuukausipalkalla voi leivän päälle tulee kuin Manulle illallinen. Vaikka kuukausi ei olisi ollutkaan niin hyvä, työntekijät saavat (pääsääntöisesti) Suomessa aina oman palkkansa.

Yrittäjänä seuraavan kuun palkasta ei ole minkäänlaista varmuutta. Vaihtuvia tekijöitä on paljon - ihan nyt yksinkertaisesti siitä alkaen, että oma työ pitää myydä.

Yksi yrittäjyyden haastavimpia puolia on omien palveluiden hinnoittelu. Miten saada työstä sellainen korvaus, että a) joku maksaa siitä ja b) jonkun maksamalla summalla elää.

Vinkata saa parhaat topvitoset oman työn hinnoittelusta vaikka tuonne kommenttiboksiin, jos sellaisia sinulla on. Tarjoan niistä pullakahvit.

Tämä on lupaus.

Rouva Sana

Jos tarkkaan ajatellaan, yrittäjäksi heittäytyminen on lopulta aika mielenvikaista puuhaa. Järjellä (ja yrittäjyyden alkutaipaleella varsinkin rahan kautta) ajateltuna se on jopa ihan älytöntä. 

Rouva Sanasta yrittäjäksi ryhtymisessä on - ohoi kaikki äiti-ihmiset - jonkinlaisia yhtymäkohtia synnyttämiseen. 

Sitä ryhtyy äidiksi ja vanhemmaksi ilman mitään tietoa tulevasta. Onneksi ei tiedä, muuten hommaan ei koskaan ryhtyisikään.

Synnytys taas on isolle osalle äideistä kohtalaisen karmea tai vähintäänkin kivulias kokemus, mutta aika kultaa suitsait muistot. Ja tovin kulttua hommaan onkin sitten taas valmis uudestaan.

Koska kipujen, kolhujen ja pienten epäonnistumistenkin jälkeen, lopulta lopputulos on se, joka palkitsee.

yrittäjyys

6 kommenttia

  1. Jotenkin ohana postaus. Kaunistelematon listaus yrittäjyyden + ja - puolista. Raha on se, joka minutkin pitää nykyisessä hommassa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raha on hyvä syy työn tekemiseen <3. Meistä jokaisen on tärkeä tulla toimeen omalla työllään.

      Poista
  2. Oikein hyvä kirjoitus asiasta, jonka kanssa painin päivittäin. Palkkatyössä oleva, joka haikailee yrittäjyyden perään...taas ;)
    Voihan se olla että se toteutuu nopeammin kuin arvaakaan. Mutta hitsisti työtä se vaatii. Ja rohkeutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitti Annu <3! Olet kyllä täysin oikeassa, että yrittäjyys vaatii tosiaan nrohkeutta (siis sen työn lisäksi...). Vatvoin omaa päätöstäni tosi kauan. Sen tekeminen ei ole helppoa jutussa kuvaamani ystäväni kaltaisessa tilanteessakaan.

      Yrittäjäksi heittäyminen on kuin sukeltamista silmät kiinni pää edellä kylmään veteen. Yhtään ei tiedä, mitä on lopulta tulossa, vaikka suunnitelmat ja laskelmat olisi kuinka hyvin laadittu.

      Mutta väitän, että kun päätös on tehty, jatko on helpompaa. Sen jälkeen yrittäjyys on vain... no, silkkaa ja jatkuvaa työtä :).

      Poista
  3. Mielenkiintoinen postaus. Omassa tuttavapiirissäni on sekä onnistuneita ja epäonnistuneita yksityisyrittäjiä. Riskit ovat moninaiset. Hattua nostan kaikille yrittäjille. Ja varsinkin aloitteleville yrittäjille!
    Reipasta päivää Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, todellakin, totta puhut: yrittäminen on riskinottamista kirjaimellisesti sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta eikös lopulta koko elämä ole?

      Kiitos ihana Tuula <3! Aurinkoa syyspäiviisi!

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram