Yhteistyössä Studio 123 *

Minulla on ollut kevään aikana ikävä monia asioita. Olen ikävöinyt museoita, konsertteja, teattereita, kirjastoja ja elokuvia. 

Paluu hieman lähemmäs normaalia koitti, kun kirjastot ja museot avautuivat alkukesästä. Viime viikonloppuna ovensa avasi oma paikallinen elokuvateatterimme Studio 123.

Vasta salin pehmeään tuoliin istahtaessani ymmärsin, miten paljon olin kaivannutkaan elokuvateattereiden tunnelmaa ja eläviä kuvia. Paluuta entiseen en olisi voinut aloittaa upeammin.  

Nuoren naisen muotokuva on pökerryttävän kaunis ja visuaalinen elokuva, jota oikeastaan ei voi katsoa muualta kuin suurelta valkokankaalta. Tv-ruutu latistaa suuren osan siitä tunnelmasta, mihin elokuva leffateattereissa ulottuu.

Nuoren naisen muotokuva jäi talvella koronan jalkoihin, ja sen esityskausi ehti Suomessa loppua ennen kuin se kunnolla edes alkoi.

Se on sääli. Moni tuskin edes huomioi elokuvan olemassa oloa.

Elokuvaa on esitetty kesän aikana koronarajoitusten sallimissa rajoissa lyhyinä pistokertoina ainakin Helsingissä. Tällä hetkellä Studio 123 on kuitenkin pääkaupunkiseudulla tiettävästi ainut leffateatteri, jonka valikoimiin Nuoren naisen muotokuva kuuluu.

Todellista luksusta omilla kotikulmilla. 

Nuoren naisen muotokuvan tarina sijoittuu 1700-luvun Ranskaan Bretagneen. Kreivitär (Valeria Golino) haluaa naittaa tyttärensä Héloïsen (Adèle Haenel), mutta sitä varten tyttärestä tarvitaan muotokuva.

Nuoren naisen muotokuva on monellakin tapaa upea elokuva. Jos sen haluaa asettaa johonkin viitekehykseen, se tuo mieleen Jane Campionin Pianon ja  Luca Guadagninon Call Me by Your Namen. 

Olen harvoin istunut elokuvateatterissa, joka on hetken aikaa täysin hiljainen, kun elokuva loppuu. 

Valot syttyvät ja elokuvan lopputekstit juoksevat hiljaa valkokankaalla, mutta katsojat istuvat aloillaan. On kuin jokainen sana ja ääni, paluu takaisin tähän hetkeen, olisi liikaa siinä hetkessä. 

Nuoren naisen muotokuva on pökerryttävän kaunis ja äänimaailmaltaan lumoava. 

Missä muussa elokuvassa ei ole lainkaan alku- tai loppumusiikkia, ja missä elokuvan sisälläkin kerrontaa on rytmitetty vain parilla harkitulla sävelpätkällä? 

En muista hetkeen vastaavaa. 

Nuoren naisen muotokuva on kuin maalaus, jossa jokainen yksittäinen sana, kuva ja ääni, takkatulen rätinä, ristikkoikkunoiden takaa kuuluva meren pauhu - tai se, että ei sanota eikä puhuta toviin mitään - on merkityksellinen. 

Kaikki, mitä kerrotaan ja näytetään, on olennaista ja tärkeää. 

Mutta merkityksellistä on myös se, jota kuvassa ei tapahdu. Se, joka ehkä vain kuuluu tai jonka olemassa olon katsojana tiedät ja tunnet.

Nuoren naisen muotokuva on kuin siveltimen vetoja kankaalla. Jokainen liike on tarkkaan harkittu.  

Yksikin turha veto voi olla jo liikaa.