Eihän sen tietenkään rehellisesti niin pitänyt mennä. 

Niin siinä vain ilmeisesti käy, kun mannerlaatat liikahtavat henkilökohtaisessa elämässä erilaiseen asentoon, etkä ole osannut varautunut siihen mitenkään. 

Liikkeen ei tarvitse välttämättä olla merkittävä. Harvoin puhutaan kai mistään suuria luonnonmullistuksia aiheuttavasta. 

Mutta yleensä liike on sillä lailla huomattava, että palikat menevät uusiksi pitkäksi aikaa. 

Syntyy dominoilmiö. 

Yksi muuttuu, toinen muuttuu ja pian muuttuu kolmaskin. Ja lopulta mietit, että siis hetkinen, miten tämän kaiken oikein piti mennäkään.

Suorasta viivasta jyrkkään nousuun

Niin tai näin, kaikki on mennyt oikein hyvin ja juuri oikeaan suuntaan. 

Sikäli mikäli kuulumisillani on maailmankaikkeudelle mitään merkitystä, kerron silti: elämäni on ollut viimeiset kaksi kuukautta kaikkea muuta kuin pelkkää suoraa viivaa. 

I am alive! Olen hengissä.

En tiedä, mitä kevään aikana lopulta tapahtui, mutta yhtäkkiä huomasin, että pelkkänä suorana viivana viimeisen puolen vuoden ajan sykkinyt käyrä alkoi kohoilla. 

Kalenterini alkoi täyttyä merkinnöistä. Ensin tuli vähän jotain, sitten tuli vähän jotain muuta enemmän. 

Huhtikuussa olin tilanteessa, että kalenterissa oli merkintöjä jokikiselle päivälle - myös viikonloppuna.

Yrittäjälle merkinnät kalenterissa ovat elinehto. Tyhjät sivut tietävät sitä pelkkää suoraa viivaa ja suora viiva tietää taas.. no jaa, sinä tiedät. 

Ei kenenkään kunto sellaista menoa kovin kauan kestä.

Mutta, että miten vasemmalta oikealle kulkevasta tasaisesta viivasta päädytään tilanteeseen, jossa käyrä räjähtää ylös lähes muutamassa yössä, en edelleenkään tiedä. 

En osaa siis selittää, miten suorasta viivasta voidaan päätyä nousuun, joka on kuin jyrkän ja jykevän tulivuoren piikkimäinen huippu.

Tai ehkä se johtuu sittenkin vain niistä mannerlaattojen kevyistä törmäyksistä toisiinsa ja siitä dominoilmiöstä...

Ensin ajat moottoritiellä yhdessä yössä satasen vauhdilla vuoreen ja syntyy hiljaisuus. Todella pitkä hiljaisuus. 

Sitten vuori herää pitkän hiljaiselon jälkeen henkiin, ja sen sisällä kiehuu ja kuohuu niin, että joudut antamaan ennakkovaroituksen. 

"Huomio huomio kansalaiset, medbörjare! Tämä tulivuori saattaa pitkän hiljaiselon jälkeen aktivoitua, ja mitä siitä sitten seuraa, ei ole vielä tiedossa."

Ihmeellinen on elämä (ja korona). 

Töitä, töitä, töitä 

Mitä kevääseeni sitten oikein kuuluu? 

Töitä, töitä, TÖITÄ! Rakkaita töitä. Kirjoittamista niin, että rinnassa läikähtää. Koulutuksia, kursseja, oman osaamisen jakamista muille. 

Kirjoittamiseen liittyviä töitä on ollut nyt paljon, että kaikki oma tekeminen on jäänyt. Niin myös tämä blogi.

Yksi kirjoittamisen yleisistä haasteista on, että kirjoittaa ei voi määräänsä enempää. Pään kestävyys ja aivokapasiteetti on yksinkertaisesti liian rajallinen. 

Olen saanut tuta omakohtaisesti jälleen kerran sen, että kirjoittaja ja bloggaaja ei ole kone. Jossain menee raja.

Jos kirjoitat pahimmillaan (lue: siis parhaimmillaan!) seitsemänä päivänä viikossa tekstejä muille, oma kirjoittaminen jää väistämättä odottamaan aikaa rauhallisempaa.

Se aika tuli nyt, tänään. Onneksi.

Ihanaa, että olet siinä. Lupaan yrittää olla tästä eteenpäin hieman aktiivisempi. 

Kaikenlaista kerrottavaa ainakin olisi.