Niin ovat ruokapöydän tuolit tyhjentyneet.

Kynttilät ovat sammuneet, kaiuttimet nojaavat hiljentyneinä, ja eilisen Suomi-soittolista pyörii enää tajunnanvirtana ja korvamatona takaraivossa.

Juhlista jäljelle jääneet herkkujen jämät odottavat jääkaapissa perheen saapumista arjen aherruksesta kotiin, ja onnellisten tuokioiden kertausta.

Suomi 100 vuotta

Menneistä hetkistä muistuttavat kakun muruset pöytäliinalla, valkoiset ruusut maljakoissa, tiskipöydälle unohtuneet kuohuviinilasit, ja eteisessä odottavat tyhjät viini- ja limpparipullot.

Suomi-liput, jotka eivät enää liehu.

Tahmeat läikät keittiön lattiassa, joiden päällä sukka ratsahtaa jokaisella kerralla, kun jalka osuu niihin.

Olohuoneen pöydällä pilkottaa tyhjentynyt suklaakulho, ja sen vieressä rutistetut, siniset Suomi-suklaapaperit.

Hiipuvat muistot. Syyt, joiden vuoksi koontua yhteen, luoda muistoja - ja juhlia.

Paljon jäi eilisen aikana kuviksi tallentamatta, mutta yksi on varmaa.

Kun joku kiikkustuolissa ollessani kysyy, että missähän se rouva oli, kun Suomi täytti sata vuotta, tiedän mitä vastaan: "Sitä päivää en voi olla unohtamatta. 

Olin yhdessä ystävien kanssa."

Sillä todistetusti on aina vähintään sata syytä juhlia.

Suomi 100 vuotta