Äidit barrikadeille, osa 2 - Bad Moms Christmas

14 marraskuuta 2017

Joulu.

Sehän tarkoittaa muun muassa, että:

Pitää leipoa piparit ja tonneittain joulutorttuja. Pitää vaihtaa sohvatyynynpäälliset ja verhot. Ja sitä ennen ne pitää silittää.

Pitää etsiä joulukoristeet ja asetella ne esille. Pitää ostaa lapsille joulukalenterit - ja kaivaa sen päälle varastojen kätköistä SE perinteinen joulusukkakalenteri, ja hankkia niihin pienet yllätykset. Yksi jokaiselle joulukuun päivälle ennen aattoa.

Pitää tehdä joulukranssi ulko-oveen, viritellä viimeisetkin jouluvalot, tehdä adventtikynttilä - tai mieluummin monta eli yksi jokaiselle pöydälle (ja muistaa, että jokaisen uuden adventtisunnuntain kohdalla myös adventin numero vaihtuu).

Niin eli mistä tänä vuonna saan sammaleet adventtikynttilään, varvut kranssiin ja pienen pikkujoulukuusen pöydälle!

Ja pitää siivota, kuurata lattiat, pestä ikkunat, ostaa joulukinkku - ja se KUUSI - sekä tuhannet muut jouluruoat, joista osan valmistuksella alkaa olla kohta jo kiire.


Bad Moms Christmas
Työntäkää koko joulu ahteriinne: huonot äidit Carla (Kathryn Hahn), Amy (Mila Kunis) ja  Kiki (Kristen Bell) 
irrottelevat (vähän) joulupukin kanssa. (Kuva: SF Studios)


Ja niin, ne joululahjat. Nekin pitää hankkia myös. Eikä yhtään ole vielä ostettu.

Niin, että tingel-tangel sinullekin vain. Niin paljon tehtävää, niin paljon tekemättä.

Kuulostaako tutulle joulunalusajalle?

Perjantaina ensi-iltansa saaneen Bad Moms Christmas -elokuvan lähtökohta on herkullinen. Ensimmäisen osan (ytimekkäästi Bad Moms) tapaan se pohjaa tukkuun äitien elämään kuuluvia kliseitä.

Äitien arjesta ja siihen liittyvistä... no, aika arkisista toimista tehdään harvoin räävitöntä huumoria. Ja mitenkäs sitä kuitenkin nyt sanotaankaan: se parhaiten nauraa, joka itselleen nauraa (ja tätä rouvaa yleensä naurattaa, usein).

Bad Moms -elokuvan ykkösosassa aiheena olivat arjen ruuhkavuodet, ja kaikessa yksinkertaisuudessaan se onnistui ihan hyvin.

Kakkosessa teemana on äitien mielipuolinen - juu, siis kyllä: mielipuolinen - taistelu joulua ja siihen liittyviä (ulkopuolisten) odotuksia vastaan.

Ykkösosan jälkeen Bad Momsin jouluelokuvalta oli lupa odottaa paljon. Ykkösosa onnistuu naurattamaan vielä kolmannellakin katsomiskerralla, mutta jouluteema ei yllä ihan samaan.

Ei Christmas-osa nyt ihan huono ole. Onhan se pullollaan ykkösestä tuttua ja taattua äitiräävittömyyttä.

Huonojen äitien joulu ei kuitenkaan riitä sittenkään siihen samaan kuin ykkösosassa nähty arjen ruuhkavuosista ammennettu sanoma ja musta huumori.

Jotain jää jouluisen naurun takaa uupumaan. Tarina jää kovasta yrityksestä huolimatta pinnan alta kevyeksi ja liian ohueksi.

Bad Moms Christmas
Kunpa ois joulu ainainen... Vai miten se nyt meni?
(Kuva: SF Studios)

Nimityksen Bad Moms voi ymmärtää monella tavalla - semminkin, jos antaa itselleen luvan silmäillä elokuvasta vain yksittäiset alkoholinhuuruiset baarikohtaukset.

Bad Moms on kuitenkin elokuvan kolmen äidin itsensä antama nimitys itselleen. Kukapa arjen ruuhkavuosia elävä äiti ei kokisi parhaasta yrittämisestäänkin huolimatta olevansa maailman huonoin äiti.

Teki niin tai näin, aina joku menee väärinpäin. Lapsiperheen arjessa kompastuskiviä löytyy päivittäin.

Jouluelokuvassa teemana on nimensä mukaisesti vuoden suurin juhla ja siihen liittyvä tähtitieteellinen määrä erilaisia odotuksia. Odotusten täyttäminen jää perheissä perinteisesti yleensä äitien vastuulle (paradoksaalisesti anopin lahjahankintaa myöten).

Bad Moms Christmas alkaa, kun naiskolmikko Amy (Mila Kunis), Kiki (Kristen Bell) ja Carla (Kathryn Hahn) valmistautuvat perheineen jouluun, ja he saavat tahoillaan oman äitinsä jouluvieraaksi muutamaa päivää ennen H-hetkeä.

On sanomattakin selvää, että vieraiden saapuminen ei ole kenellekään äideistä mikään jippii-uutinen. Kolmikon äideistä jokainen on erilainen, mutta he aiheuttavat kitkaa, eripuraa ja yhteentörmäyksiä tyttäriensä perheissä.

Sillä väliäkö sillä, miten joulua on vietetty, mutta sitä pitää viettää aina niin kuin on suvussa tehty. Perinteitä sitä olla pitää, juu sii.

Huonot äidit päättävät käydä vastarintaan ja he perustavat keskenään "työnnetään sukujoulu ahteriin" -toimikunnan. Toimikunnan onnistumisesta voi olla lopulta monta mieltä, mutta lopussa seisoo kuitenkin jonkinlainen kiitos.

Bad Moms Christmas on ihan ookoo, hauska vajaa parituntinen aivot narikkaan -viihdepläjäys, ja se sopii erityisesti näin pikkujouluaikaan äitien kesken katsottavaksi. Se naurattaa paikoin hyvinkin vedet silmissä, mutta toista katsomista leffa tuskin kestää.

Ja isät: heidät suosittelen jättämään elokuvan ajaksi laatuajan viettoon perheen pienempien kanssa, sillä elokuvan teema ja huumori menevät heiltä todennäköisesti yli hilseen.

Kukapa iskä huonoista äideistä nyt mitään tietäisi..




Bad Moms Christmas -elokuvaa esitetään elokuvateattereissa ympäri maan.
Keskisellä Uudellamaalla elokuva on nähtävissä Studio 123:ssa.



Juttu on toteutettu yhteistyössä Studio 123:n kanssa.



2 comments

  1. Ykkösosan kävin katsomassa ja tykkäsin kovasti. Kyllä se tämä kakkonenkin on nähtävä. Leffaseurakin on jo päätetty :)
    Mukavaa tiistaita sinulle Rouva Sana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ihan huonojen äitien kaltaisen huumorin ystävä, mutta yllättäen ykkösestä on tullut kyllä angstisten päivien pelastaja. Olen katsonut sen monta kertaa, kun olen tarvinnut parin tunnin nauruterapiaa.

      Joululeffalta odotin kai siksi niin paljon. Se ei ole lainkaan yhtä hyvä kuin ykkönen, mutta se sopii tähän ajankohtaan kuin nyrkki silmään (tammikuussa aihe tuskin enää nappaa...), ja kerran sen kestää katsoa ihan hyvin. Olisin vain toivonut äiti-tytär-teemalta hieman syvällisempää otetta, vaikka komedian parissa ollaankin.

      Ihanaa leffahetkeä Outi: tiedän, että tikahdut paikoin nauruun <3!

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram