Jos olet lukenut edellisen blogikirjoitukseni, tiedät, että tässä on ollut ilmassa nyt kaikenlaista.

Jos ihan rehellisiä ollaan, suoranaista tökkimistä valtaosin.

Oikeastaan koko aikaa sitten kesälomakauden päättymisestä ja elokuun puolivälistä alkaen on leimannut jokin kummallinen ilmassa väreilevä epäselvä hektisyys.

Asioiden ja tapahtumien sattumanvaraisuus.

Tilanteiden pulpahtaminen esiin yllättäen ja pyytämättä sillä seurauksella, että kaikki aikaisemmin suunniteltu on mennyt aina, ihan joka kerta, uusiksi.

Kerran tai kaksi tämän kaikki vielä sietää, mutta kun muutoksesta huomaa tulleen pysyvämpi olotila, alkaa ahdistaa ja riepoa.

Että eikö sitä joskus voisi ihan vain olla ja edetä turvallisen ja arkisen to do -listan mukaan (sillä tiedäthän sinä - minä olen laatimieni listojeni orja). 

Eikä menneestä viikostakaan ole täysin ilman kaoottisuuden tunnetta selvitty - mutta on joukossa iloa ja onneakin.

Kolme viikon varrelta

1. Opintojen käynnistyminen työn ohessa

En tiedä, onko tämä poiminta lopulta hyvä vai huono asia.

En ole tainnut täällä muistaa kertoakaan, että olen aloittanut jälleen opiskelut. Sillä mihin sitä koira karvoistaan pääsisi. Taidan olla ikuinen opiskelija niin kauan kuin henki minussa pihisee.

Sain yritysjohtamisen opintoni syyskuun puolivälin huitteissa valmiiksi, ja aloitin läpsystä vaihtoon myynnin ja markkinoinnin digiosaaja -täydennyskoulutuksen.

On ollut rehellisesti sanoen kaksijakoiset tunnelmat.

Minulle on ensimmäisen viikon aikana valjennut, että opetuksen tarjoajan vakuutteluista huolimatta opintojen suorittaminen kokonaisuudessaan työn ohessa on käytännössä mahdotonta (kokopäiväisestikin se olisi iiiiiiso pala kakkua).

Asian - ja pettymyksen - sulattelussa on mennyt tovi.

Mutta ei niin ikävää, ettei jotain hyvääkin. Opinnoista on mahdollisuus poimia parhaat palat itselleen, ja niihin liittyvän ensimmäisen ryhmätyön siivittämänä löysin itseni maailman mukavimpien markkinoinnin ja myynnin kollegojen tiimistä.

Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta olen nyt yhtä innostunut kuin ekaluokkalainen uusien ystävien seurassa.

Olen viimeksi kokenut samanlaisia fiiliksiä blogistanian puolella uusiin bloggaajakollegoihin tutustuessa.

2. Power-tiistai

Olen jäänyt totaalikoukkuun kuntosalini tarjoamien tiistai-iltojen teho-circuitiin.

Tiedätkö tunnin?

Kolmen liikesarjan pattereissa tehdään vajaa minuutti yhtä liikettä kerrallaan kaksi kierrosta peräkkäin, jonka jälkeen liikesarja vaihtuu. Liikkeitä on yhden tunnin ajaksi.

Maastavetoja, hauiskääntöjä, erilaisia punnerruksia ja nostoja, vatsalihasliikkeitä, rytkettä ja liikettä jokaiselle lihakselle jaloista hartioihin: painoilla ja ilman.

Voi sitä adrenaliinipaukun määrää viimeistään silloin, kun MC Joen Eye of The Tiger paukahtaa soimaan.

Jos et ole vielä kuullut biisiä, suosittelen kaivamaan sen Spotifysta. Mutta pieni varoituksen sana: biisi aiheuttaa välittömän (huom! korostan sanaa vä-li-tön) hikiliikkumisen tarpeen.

Viime tiistaina tapahtui se, mistä olin salaa haaveillut, mutta minkä en ollut koskaan, kuunaan päivänä uskonut kohdalleni osuvan: ähkin ja puhkin, ja maailman parhaan circuit-ohjaajan tsempin voimin nostin tunnilla viimein pitkän harjoittelun jälkeen kunnolla painojeni kilomäärää.

Edistys on pieni asia ihmiskunnalle, mutta minulle itselleni askel on arkea suurempi.

Olin viime tiistaina oman elämäni maailman vahvin rouva - ja olin purskahtaa asian vuoksi itkuun ilosta ja onnesta.

3. Kävelylenkki ystävän kanssa

On totisinta totta, että arjen parhaat asiat tapahtuvat ennalta suunnittelematta. Pitkän keskiviikon jälkeen aurinko pilkotti yhä puiden takaa, ja mieleni halajoi... no, jotain.

Sali ei kuitenkaan tiukan tiistai-illan teho-circuitin vuoksi napannut, kirjatai sen enempää alkaneet opinnotkaan ja niihin liittyvät työt eivät siinä hetkessä kiinnostaneet.

Lähetin ystävälleni randomviestin: Lähtisitkö illalla kanssani lenkille?

Ja tapahtui se, mitä en viestiä lähettäessä vielä uskonut, sillä lenkistä ei ollut sovittu etukäteen, eikä sille ollut raivattu kalenterista tyhjää tilaa.

Ystäväni vastasi lähes saman tien: "No todellakin lähden!"

Sinä iltana seitsemän ja puoli kilometriä myöhemmin maailma oli monin verroin kauniimman näköinen kuin samana päivänä ennen lenkkiä.

Mitä sinun syyskuuhusi on kuulunut? Viimeisiä päiviä kuukaudesta viedään. Lämpöä ja iloa!

elämästä