Täällä blogistaniassa tapahtuu välillä ihmeellisiä asioita.
Julkaisin alkukesästä kaksi itseäni koskevaa tarinaa, ja yhtäkkiä yksi kymmenen vuoden takainen blogikirjoitukseni - itsestäni sekin siis - nousi viikoiksi luetuimpien juttujeni joukkoon.
Ei siinä mitään. Mahtavaa, että niin suuri joukko oli onnistunut kaivamaan artikkelini arkistojen kätköistä. Olin itse unohtanut sen ihan tyystin.
Koska artikkelin julkaisusta on kulunut lähes päivälleen 10 vuotta, tuumin, että on aika päivittää ja saattaa tarina ajan tasalle.
Aina. Piste.
Kuulun siihen ikäluokkaan, jolle koululiikunta oli silkkaa painajaista. Sisäliikunta tarkoitti voimistelua ja sievää sipsuttelua liikkasalissa tamburiinin tahdissa.
Jokaiseen talveen kuului pakollinen hiihtokilpailu (kerran sukseni unohtuivat koulutaksin katolle, ja episodi oli enemmän kuin häpeällinen - niin minulle kuin suksia jälkikäteen metsästäville vanhemmillekin), ja keväällä juostiin pakolla kilpaa. Kultaiset ja hopeiset voittolusikat - tai ylipäätänsä mitkään lusikat - kotiin itselleen vei aina joku muu.
Pesäpallossa en saanut koskaan palloa kiinni, ja pakkosuunnistuksessa lystikkäintä oli hapantuneiden mustikoiden ja mehevien puolukoiden syöminen.
Kunnes oivalsin, että liikunta on parasta lääkettä pääkopalle, ja se pitää samalla muutkin paikat edes joten kuten kunnossa.
40 vuotta siinä meni. Mutta onneksi löysin itselleni suosikkilajit (jumppa, jooga ja juoksu, olen kirjoittanutkin niistä joskus täällä jossain, ja sittemmin myös kävely) ja sain sellaisen rytmin ja rutiinin ylle, että liikkumisesta on muodostunut minulle jo aito elämäntapa.
Jopa niin vahva, että nyt, kun en ole viimeiseen kolmeen kuukauteen pystynyt juuri liikkumaan, kirjoitin päivänä eräänä jo päiväkirjaani: “Minulla on liikkujan identiteetti.”
Ohhoh. Mitähän se teini-Minna olisi miettinyt suunnistusmetsän mustikkamättäällä, jos olisi tiennyt tämän?
Uin kyllä, mutta inhoan sukeltamista enkä hyppää ikinä, koskaan pää edellä veteen - muuta kuin kuvainnollisesti.
Ja inhoan kylmää vettä. +20 astetta tarkoittaa kylmää.
Yökkäykseni maksamakkaraa kohtaan löytyy kohdan yksi miljööstä. Ei niistä muistoista tässä sen enempää (terveisiä nimimerkiltä "Sai peruskoulu aikaan sen...").
Olen villasukkafriikki (minulla on jalassa ne nytkin, heinäkuun näennäisellä kesähelteellä: syvää ironiaa…).
Ei siinä mitään. Mahtavaa, että niin suuri joukko oli onnistunut kaivamaan artikkelini arkistojen kätköistä. Olin itse unohtanut sen ihan tyystin.
Koska artikkelin julkaisusta on kulunut lähes päivälleen 10 vuotta, tuumin, että on aika päivittää ja saattaa tarina ajan tasalle.
Päätä itse, paljonko kymmenessä vuodessa vettä on ehtinyt virrata niin rouvan itsensä kuin bloginkin läpi.
Eli seuraavassa 10 faktaa Rouva Sanasta.
Eli seuraavassa 10 faktaa Rouva Sanasta.
1. Olen inhonnut liikuntaa
Aina. Piste.
Kuulun siihen ikäluokkaan, jolle koululiikunta oli silkkaa painajaista. Sisäliikunta tarkoitti voimistelua ja sievää sipsuttelua liikkasalissa tamburiinin tahdissa.
Jokaiseen talveen kuului pakollinen hiihtokilpailu (kerran sukseni unohtuivat koulutaksin katolle, ja episodi oli enemmän kuin häpeällinen - niin minulle kuin suksia jälkikäteen metsästäville vanhemmillekin), ja keväällä juostiin pakolla kilpaa. Kultaiset ja hopeiset voittolusikat - tai ylipäätänsä mitkään lusikat - kotiin itselleen vei aina joku muu.
Pesäpallossa en saanut koskaan palloa kiinni, ja pakkosuunnistuksessa lystikkäintä oli hapantuneiden mustikoiden ja mehevien puolukoiden syöminen.
Kunnes oivalsin, että liikunta on parasta lääkettä pääkopalle, ja se pitää samalla muutkin paikat edes joten kuten kunnossa.
40 vuotta siinä meni. Mutta onneksi löysin itselleni suosikkilajit (jumppa, jooga ja juoksu, olen kirjoittanutkin niistä joskus täällä jossain, ja sittemmin myös kävely) ja sain sellaisen rytmin ja rutiinin ylle, että liikkumisesta on muodostunut minulle jo aito elämäntapa.
Jopa niin vahva, että nyt, kun en ole viimeiseen kolmeen kuukauteen pystynyt juuri liikkumaan, kirjoitin päivänä eräänä jo päiväkirjaani: “Minulla on liikkujan identiteetti.”
Ohhoh. Mitähän se teini-Minna olisi miettinyt suunnistusmetsän mustikkamättäällä, jos olisi tiennyt tämän?
2. En sukella - koskaan
Uin kyllä, mutta inhoan sukeltamista enkä hyppää ikinä, koskaan pää edellä veteen - muuta kuin kuvainnollisesti.
Ja inhoan kylmää vettä. +20 astetta tarkoittaa kylmää.
On siis kesiä, jolloin en ui lainkaan. Kuluvasta kesästä uhkaa tulla sellainen.
(Enkä voisi koskaan osallistua fanittamiini Erikoisjoukkoihin tämän(kään) seikan vuoksi - pieni ajatusleikki siis vain :).)
Pesen hampaani päivittäin, ohjeiden mukaan vähintään kaksi, parhaimpina noin kuusi kertaa, vähänkään, jos tuntuu, että hampaisiin on tarttunut jotain.
Ystäväni totesi kerran yhteisellä reissullamme, että "ai, sullakin on tää sama addiktio."
Juu, kyllä on.
En syö maksamakkaraa.
Syön maksaa pihvinä ja laatikossa, ja jopa oikein hyvillä mielin, mutta makkarassa (tai pateessa) maksa tarkoittaa samaa kuin kissalle tarkoitettu ruoka.
Äläkä kysy tästä enempää. Ymmärrän myös itse suhtautumiseni syvän ristiriidan.
(Enkä voisi koskaan osallistua fanittamiini Erikoisjoukkoihin tämän(kään) seikan vuoksi - pieni ajatusleikki siis vain :).)
3. Pesen hampaitani… paljon
Pesen hampaani päivittäin, ohjeiden mukaan vähintään kaksi, parhaimpina noin kuusi kertaa, vähänkään, jos tuntuu, että hampaisiin on tarttunut jotain.
Ystäväni totesi kerran yhteisellä reissullamme, että "ai, sullakin on tää sama addiktio."
Juu, kyllä on.
4. Maksamakkara on kissan ruokaa
En syö maksamakkaraa.
Syön maksaa pihvinä ja laatikossa, ja jopa oikein hyvillä mielin, mutta makkarassa (tai pateessa) maksa tarkoittaa samaa kuin kissalle tarkoitettu ruoka.
Äläkä kysy tästä enempää. Ymmärrän myös itse suhtautumiseni syvän ristiriidan.
Yökkäykseni maksamakkaraa kohtaan löytyy kohdan yksi miljööstä. Ei niistä muistoista tässä sen enempää (terveisiä nimimerkiltä "Sai peruskoulu aikaan sen...").
5. Villasukkien voittaneita ei ole
Olen villasukkafriikki (minulla on jalassa ne nytkin, heinäkuun näennäisellä kesähelteellä: syvää ironiaa…).
Pakkaan villasukat aina mukaan kaikkialle mökkilaiturista ja lentokoneesta alkaen.
Itse opin tekemään villasukkia vasta nelikymppisenä. Onneksi opin; nyt niistä olisi jo suoranainen vaje.
Ihan parasta terapiaa kaikkeen on musiikki, kaikenlainen musiikki.
Kun arki potkii päähän, Icona Popin I don´t care -biisi vain soimaan ja punk-asenteella pomppimaan hetkeksi aikaa olohuoneesta keittiöön ja takaisin.
Voin vakuuttaa; jo muuten helpottaa (= vieläkin!).
Surukaihoon on ihan muut biisit. Niin myös juhannukseen, uuteen vuoteen, pyhäinpäivään, hellepäivään laiturilla tai terassilla ja sunnuntaiaamuihin.
Juttelimme taannoin ystäviemme kanssa musiikkimauista. He eivät olleet uskoa, kun kerroin, että Olavi Virta on must jokaisena juhannuksena (niin se muuten oli myös juhannuksena 2026).
Itse opin tekemään villasukkia vasta nelikymppisenä. Onneksi opin; nyt niistä olisi jo suoranainen vaje.
6. Musiikki on parasta mielen terapiaa
Ihan parasta terapiaa kaikkeen on musiikki, kaikenlainen musiikki.
Kun arki potkii päähän, Icona Popin I don´t care -biisi vain soimaan ja punk-asenteella pomppimaan hetkeksi aikaa olohuoneesta keittiöön ja takaisin.
Voin vakuuttaa; jo muuten helpottaa (= vieläkin!).
Surukaihoon on ihan muut biisit. Niin myös juhannukseen, uuteen vuoteen, pyhäinpäivään, hellepäivään laiturilla tai terassilla ja sunnuntaiaamuihin.
Juttelimme taannoin ystäviemme kanssa musiikkimauista. He eivät olleet uskoa, kun kerroin, että Olavi Virta on must jokaisena juhannuksena (niin se muuten oli myös juhannuksena 2026).
Lisää tarinaa tästä aiheesta löydät halutessasi täältä.
Keitän kaurapuuronkin aina, jokikinen aamu paketin kyljestä löytyvän ohjeen ja desimitan perusteella.
Vaikka ruokaa joka päivä teenkin, soveltaminen keittiössä ja ruoanlaitossa ei tod. ole tämän rouvan juttu.
Tarvitsen oikeasti kirjalliset reseptit kaikkeen, aina.
Olen olen ollut koko ikäni vankkumaton tennari-, farkku- ja huivi-ihminen.
7. Tarvitsen kirjalliset reseptit kaikkeen kokkailuun
Keitän kaurapuuronkin aina, jokikinen aamu paketin kyljestä löytyvän ohjeen ja desimitan perusteella.
Vaikka ruokaa joka päivä teenkin, soveltaminen keittiössä ja ruoanlaitossa ei tod. ole tämän rouvan juttu.
Tarvitsen oikeasti kirjalliset reseptit kaikkeen, aina.
8. Keski-ikäinen tennareissa ja farkuissa - niin mun juttu
Olen olen ollut koko ikäni vankkumaton tennari-, farkku- ja huivi-ihminen.
Aina ja kaikkialla. Arjessa ja juhlassa.
Siitäkin huolimatta, vaikka esikoiseni jo 10 vuotta sitten katsoi rähjääntyneitä tennareitani ja totesi, että en saa lähteä niillä mihinkään koska olen äiti.
Talvisin siirryn hetkeksi aikaa maihareihin ihan vain siksi, kun tennareissa ei lumihangessa ihan viitsi.
Farkut menevät säällä kuin säällä. Onneksi. Ja ne huivitkin myös.
Eikä mikään ole 10 vuodessa muuttunut muuttunut.
Siitäkin huolimatta, vaikka esikoiseni jo 10 vuotta sitten katsoi rähjääntyneitä tennareitani ja totesi, että en saa lähteä niillä mihinkään koska olen äiti.
Talvisin siirryn hetkeksi aikaa maihareihin ihan vain siksi, kun tennareissa ei lumihangessa ihan viitsi.
Farkut menevät säällä kuin säällä. Onneksi. Ja ne huivitkin myös.
Eikä mikään ole 10 vuodessa muuttunut muuttunut.
Vaikka olen opetellut sittemmin julkisen työni vuoksi edes vähän pukeutumaan, rikkinäiset farkut, tennarit, bändipaidat ja huivit ovat lohtuvaatteitani, edelleen.
Elävistä olennoista listittäviksi on tarkoitettu vain ja ainoastaan kärpäset ja hyttyset - tai sääsket, kuten olen oppinut niitä kutsumaan.
Kiikutan ja pelastan sisätiloista ulos turvaan ja vapauteen kaikki muut: ampiaiset, mehiläiset, hämähäkit, koppikset ja mitä niitä kaikkia nyt onkaan.
Pelastuspartioni kutsutaan usein myös paikalle, kun sisällä on kriisitilanne.
Elävillä olennoilla on elämisen oikeus ja jokin tärkeä tehtävä täytettävänä. Jokaisella on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta oikeus lentää liihottaa tai askeltaa.
Inhoan siivoamista (ja tarvitsen siihen buustiksi aina kohdan kuusi musikkia).
9. Kaikilla on oikeus lentää liihottaa
Elävistä olennoista listittäviksi on tarkoitettu vain ja ainoastaan kärpäset ja hyttyset - tai sääsket, kuten olen oppinut niitä kutsumaan.
Kiikutan ja pelastan sisätiloista ulos turvaan ja vapauteen kaikki muut: ampiaiset, mehiläiset, hämähäkit, koppikset ja mitä niitä kaikkia nyt onkaan.
Pelastuspartioni kutsutaan usein myös paikalle, kun sisällä on kriisitilanne.
Elävillä olennoilla on elämisen oikeus ja jokin tärkeä tehtävä täytettävänä. Jokaisella on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta oikeus lentää liihottaa tai askeltaa.
10. Siivoan ennen reissua - vähintään
Inhoan siivoamista (ja tarvitsen siihen buustiksi aina kohdan kuusi musikkia).
Siivoan kuitenkin myös aina ennen reissuun lähtöä, edelleen 10 vuoden jälkeenkin.
Ja ihan vain siksi, että rentouttavalta lomalta on superpaljon mukavampi palata kotiin, kun tietää, että heti ensimmäiseksi ei tarvitse tarttua imuriin tai tiskirättiin.
Loma ikään kuin jatkuu vielä hetken.
Ja ihan vain siksi, että rentouttavalta lomalta on superpaljon mukavampi palata kotiin, kun tietää, että heti ensimmäiseksi ei tarvitse tarttua imuriin tai tiskirättiin.
Loma ikään kuin jatkuu vielä hetken.
Jatkuispa kesäkin. Siihen minulla ei ole reseptiä.
Saa laittaa tulemaan.
Alkuperäinen tarina on julkaistu syyskuussa 2016 täällä.
 |
| Villasukkafriikki - kesällä mökkilaiturillakin. |
0 comments
Mitä ajatuksia tarina sinussa herätti? Kiitos, kun kerrot.